"Kyllä meidän piti voittaa kultaa" − Veli-Matti Savinainen nautti voitosta täydellä Nokia Arenalla

LIIGA / Haastattelu
Tappara ja Savinainen on ollut voittava yhdistelmä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Savinainen kokee Tapparan kotoisaksi ja hän halusi palata tuttuun ympäristöön Jokereiden kauden päätyttyä.

Kesken kauden Tapparaan siirtynyt Veli-Matti Savinainen voitti jo neljännen Suomen mestaruutensa ja kolmannen Tapparassa. Koronakausien jälkeen Kanada-maljan nostaminen täydellä Nokia Arenalla tuntui erityiseltä.

− Voittamisen takia näitä pelejä pelataan ja kun voittaa 12 000 ihmisen edessä, niin hienoltahan se tuntuu. Kaksi vuotta ollaan kärvistelty ottelu jos toinenkin ilman yleisöä, niin tuntuu todella hienolta, että koronatilanne alkaa helpottaa ja yleisö löytää hallille. Mennään ensi kautta kohti ja toivotaan, että buumi jatkuu.

36-vuotias hyökkääjä aloitti kautensa Jokereissa, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän palasi helmikuun lopussa tuttuun seuraan.

− Kun selvisi, ettei Jokerit jatka KHL:ssä maailmantilanteen takia, niin puhelin alkoi päristä ja monta joukkuetta oli kintereillä. Tappara on kuitenkin vähän kuin koti. Tänne oli helppo tulla, kun moni pelaaja, valmentaja ja koko organisaatio olivat tuttuja. Tiesin kahden vuoden kokemuksella, kuinka täällä revitään pelaajista paras suoritustaso esiin.

− Lisäksi uusi halli, jonka fanit ovat ottaneet hienosti omakseen, niin summa summarum tämä kaikki houkutteli.

Savinaisen näkemys mestaruuden syistä on hyvin yksinkertainen.

− Jokainen pelaaja oli valmis antamaan kaikkensa jäällä. Ja kun katsoo nimiä pelipaidoissa, niin tämä oli upea joukkue: sopivassa suhteessa nuoruutta ja kokemusta. Kyllä meidän piti voittaa kultaa.

Espoolaislähtöinen ja Porin Ässissä liigatasolle noussut Savinainen on kaikesta päätellen kotiutunut Tampereelle erinomaisesti − kommentti tulevista mestaruusjuhlista on kuin kunnianosoitus Tappara-legenda Timo Jutilalle.

− Kaikenlaisia kissanristiäisiä taitaa olla tulossa, mihin Poikaa pitää viedä. Mennään eteenpäin ja nautitaan matkasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle