Latvialaiskonkarit nauttivat historiallisesta mitalista − "Monet jättävät työpäivän väliin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kaspars Daugaviņš kipparoi MM-pronssijoukkuetta.
Kuva © Jarno Hietanen
Latvia saavutti historiansa ensimmäisen jääkiekon MM-mitalin voittamalla Yhdysvallat pronssiottelussa jatkoajalla maalein 4−3. Kaspars Daugaviņš sai odottaa mitalia 11 MM-turnausta, Miks Indrasiš kymmenen.

Kaspars Daugaviņš ei ollut saanut nauttia minkäänlaisesta MM-kisamenestyksestä aikaisemmin, sillä hänen aikuisuransa aikana Latvia oli ollut kahdesti puolivälierissä. Kummallakaan kerralla Daugaviņš ei ollut pelaamassa.

− Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin yhdentoista vuoden aikana pudotuspeleihin. Täällä mitalista taisteleminen oli jotain erityistä. On tuntunut siltä, että emme ole pystyneet antamaan mitään takaisin faneillemme, jotka ovat tukeneet meitä kaikkialla nämä vuodet. Nyt meillä on mitali, jonka voimme viedä kotiin.

Pronssijoukkuetta odottanee suuret juhlat kotiinpaluun jälkeen. Sitä Daugaviņškin odottaa.

− Siitä tulee hauskaa. Uskon, että lennämme huomenna kotiin ja monet jättävät työpäivän väliin nähdäksemme meidät. Me ruokimme heitä, ja he ruokkivat meitä. Kerrankin se toimii yhdessä, hän toteaa.

Paikalla pronssiottelua oli seuraamassa myös Latvian presidentti Egils Levits.

− On erityistä, että presidentti matkustaa tänne vain tämän yhden pelin takia, Daugaviņš toteaa.

Toinen kokenut hyökkääjä Miks Indrasiš heitti toiveen presidentin suuntaan:

− Toivottavasti hän julistaa pari tai kolme yleistä vapaapäivää kaikille latvialaisille, Indrasiš totesi naureskellen.

Daugaviņš ei vielä heti taiston tauottua tajunnut, millaisesta saavutuksesta on kyse.

− Tuntuu vieläkin, että elämme unta, ja varmaan se kestää muutaman päivän. Se työmäärä, jonka me olemme tehneet pääsemättä kertaakaan puolivälieristä läpi, ja nyt ensimmäisellä kerralla saamme mitalin.

Lopuksi Daugaviņš haluaa nostaa esiin pronssiottelussa tasoitus- ja voittomaalin tehneen Kristians Rubinsin.

− Hän tuli joukkueeseen myöhään. Rubinsilla on ollut vaikea kausi, hän uskoi varmasti pelaavansa NHL:ssä, mutta taisteli AHL:ssä ja tuli meidän mukaamme viimeiseen runkosarjapeliin. Nyt hän teki sitten kaksi Latvian kiekkohistorian isointa maalia. Mikä päivä hänelle!

MM-turnaus on aina prosessi, joka Latvian osalta alkoi tänä vuonna tylyllä 0−6 tappiolla Kanadalle. Jos silloin Indrasišille olisi kerrottu Latvian voittavan lopulta pronssia, ei konkari olisi uskonut.

− En olisi silloin uskonut! Mutta kun voitimme Sveitsin, sen pelin jälkeen olisin uskonut! Luotimme tietysti itseemme ja tiesimme voivamme pärjätä kenelle tahansa, ja sitä me teimmekin. Kaikki pelit olivat hyviä, paitsi ensimmäinen. Olemme kuin yhtä perhettä ja pelasimme todella toisillemme. Se oli avain menestykseen!

Indrasišin mukaan suuri kiitos menestyksestä kuuluu äänekkäille latvialaiskannattajille, jotka saapuivat tuhatmäärin Tampereelle luomaan Latvialle aidon kotiedun.

− Pelasimme kaikki matsit kotonamme. Kenenkään vastustajan fanit eivät olleet meidän faneja parempia. He olivat loistavia, me pelasimme loistavasti ja se oli kilpailua voitosta!

− Kun voitimme Ruotsin kotona, kaikki laittoivat viestiä ja soittivat, että ovat tulossa Tampereelle. Tiesimme, että täälläkin tulee olemaan täysi tupa.

Indrasiš palasi vielä pelin ratkaisuhetkeen.

− Unelmasta tuli totta. Voi luoja, olin kuin... en tiedä mitä sanoa. Isot maat, kuten Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi ja muut voittavat näitä mitaleita jatkuvasti. Mutta meille tämä on niin ainutlaatuista. Kiitos kaikille, faneille, joukkuetovereille ja kenelle tahansa. Tämä on epätodellista. Kolmas sija, mahtavaa!

» Lähetä palautetta toimitukselle