Lasse Lappalainen harmitteli KalPan ponnetonta suoritusta ratkaisevassa ottelussa: "Emme saaneet mitään aikaan"

LIIGA / Haastattelu
Lasse Lappalainen kamppaili tiukasti Pelicans-pelaajia vastaan tasaisessa puolivälieräsarjassa.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
Lasse Lappalaisen mukaan KalPa ei ollut valmis Lahden pieneen kaukaloon ja jäi siksi jälkeen. Useita ulosajoja sisältänyt ottelusarja oli puolustajasta jäähymääriä siistimpi.

Lahdessa tiistaina pelattu ratkaiseva seitsemäs ottelu Pelicansin ja KalPan välillä päättyi kotijoukkueen voittoon maalein 4–2. KalPalle vielä hetkellisen toivon pilkahduksen 4–2-kavennuksellaan kolmannen erän lopussa tuonut Lasse Lappalainen oli silmin nähden pettynyt joukkueensa illan esitykseen.

– Jäimme vähän telineisiin ensimmäisessä erässä. Kaveri iski kaksi maalia. Siitä on aika vaikea lähteä käynnistämään koneita ja kirimään. Harmittaa, että jäi vähän piippuun tämä game seven meidän osaltamme.

Aiemmin ottelusarjassa useamman kamppailun hyvin aloittanut kuopiolaisryhmä jäi ensimmäisessä erässä pahasti isäntien jalkoihin. Lappalainen ei osannut selittää, mistä kuopiolaisten heikko alku ratkaisevassa ottelussa johtui.

– En löydä sille tiettyä syytä. Jalat eivät liikkuneet ja emme olleet ollenkaan valmiita tähän pienen kaukalon peliin: kun kiekko tulee ja tilaa ei ole hirveästi, pitää liikkua koko ajan. Jäimme vähän seisoville jaloille, meiltä vietiin kiekkoa lavasta ja hävisimme kamppailuja.

Pelicansin vahvan painostuksen katkaisi Topias Vilénille tuomittu ulosajo, joka tarjosi KalPalle mahdollisuuden tulla peliin mukaan. Vieraiden pakkopeli oli kuitenkin tärkeässä paikassa tehotonta, eikä joukkue onnistunut hyödyntämään yhtäkään illan neljästä ylivoimastaan.

KalPassa huomattavaa ylivoimavastuuta nauttiva Lappalainen harmitteli menetettyjä mahdollisuuksia.

− Emme saaneet mitään aikaan. Kyllä tuollaiset pitäisi käyttää hyväksi, kun tulee viiden minuutin jäähy. Pahasti jäi piippuun.

Puolustajan mukaan Pelicans oli hyvin perillä kuopiolaisten aikeista, mikä vaikeutti pakkopelin toteuttamista.

– Kaveri oli skoutannut hyvin meidän kuviomme, niin oli vaikeaa. Olisi pitänyt saada runnottua kiekkoa enemmän maalille.

Toivon kipinä eli hetken vieraiden leirissä

KalPa onnistui kaventamaan toisen erän lopussa tilanteeksi 3–1, mikä jätti sille vielä mahdollisuuden nousta taistelemaan ottelun voitosta kolmannessa erässä. Päätöserässä maaleja jouduttiin odottamaan kuitenkin viimeiselle viidelle minuutille.

Vieraiden toinen osuma syntyi vain kolme minuuttia ennen erän loppua ja sekin vasta, kun Pelicans oli ensin ehtinyt lisätä johdoksi 4–1. Lappalaisen iskemä kavennusmaali antoi vielä hieman uskoa KalPalle, joka yritti kaikin keinoin lisäosumien viimeistelyä siinä kuitenkaan onnistumatta.

– Siinä on aina pieni toivo: pomppu sisään, pomppu ulos. Se nähtiin esimerkiksi Helsingissä, mitenkä se kävi. Tämä on kuitenkin pienestä kiinni. Yritys oli kova, mutta se ei vain mennyt sisään, puolustaja huokaili.

Lars Bryggmanin tekemästä 4–1-maalista Lappalainen soimasi itseään.

– Itse tein pienen virhearvioinnin 4–1-maalissa. Lähdin vähän vastaan. Odotin, että kolmas mies tulee paikkaamaan, jotta pystyn pitämään viivan niin sanotusti tiukkana, ettei tulla ihan kävellen.

– Se oli minulta virhearvio. Mutta pääsimme kuitenkin vielä kirivaiheeseen, että ei se siitä jäänyt kiinni. Tänään ei tullut sitä palkintoa, isokokoinen puolustaja kertasi ottelun loppuhetkiä ja neljänteen takaiskumaaliin johtanutta tilannetta.

Mainettaan siistimpi ottelusarja

Pelicansin ja KalPan välisestä puolivälieräsarjasta kehkeytyi juuri niin tasaväkinen kuin ennalta kaavailtiin. Ratkaisevaksi eroksi muodostui kotietu, joka säilyi läpi ottelusarjan molempien voitettua vain kotonaan.

Lappalainen allekirjoitti kotiedun merkityksen.

– Kyllä se varmaan kotietuun ratkesi, kuten kaikki näkevät. Meillä oli ryöstön paikka kolmannessa pelissä, mutta emme pystyneet käyttämään sitä.

Äärimmäisen tasainen puolivälieräsarja oli Lappalaisen mukaan rehtiä, kovaa kamppailua joukkueiden välillä. Puolustajasta sarja oli selvästi siistimpi kuin jäähymäärät antavat ymmärtää, eikä ylilyöntejä nähty.

– Tuo jäähyjen määrä, mitä tässä sarjassa tuli, niin vaikuttaa, että tämä sarja olisi ollut aika likainen. Mutta sitä se ei ollut, se oli rehtiä kamppailua.

– Vähän oli ehkä niin sanotusti pilli herkässä. Ei siellä mielestäni mitään ylilyöntejä ollut, Lappalainen kommentoi.

Omaa suoriutumistaan puolivälieräsarjassa Lappalainen ruoti tehottomaksi. Varsinkin onnistumisten puute ylivoimalla jäi harmittamaan puolustajaa.

– Kyllä se tehokkuus vähän jäi kuitenkin piippuun. Olisi pitänyt pystyä enemmän tuomaan. Ehkä vähän liikaa otin paineita oman pään pelaamisesta ja jämäkkyydestä. Aika paljon hain taklauksiakin. En tiedä, söikö se sitten paljon energiaa tuossa loppusuoralla, puolustaja analysoi omia otteitaan ja päätti.

– Noista määristä ylivoimaa, mitä tuli, niin oli tietenkin aika iso pettymys, ettemme pystyneet käyttämään niitä paremmin hyväksemme.

» Lähetä palautetta toimitukselle