SaiPa vieraili viikonloppuna Lahdessa, kun joukkue haki 4–3-vierasvoiton Pelicansin kustannuksella. SaiPa-puolustaja Saku Salminen, 25, kuvaili ottelua hyvin tyypilliseksi viime ajoilta.
– Pienten marginaalien peliä taas, mitä tässä meillä nyt on ollut koko viime kuukausi tämän kuukauden lisäksi. Sellaista mitä odotettiinkin, täälläkin tapellaan kuitenkin kynsin ja hampain vielä peleistä.
SaiPa on osoittanut tällä kaudella olevansa sitkeä joukkue ja siitä nähtiin osoitus jälleen Pelicans-ottelussa. Kyseinen peli oli SaiPan kahdeksas ottelu tällä kaudella, kun joukkue on tullut kahden maalin takaa tasoihin – seitsemän kertaa SaiPa on myös voittanut näissä tapauksissa.
– Emmehän me ikinä helppoon asetelmaan itseämme pelaa, kun päästämme vastustajan kaksi tai kolme maalia eteen. Hyvin olemme aina yleensä sitten ruvenneet myllyttämään, kun olemme päästäneet maaleja. Melkein mennyt yleensä helpommin sitä kautta, vaikka tietenkään ei ole tarkoitus päästää vastapuolta yhtä tai kahta maalia eteen. Välillä se kuitenkin menee sillä tavalla ja hieno nähdä, että jätkät syttyvät pelaamaan, vaikka olisimmekin häviöllä.
Tästä voi päätellä, että tulos ei määräänsä enempää ohjaa SaiPan pelaamista.
– Ei se oikeastaan ohjaa. Meillä on se oma systeemi, jota tässä on nyt jauhettu pitkään. Porukka on yhtenäinen ja kaikki tietävät, että tässä nyt kuitenkin kevään pelejä kohti olemme menossa, niin se vaan täytyy jaksaa jauhaa.
Peli kulkee
Salminen pelaa uransa parasta kautta, joka on mennyt hänen omia odotuksiaankin paremmin. Kaudella 2022–23 Salminen keräsi Pelicansin riveissä tehot 2+5=7 ja nyt SaiPan ykköspakkiparissa operoivalla Salmisella on kasassa tehot 2+12=14.
– No on kyllä lähtenyt tosi hyvin, ehkä jopa paremmin mitä itse ajatteli silloin, kun alkukauden loukkaantumisen jälkeen tulin pelaamaan. Tuossa on päässyt aika hyvällä itseluottamuksella ja hyvän pakkiparin kanssa pelaamaan. Olen nauttinut pelaamisesta.
Salminen on pelannut pitkään Mark Pysykin kanssa. Yli 500 ottelua NHL:ssä pelannut Pysyk on kerännyt kokemusta muun muassa Buffalo Sabresin sekä Dallas Starsin riveissä. Kaksikolla osui kaikki heti hyvin yhteen.
– Aika hyvin klikkasi, olemme Markin kanssa tosi samanlaisia muutenkin jään ulkopuolella. Klikkasi hyvin kemiat ja huomaa, että on kyllä jätkä pelannut Pohjois-Amerikassa pelejä. Kiva pelata hänen kanssaan.
Nopeasti ajattelisi, että Pysyk jakaisi kenties vinkkejä maailman parhaasta jääkiekkosarjasta, mutta todellisuus on kuitenkin toinen.
– Ainakin tähän asti se on mennyt siten, että meikäläinen antaa tämän pään pelistä vinkkejä hänelle.
– Erityisesti puolustuspäässä yleensä vaan muistuttelen häntä. Ei siinä mitään, osaisi hän varmaan pelata ilman neuvojakin, mutta tykkään pulputtaa hänelle. Ei ole ainakaan vielä ruvennut valittamaan.
Raimo Helminen on kauden komeetan pääkäskijä. Salmisen mukaan Helminen on vaikuttanut puolustajan pelaamiseen ennen kaikkea osoittamalla luottamusta.
– On saanut olla rauhassa ja pelata omaa peliä. Työrauha ja luottamus on annettu ja siihen olen tyytyväinen, että olen pystynyt näyttämään olevani luottamuksen arvoinen. Se on ehkä ollut se tärkein asia.
Helminen on huvituttanut lehdistötilaisuuksissa vähäsanaisuudellaan. Siinä missä kollegat vierellä saattavat analysoida päättynyttä peliä useamman minuutin ajan, tyytyy Helminen kiteyttämään asiansa usein vain muutamaan sanaan. Tämä on Salmisen mukaan autenttista Helmistä.
– Raipe on Raipe, hän on aika rehellinen, on hän sitten lehdistön edessä tai meidän edessämme kopissa. Liikaa ei puhu, se on hyvä näin.
Aktiivinen pelityyli
SaiPa pelaa hyvin aktiivista jääkiekkoa niin kiekollisena kuin kiekottomana. Viisikkopeli eroaakin rakenteeltaan paljon siitä, mitä Salminen pelasi parin kauden ajan Tommi Niemelän alaisuudessa. Salminen ei kuitenkaan koe, että Helmisen pelitapa olisi vaatinut erityistä sopeutumista.
– Sitä pääsi kuitenkin jauhamaan aika paljon kesäkaudella ja sitä toitotettiin, että se on se meidän pelityyli, johon kuuluu kova työnteko ja luistelu. Aika nopeasti siihen pääsi mukaan, jääkiekkoahan tuokin on.
SaiPa puolustaa paljon etuperin, eivätkä keltamustat vetäydy kovin herkästi keskialueen perinteiseen ohjauspeliin. Monissa tilanteissa se tarkoittaa myös puolustajilta rohkeampaa puolustamista, mutta varmistelukaan ei ole kielletty.
– Ei hirveästi ole täytynyt videoita katsoa. Tietenkin perusasiat olemme katsoneet alkuvuodesta ja sen muotin siihen. Enemmän se on pelaajan omaa harkintaa, ei meillä nyt mitenkään parjata, jos vaikka pelaisikin vähän turvallisemman kautta.
SaiPalla on loppukauden peleissä panoksena paikka neljän parhaan joukossa, mikä on tällä hetkellä vain pisteen päässä. Tilanne tiedostetaan, mutta se ei ohjaa tekemistä.
– Aika paljon olemme keskittyneet vain peliin koko porukkana, että saisimme sen nyt vielä kuosiin tässä. Jokainen varmaan katselee taulukkoa, tiukkaa on koko ajan. Kyllähän se nyt tietenkin iso etu on tietäen mikä se otteluohjelma on. Jos jää neljän kärjen ulkopuolelle, iso otteluruuhka tulee.
– Mutta kovasti koitamme vain sitä, että saamme pelin vielä kuntoon. Kuitenkin vähän kokematon joukkue olemme pudotuspelien suhteen.
SaiPan tarina on kenties tämän kauden hienoin ja joukkue on ansainnut tekemisellään yleisön puolelleen. Salmisen mukaan Lappeenrannassa on aistittavissa todellista kiekkokuumetta.
– Kyllä se on ollut tosi hienoa nähdä, kuinka koko kaupunki on värittynyt keltamustaksi. Paljon tulee porukkaa vastaan SaiPa-pipoa ja -takkia päällänsä. Peleissä on mahtavaa katsoa varsinkin meidän seisomakatsomoa, kuinka se on täynnä. Ja muutenkin koko halli on mukana siinä hommassa, se on ollut mahtavaa taas nähdä.