Kultajoukkue Yhdysvallat oli ensimmäinen, joka pystyi lyömään Kanadan – "Meitä testattiin jokaisessa ottelussa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Yhdysvallat on alle jääkiekon maailmanmestari 2021 alle 20-vuotiaiden ikäluokassa.
Kuva © Getty Images
Ennen loppuottelua Kanada oli vaikuttanut turnauksessa ylivoimaiselta joukkueelta. Kullan vei kuitenkin Yhdysvallat, joka pystyi parantamaan peliään koko turnauksen ajan.

Ensimmäisen maalin merkitys korostui Kanadan ja Yhdysvaltojen välisessä nuorten maailmanmestaruuskisojen kultaottelussa.

Ennen kultaottelua Kanada ei ollut ollut hetkeäkään tappioasemassa eikä se ollut päästänyt yhtään maalia tasaviisikoin. Loppuottelussa Yhdysvallat kuitenkin onnistui maalinteossa ensimmäisessä ja toisessa erässä, kun taas Kanada jäi kokonaan maaleitta.

– Meillä oli hieno alku. Saimme ensimmäisen maalin. Pelaajat olivat rentoja koko päivän, ja halusimme pitää asiat yksinkertaisina. Emme halunneet, että pelaajat ovat liian innostuneita tai hermostuneita – ennen kuin juuri ennen pelin alkua, Yhdysvaltojen päävalmentaja Nate Leaman kommentoi ottelun päätyttyä.

– Asenteemme ennen ottelun alkua oli, että haluamme pelata omaa peliämme.

Kanada pysyi kuitenkin hyvin pelissä mukana tappioasemastaan huolimatta.

– Pelasimme hienosti myös tultuamme pukuhuoneesta toiseen erään, Leaman sanoi. – Tekemämme 2–0-maali oli tärkeä.

Enempää maaleja ei ottelussa nähty, vaikka Kanada yritti sinnikkäästi kääntää peliä edukseen loppuun asti.

– Hatunnosto Kanadalle. He puskivat päälle kolmannessa erässä, ja he ovat pelanneet uskomattoman turnauksen.

Juuri uskomattomasti sujuneen turnauksen takia Kanada oli ennakkosuosikki myös loppuottelun voittajaksi.

– Suomi pakotti meidät omaan päätyymme, ja se teki meistä paremman joukkueen. Me taas pakotimme pelin Kanadan päätyyn. En usko, että kukaan muu sai peliä heidän puolustusalueelleen, Leaman sanoi.

– Meitä testattiin jokaisessa ottelussa, ja pelaajat kasvoivat ja oppivat. Maalivahtipeli oli meille iso etu.

Viimeisten yhdeksän vuoden aikana Yhdysvallat, Kanada ja Suomi ovat kukin voittaneet nuorten jääkiekon maailmanmestaruuden kolme kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle