Lauri Marjamäen aika Leijonissa ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, nykyinen Jokerit-päävalmentaja muistelee Leijonat-aikaansa silti lämmöllä − "Sai uutta näkökulmaa lajiin"

MAAJOUKKUE, KHL / Haastattelu
Lauri Marjamäki valmensi Leijonia kausina 2016-2018.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Lauri Marjamäki kertaa Jatkoajan haastattelussa millainen hänen siirtymisensä Kärpistä maajoukkueeseen oli ja millainen työpaikka on Leijonien päävalmentajan pesti. Marjamäki pitää Leijonissa vietettyjä vuosia opettavaisina.

Kärpissä pronssiin päättyneen 2016 kevään jälkeen Lauri Marjamäen ura jatkui Leijonien peräsimessä, kun hän korvasi työssä edellisen päävalmentajan Kari Jalosen. Marjamäki kertoo päätöksen maajoukkueeseen siirtymisestä olleen helppo.

− Päätös oli tehtävä jatkanko Oulussa vai siirrynkö johonkin muualle, niin kun sitä on nuorena haaveillut että pääsisi Liigaan apuvalmentajaksi, sitten päävalmentajaksi ja ehkä joskus jopa maajoukkue-kuvioihin, ja kun tuo kaikki tulee eteen, niin vaikeahan siihen oli sanoa ei. Olen varsin poikkeuksellisessa asemassa kun olen saanut näinkin nuorena valmentajana kokea niin paljon kaikkea erilaista, kommentoi Marjamäki Leijoniin siirymistä.

Marjamäki kertoo Leijonien toimiston olleen hyvin erilainen työpaikka Liiga-seuran vastaaviin verrattuna.

− Hyvin erilainen paikka työskennellä kun vertasi aikaisempiin työympäristöihin. Oli jo jonkinlainen perspektiivi kehittynyt kyseisestä työpaikasta kun oli Jalosen ja Erkka Westerlundin alaisuudessa toiminut pari vuotta. Leijonien päävalmentajan paikka vaatii hyvin paljon paineensietokykyä ja aika mitä ja milloin pystyt vaikuttaa, on hyvin pieni. Jos Liiga-seurat ovat isoja paikkoja valmentaa, kun suuri yleisö seuraa, niin maajoukkue on pari pykälää vielä kookkaampi tuote. Leijonia seuraavat henkilöt eivät välttämättä ole edes aktiivisia jääkiekon seuraajia.

− Työpaikkana se oli myös hyvin opettavainen. Pääsin kiertämään maailmaa ja seuraamaan jääkiekkoa useissa maissa kuten Ruotsissa, Sveitsissä, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Siinä sai uutta näkökulmaa lajiin, kun näki asioita mitkä ovat hyvin tuossa liigassa ja mitkä taas tuolla, muistelee Marjamäki Leijonia työpaikkana.

Marjamäki harmittelee, ettei tulosta syntynyt eikä menestystä tullut Leijonat-aikana.

− Tietenkin harmittaa, ettei tulosta saatu aikaan kun oltiin MM-kisoissa neljänsiä ja viidensiä. 2017 alku oli vaikea eikä peli meinannut lähteä kulkemaan ollenkaan. Sitten kun oli pakko voittaa niin voitettiin ja oltiinkin yhtäkkiä mitalipeleissä, jossa ei sitten enää potku riittänyt. 2018 taas oli upeat kisat menossa ja kaikki tuntui onnistuvan, mutta sitten yksittäinen peli on aina yksittäinen peli. Hävittiin Sveitsille ja leikki loppui sitten siihen. Pienestä sekin jäi kiinni, kertasi Marjamäki aikaansa Leijonien peräsimessä MM-kilpailuissa.

Sosiaalisessa mediassa puidaan lähes jokaisten MM-kilpailuiden alla samaa vanhaa kysymystä: "Tulevatko NHL-pelaajat tämän valmentajan alaisuuteen?". Marjamäki ei koe tämän kysymyksen olevan relevantti ja uskoo, etteivät NHL-pelaajat katso, kuka milloinkin Leijonien penkin takana seisoo.

− En koe, mutta taas en ole missään sosiaalisen median kanavassa, niin en juurikaan tällaisia uutisotsikoita huomaa, naurahtaa Marjamäki.

− Oli tapaus, kun 2018 meillä oli leiritys menossa ja mentiin treenien jälkeen lasten kanssa hakemaan kaupasta jäätelöä ja huomattiin iso iltapäivälehden otsikko noin 2 viikkoa ennen kisoja, jossa luki että "Marjamäen takia ei tule NHL-pelaajia". Kaikki vapaana olleet pelaajat kuitenkin saapuivat. Kyllä päävalmentaja, Jere Lehtisen (Leijonien GM) ohella, tietää aina missä mennään.

− Onhan se hyvä juttu, että kirjoitetaan, keskustellaan ja spekuloidaan. Se kuuluu tähän hommaan. Uskon sen olevan enemmän juurikin sellaista kirjoittelua, kun kaikkia kiinnostaa ja sitten sitä henkilöidään. Olihan se vähän paha paikka kun pikkutyttö kysyi: "Isi mitä tämä tarkoittaa?" ja täytyi vain todeta että ei niitä kannata lukea.

Marjamäellä ei ollut pahaa sanottavaa yhdestäkään NHL-pelaajasta henkilönä.

− Tämä spekulointi on ollut aina samanlaista päävalmentajasta riippumatta. Mediassa monesti ajatellaan että NHL-pelaajat on jotenkin erikoisia tai outoja. Ne on ihan huipputyyppejä kun niitä käydään tapaamassa ja kun heitä näkee kesäisin hallilla. Ihan meidän muiden kaltaisia tavallisia pulliaisia vaikka pelaavatkin isommassa liigassa, kehui Marjamäki NHL-pelaajia.

Tämä on toinen osa Lauri Marjamäen kolmiosaista haastattelua.

» Lähetä palautetta toimitukselle