Läpimurtokautta pelaava Anni Montonen tuo Naisleijoniin monipuolisuutta − kasvanut itseluottamus on saanut kyvyt esiin

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Anni Montonen on noussut tällä kaudella Naisleijoniin.

Anni Montonen on tällä kaudella tehnyt naisleijonadebyyttinsä ja noussut samalla maajoukkueringin vakiokasvoksi. Luotettava hyökkääjä on löytänyt pelaamiseensa tarvittavat uudet ulottuvuudet.

− Tässä on tehty kovasti hommia ja kausi kaudelta yritetty parantaa pelaamista. Pikkuhiljaa olen päässyt eteenpäin.

22-vuotias Montonen on seurajoukkueessaan Kiekko-Espoossa ollut työteliäs ja monikäyttöinen hyökkääjä. Pisteitäkin on tullut − päättyneellä Naisten Liigan kaudella ennätysmäärä: 21+21=42 pistettä 34 runkosarjaottelussa. Vielä kahdella edelliskaudella Montosen pistesaalis jäi alle 20 pisteeseen.

Pudotuspelien 11 ottelua toivat tänä keväänä tehopisteitä 2+2=4. 

− Teen paljon töitä ja olen kehittynyt monella pelin osa-alueella. Olen kahden suunnan pelaaja ja pidän huolen myös puolustuspäässä. Teen myös vähän sitä likaista duunia, eivätkä pisteet ole koko aikaa mielessä, Mondo kertoo.

Naisten Liigassa ei tilastoida tehopisteiden lisäksi monia asioita, mutta teholukema +45 kertoo omaa hyvää kieltään Montosen luotettavuudesta. Hänen kentällä ollessaan vastustajat eivät maalipuuhissa riehu.

Kehitystä ja itseluottamusta

Montosen edustama Kiekko-Espoo joutui taipumaan HIFK:lle Naisten Liigan finaaleissa, kun Stadin Gimmat vyöryivät historiansa ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Viikko ratkaisevan finaalin jälkeen kauden suoritus alkaa kirkastua myös espoolaisleirissä.

− Pikkuhiljaa alkaa hopea tuntua hyvältä saavutukselta, ja onhan se sitä. Moni ei odottanut, että olisimme finaaleissa. Oli meiltä hieno saavutus päästä sinne, vaikka isoin tavoite jäikin saavuttamatta. Pitää olla ylpeä joukkueesta.

HIFK voitti mestaruuden suoraan kolmessa ottelussa tuloksin 9−2, 4−0 ja 3−2. Viimeisessä ottelussa Kiekko-Espoo tarjosi mieleenpainuvan kamppailun Nordiksen yleisölle.

Montonen on kehittynyt paljon Kiekko-Espoossa.

Montonen on nyt pelannut kolme täyttä kautta kotimaan naisten pääsarjassa. Espoossa pitkään vaikuttanut hyökkääjä murtautui liigaporukkaan akatemiapolun kautta.

− Kun tulin Naisten Liigaan, niin en saanut paljoa peliaikaa ja olin melko erilainen pelaaja. Minulla ei ollut itseluottamustakaan kovin paljon, mutta se on nyt kasvanut kausi kerrallaan. Vastuu ja onnistumiset ovat ruokkineet sitä lisää.

− Olen kehittynyt jokaisella kaudella oikeastaan kaikessa, kuten esimerkiksi fysiikassa ja pelinluvussa, kuvaa Montonen kokonaisvaltaista kasvuaan.

Ikään kuin kruunuksi hyvästä tekemisestä tie vei kauden päätteeksi Naisleijonien mukana MM-kisoihin Kanadan Bramptoniin. Päävalmentaja Juuso Toivolan soitto kisamatkasta on jäänyt mieleen.

"Tämä on ollut unelma ja iso tavoite."

− Tuntuu tosi hyvältä ja on ihan huikeaa olla täällä. Tämä on ollut unelma ja iso tavoite. Juusolta tuli puhelu valinnasta ja olin kyllä tosi innoissani siitä, ehkä vähän shokissakin. Oli hienoa kuulla pääsevänsä kisoihin.

Urallaan jo kolme Naisten Liigan mestaruutta voittamaan ehtinyt Montonen ei ole aiemmin edustanut Suomea arvokisoissa millään tasolla.

Yhtenäisyytttä luomassa

Naisleijonista löytyy rutkasti kokemusta ja pisteidentekovoimaa. Monipuolinen Montonen pystyy pelaamaan useammassa eri roolissa, mutta vielä Kanadaan saapumista seuraavana päivänä palavereita ei oltu sen tarkemmin pidetty.

− Vielä emme ole käyneet taktisia juttuja läpi, vaan enemmänkin peruspelaamista. Haluan saada itsestäni kaiken parhaan irti ja auttaa sitä kautta joukkuetta.

Joukkuekaverina Montonen pyrkii tuomaan valoa ympärilleen tiukoissakin tilanteissa. Iloluontoinen hyökkääjä ilmentää Naisleijonien yhtenä kulma-ajatuksena olevaa yhtenäisyyttä ja motivoituneisuutta.

− Tulen toimeen kaikkien kanssa ja pyrin olemaan positiivinen joukkuekaveri. Täällä on kiva ja helppo olla. Odotan ensimmäistä peliä ja sitä, että pääsee jäälle tositoimiin.

Suomi kohtaa MM-kisojen avausottelussaan Ranskan 5. huhtikuuta.

» Lähetä palautetta toimitukselle