Jukka Jalonen valitsee ison kokoonpanon EHT:lle: "Ei ole mitään mahdollisuutta lähteä neljällä ketjulla hinkkaamaan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jukka Jalonen toimi kaksi viime kautta Jokereiden päävalmentajana. Nyt on edessä paluu miesten maajoukkueeseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Tiivis pelitahti Euroopan sarjoissa tuo maajoukkueen penkin taakse palaavalle Jukka Jaloselle haasteita.

Leijonat palaa Jukka Jalosen komentoon yli viiden vuoden tauon jälkeen. Paljon on jääkiekossa viidessä vuodessa muuttunut. Maajoukkueen kannalta isoin muutos on se, että pelitahti on Euroopan sarjoissa tiivistynyt. Se vaikuttaa EHT-turnausten pelaajavalintoihin merkittävästi.

Vielä joskus maajoukkuetapahtumat pyhitettiin kansallisissa sarjoissa pitkillä tauoilla.

– Ennen vanhaan, maajoukkuekoutsin silmin hyvään aikaan, oli niin, että lauantaina oli viimeinen seurajoukkuepeli ja torstaina alkoi EHT.

Nyt tilanne on se, että pelaajilla saattaa olla tiistaina vielä seurajoukkueessa peli, kun jo torstaina alkaa EHT-turnaus. Ja kun EHT-turnaus päättyy sunnuntaina, osa pelaajista pelaa seurajoukkueissaan jo tiistaina.

– Tässä on haaste näiden kansainvälisten pelien, CHL:n, KHL:n ja maajoukkuetapahtumien yhteensovittaminen.

Jalosen vinkkelistä lisämauste viiden vuoden takaiseen on nimenomaan CHL, joka käynnistyi vuonna 2014. CHL:n jatkopelejä pelataan saman viikon tiistaina, kun jo torstaina alkaa Helsingin EHT-turnaus.

Samoin KHL:ssä pelataan runsaasti pelejä vielä EHT-viikon alussa. Kotoinen Liiga sen sijaan hiljentyy tauolle jo edellisenä lauantaina.

Leijonien kausi alkaa torstaina 8. marraskuuta Helsingin EHT-turnauksessa.

Viiden ketjun rotaatio

Jalonen lähtee EHT-turnauksiin samalla taktiikalla kuin edeltäjänsä Lauri Marjamäki eli isolla kokoonpanolla. Mukaan otetaan jopa viisi ketjullista pelaajia, jolloin isolle osalle pelaajista tulee turnauksen aikana kaksi peliä.

– Se on pakko tehdä niin. Ei ole mitään mahdollisuutta lähteä neljällä ketjulla hinkkaamaan, etenkin, jos meillä on Jokereista, Kärpistä tai Tapparasta pelaajia, jotka pelaavat 6. marraskuuta vieraissa ja 8. päivä on EHT-peli. Silloin nämä pelaajat eivät välttämättä pelaa vielä torstain pelissä.

Pelikuorma on syy myös siihen, että nyt Helsingissä nähtävästä joukkueesta ei kovin moni pelaaja ole mukana joulukuussa Venäjän turnauksessa.

– Pelimäärä on kova tiettyjen joukkueiden pelaajille. Pitää paljon pelaajistoa vaihtaa turnauksesta toiseen. Kahdessa ensimmäisessä turnauksessa voi olla lähes täysin eri joukkueet.

– Tässä pitää itse olla fiksu, ettei väkisin junttaa. Jos ottaa samat kaverit pelaamaan marraskuussa ja joulukuussa ne kolme peliä ja he pelaavat edellisenä ja seuraavana tiistaina jo KHL:ää tai CHL:ää, se on aika kova paketti. Ei se ole kenellekään etu.

Seuraus on se, että kevään MM-kisajoukkuetta on lähes mahdotonta rakentaa jo syksyn EHT-turnauksissa.

– EHT-turnausten tarkoitus on se, että annetaan aika isolle ryhmälle mahdollisuus ja sitä kautta pääsemme tarkkailemaan, ketkä onnistuvat ja pystyvät pelaamaan hyvin kansainvälisellä tasolla.

Jalonen korostaakin, että nimenomaan yksittäisiä pelaajia on mahdollisuus viedä turnauksissa eteenpäin.

– Kovat pelit kehittävät pelaajia, kun vaatimustaso on kovempi kuin seurajoukkueissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle