Lassi Vanhatalo ei ollut tyytyväinen rullakiekon avauspäiväänsä − mieli muuttui mitalin myötä

Muut Sarjat / Haastattelu
Lassi Vanhatalolla on katse tiukasti kohti parempaa tulevaisuutta.
Kuva © Jarno Hietanen
Sportissa kiekkoileva Lassi Vanhatalo pelasi kesän ensimmäiset rullakiekkopelinsä viikonlopun päätösturnauksessa. Runkosarjan kolmeen peliin kuusi tehopistettä ei aivan täysin tyydyttänyt kunnianhimoista hyökkääjää. Sunnuntain pronssiottelussa tulikin sama pistemäärä yhden ottelun aikana.

Kun hyökkääjän tehot ovat kaksi pistettä per peli, sen luulisi hyvinkin tyydyttävän. Sportin Lassi Vanhatalo ei kuitenkaan tähän tyytynyt rullakiekon SM-liigassa, vaikka hänelle kyseessä olivatkin kesäkauden ensimmäiset pelit.

Toki pronssipelissä isketyt kuusi tehopistettä antavat ymmärtää riman olevankin melko korkealla.

Viime kauden alussa Tapparasta Sportiin siirtynyt pitkänhuiskea hyökkääjä ei ollut tyytyväinen kauteensa Vaasassa, ei itsensä eikä joukkueensa esitykseen. Alkavalle kaudelle Vanhatalo lupaa entistä parempaa Sportia liigakaukaloihin.

Vaasa on vahvasti kaksikielistä aluetta ja joukkueessa on muutamia ruotsalaisia pelaajia. Nämä ovat auttaneet Vanhataloakin parantamaan omaa ruotsin kieltä. Katso hänen haastattelunsa YouTube-kanavaltamme: 

» Lähetä palautetta toimitukselle