Historian ensimmäiset MM-kotikisat sujuivat kaikin puolin hyvin, joten Suomi sai kisaisännyyden jälleen yhdeksän vuotta myöhemmin. Vuoden 1974 turnauksessa isäntäkaupunkina toimi Helsinki, ja ottelut pelattiin vuonna 1966 valmistuneessa Helsingin jäähallissa.

Vuoden 1974 turnauksessa kapteenina pelannut Veli-Pekka Ketola oli seuraamassa jo maamme historian ensimmäistä MM-turnausta. Peleistä jäi vahva muistijälki, vaikka kisoista on aikaa jo 57 vuotta.

– Pelasin silloin Porin Karhuissa ja voitimme sinä keväänä mestaruuden. Kisoihin en tietenkään vielä mahtunut, kun ikääkin oli vasta 16 vuotta, mutta porukalla olimme kuitenkin katsomassa. Halli oli täynnä ja tunnelma oli hyvä, Ketola muistelee.

– Olimme katsomassa, kun "Oka" ja "Mölli" (Lasse Oksanen ja Matti Keinonen) pelasivat jo näissä kisoissa ja hyvin pelasivatkin. Sittemmin pelasin heidän kanssaan myös monta vuotta maajoukkueessa.

”Vieläkin on positiivinen ajatus niistä kisoista”

Kotikisat on aina pelaajan uralla yksi suurimmista kohokohdista, vaikka menestystä ei tulisikaan, sillä vain harva pääsee sen kokemaan. Leijonat oli jälleen mediahuomion keskipisteenä, ja paineet saattoivatkin kasvaa osittain liian suuriksi.

Mediakin puhui ennalta "pronssimitalin odotuksesta".

– Kyllähän kotikisat on ja oli siihenkin aikaan todella hieno juttu, vaikka paineet ovat aina kovat kotikisoissa. Jääkiekko oli pitkään ollut Suomessa tällainen ykköslaji, niin se kyllä noteerattiin isosti. Oli hieno fiilis olla mukana joukkueessa ja tuntui siltä, että voiko mitään parempaa enää ollakaan, Ketola tunnelmoi.

– Oli sykähdyttävä tilanne, kun kisat läheni ja niistä puhuttiin paljon, lehdistö kirjoitti niistä ja haastattelujakin oli. Olihan se merkittävä tapahtuma ja vieläkin on positiivinen ajatus niistä kisoista.

Ketola valittiin kotiturnauksessa joukkueen kapteeniksi, mutta omaa rooliaan hän ei halunnut korostaa. Kapteeneja on erilaisia, mutta pääasiallisena tarkoituksena on tavalla tai toisella olla esimerkkinä.

Kapteenin valitsee perinteisesti joko valmennus tai muu joukkue, ja kapteeniksi valitaan henkilö, joka pystyy luomaan ympärilleen hyvää joukkuehenkeä.

– Ei se kapteenin rooli sen kummallisempi ole. Kapteenit ovat yleensä ikään kuin valmennuksen pidennettyjä käsiä, jotka vievät ymmärrystä joukkueelle, jotta se toimii kuten valmennus haluaa sen toimivan, Ketola kertoo.

MM-turnaus ilman Kanadaa ja Yhdysvaltoja

Ennen kotikisoja Suomi oli sijoittunut neljä kertaa peräkkäin neljännelle sijalle MM-kisoissa, joten joukkueen tavoitteena oli mitali. 1970-luvulla Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia hallitsivat ylivoimaisesti MM-kisoja ja siihen panostettiin, sillä kylmän sodan aikaan urheilu oli itäblokin maissa tärkeä propagandan väline.

Kanada puolestaan vetäytyi vuoden 1974 turnauksesta, sillä maan oma jääkiekkoliitto riitautui Kansainvälisen jääkiekkoliiton kanssa – Yhdysvallat jätti niin ikään turnauksen pelaamatta. Kyseessä oli siis turnaus, joka pelattiin kuuden joukkueen kaksinkertaisena sarjana.

"Sen takia jouduttiin odottamaan niin kauan menestystä."

Varsinaisia harjoitusleirejä ei vielä 70-luvulla Suomessa ollut, mutta harjoitusotteluita pelattiin enemmän kuin aikaisempina vuosina. 

– Hyvin vaatimattomia olivat tällaiset maajoukkueleiritykset ennen arvoturnauksia. Suurin puute tuona aikana olikin se, että leiritykseen tai maajoukkueen yhtenäisyyteen ei panostettu. Aika pitkälti sanoisin, että myös sen takia jouduttiin odottamaan niin kauan menestystä. Minun aikanani ei koskaan ollut yli viikon kestäviä leirejä.

– Sitä yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta piti aika nopealla aikavälillä saada siihen ryhmään, puhumattakaan pelisysteemeistä. Siihen aikaan onneksi maajoukkueen runko oli aika pitkälti sama eli vaihtuvuutta ei ollut yhtä paljon kuin nykyisin, Ketola mainitsee.

Maajoukkueen päävalmentajaksi valittiin vuoden 1973 MM-turnauksen jälkeen Kalevi Numminen, joka halusi apuvalmentajansa Raimo Määttäsen kanssa koota joukkueen mahdollisimman nopeasti yhteen jo syksyllä. Tästä huolimatta ainoastaan neljä pelaajaa pelasi kauden aikana kaikki 28 A-maaottelua. 

Kaksi kuukautta ennen kotikisoja Suomi pelasi harjoitusmaaotteluita Ruotsissa sekä Tšekkoslovakiassa ja yhteensä alkuvuonna 1974 harjoitusotteluita kertyi kahdeksan. Niistä Suomi voitti kaksi. Tampereella joukkue pelasi tasapelin Neuvostoliittoa vastaan vain 16 päivää ennen MM-avausta, joten menestymisen tiedettiin olevan mahdollista.

Ketola kertoo jääkiekon olleen jo 60- ja 70-luvuilla yksi Suomen suurimmista lajeista, mutta kunnolla lajiin panostaminen tuotti tulosta vasta monta vuosikymmentä myöhemmin. (Kuva Suomen ja Ruotsin legendojen välisestä ottelusta 8.11.2012)

Kuva © Timo Savela

”Tämä joukkue oli koko urani paras”

Ketola pelasi 70-luvun alkupuolella uransa parasta jääkiekkoa. Kotikisoissa hänet istutettiin HIFK-kaksikon väliin, kun Esa Peltonen ja Juhani Tamminen pelasivat Ketolan rinnalla. Ketju oli Suomen selvä ykkösketju, ja yhteensä hyökkäystrio iski 27 tehopistettä.

Ketjussa puolustajana pelasi Juha Rantasila, joka oli päättänyt jo lopettaa uransa vuoden 1972 olympialaisiin, mutta hänet saatiin vielä houkuteltua mukaan työkiireistä huolimatta.

– Sentterinä oli hyvä pelata siinä, kun ympärillä oli kaksi sellaista laitahyökkääjää, joiden kanssa pelaaminen oli ennen kaikkea helppoa. Jokainen toi oman panoksensa ketjun pelaamiseen ja pakkipari Rantasila–Heikki Riihiranta toimi hyvin meidän kanssamme, Ketola kuvailee Suomen ykkösketjua.

"Nummisen "Kallu" oli oman kirjanpitoni mukaan aikaansa edellä suomalaisessa jääkiekkoilussa."

Kokonaisuudessaan valmennus rakensi ketjukoostumukset viisaasti, sillä puolustajapareissa laitettiin yhteen hyökkäävä puolustaja sekä tasapainottavana osapuolena puolustusvelvoitteet kurinalaisesti hoitava puolustaja.

Nummisen ja Määttäsen suunnitelmana oli myös tasapainoisuuden lisäksi olla rikkomatta seurajoukkueista tuttuja ketjukoostumuksia, joten SM-sarjassa pronssia saavuttaneen Ilveksen tehoketju Oksanen–Jorma Peltonen–Seppo Ahokainen oli luonnollisesti koossa myös MM-kisoissa.

– Joukkue oli hyvin koottu ja erinomaisesti valmennettu. Nummisen "Kallu" oli oman kirjanpitoni mukaan aikaansa edellä suomalaisessa jääkiekkoilussa. Hän oivalsi isoja asioita ja toi paljon näkemyksiään suomalaiseen jääkiekkoon. Hän lähestyi peliä monelta eri kantilta ja hänellä oli kyky muuntaa peliä ja pelitapaa.

– Lähestyn aina jääkiekkoa ja sen pelaamista joukkueen näkökulmasta. Mielestäni tämä joukkue oli koko urani paras, jossa pelasin maajoukkuetasolla, Ketola kertoo.

Heikki Riihiranta lähti lopulta Ketolan kanssa Pohjois-Amerikkaan kotikisojen jälkeen. "Hexi" on toiminut myös maajoukkueen joukkueenjohtajana uransa jälkeen.

Kuva © Jarno Hietanen

Pelin ulkopuoliset asiat vesittivät mitalimahdollisuuden

"Ne joukkueet olivat ihan eri kekkereissä kuin me muut"

Suomi oli lopulta turnauksessa jälleen neljäs. Joukkue hävisi Neuvostoliitolle lukemin 1–7 ja 1–6, mutta Itä-Saksan Suomi kukisti helpohkosti 7–3 ja 7–1. Puolan kanssa toinen ottelu päättyi tasan ja toinen 6–2-voittoon.

Tšekkoslovakiankin Suomi kukisti kahdesti, mutta toinen ottelu kääntyi Stig Wetzellin surullisen kuuluisan dopingkäryn vuoksi lopulta Suomen 5–0-tappioksi.

– Neuvostoliitolle ei voitu yhtään mitään ja Tšekkoslovakiakin oli enemmän kuin ammattilaisjoukkue. Ne joukkueet olivat ihan eri jääkiekkokekkereissä kuin me muut, Ketola kertaa joukkueiden eroja.

Mitalijahtiin oli vielä mahdollisuus, mutta Ruotsin kanssa pelatun tasapelin jälkeen toisessa ottelussa Tre Kronor voitti selvästi 6–2. Lopputuloksissa Ruotsi nousi Suomen ohitse, vaikka naapurimaan kisoja sotkivat myös pelin ulkopuoliset asiat, sillä Ruotsin Ulf Nilsson jäi niin ikään kiinni efedriinipiristeen käytöstä.

– Kaikilla oli yhteinen tavoite. Syitä oli monta muutakin, joten tavallaan hyväksyn sen, että pronssia emme saaneet. Kotikisoista vuoden 1974 neljäs sijoitus on kuitenkin edelleen paras, Ketola lisää.

Ruudut pimeänä, halli täpötäynnä

Viimeisessä ottelussa Suomi kampesi 5–4-voittoon Tšekkoslovakiasta Ketolan taitavan voittomaalin myötä. Voitolla ei ollut merkitystä enää mitalisijan kanssa, mutta voitto toi suomalaisille "puumitalit".

– Kyllä koettiin, että turnaus meni pelillisesti oikein, vaikka ei tullut muuta kuin puumitali. Vähän se harmitti, mutta monesti jos viimeisen pelin voittaa, unohtaa kaikki ennen sitä tapahtuneet asiat.

Ottelu jäi puumitalien lisäksi mieleen poikkeuksellisesta syystä. Yleisradion tekninen henkilökunta oli juuri mennyt lakkoon MM-kisojen aikana, joten ratkaisevaa ottelua ei ruuduissa näkynyt. Tieto oli kantautunut myös pelaajille.

– Kyllä me tiesimme, että televisiosta ei peliä tule, mutta tarkempia syitä emme tienneet. Suomen kansallehan se oli hirveä juttu, kun peliä ei näkynyt. Oli varmaan hyvä aika mennä lakkoon MM-kisojen aikana, niin kenties sai tahtoaan läpi, Ketola naurahtaa.

Halli oli kuitenkin täynnä, kuten jokaisessa Suomen ottelussa. Kotikisat toimivat näyttämönä pelaajille ajatellen ulkomaalaisia sarjoja, kun suomalaisista muun muassa Ketola ja Riihiranta lähtivät WHA:n Winnipeg Jetsiin. Turnaus oli luonnollisesti myös taloudellinen menestys Suomen jääkiekkoliitolle.

– Niin kuin Pekka Marjamäki aikoinaan sanoi: oli kiva pelata ja muutenkin. En voi nostaa yhtä erityistä asiaa esille, sillä kokonaisuudessaan kisat oli loistavat ja kaikki pelitti hyvin. Kaikki meni piirua vaille kohdilleen ja mielestäni Suomi pelasi napakat kisat, Ketola päätti.

Helsingin jäähalli valmistui vuonna 1966, ja se toimi päänäyttämönä kotikisoissa 1974.

Kuva © Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Arvostus vanhempia pelaajia kohtaan

Ennen vuoden 1974 MM-kisoja Suomi oli jo lyönyt suuret kiekkomaat vähintään kertaalleen arvokisoissa, mutta kuilu joukkueiden välillä oli edelleen suuri. Kun muualla maailmassa infrastruktuuri ja olosuhteet olivat kunnossa, tehtiin Suomessa töitä jääkiekkoilun ohella, eikä ammattilaisuudesta ollut tietoakaan.

"Todellisen työn tekivät ne, jotka tämän meille mahdollistivat. He eivät saaneet työstään mitään."

– Oli sellaistakin aikaa, että kaikki eivät päässeet MM-kisoihin. Joskus saattoi olla sellainen tilanne, että työelämä oli siinä mallilla, ettei lähteminen ollut mahdollista, Ketola vertaa suomalaispelaajien tilannetta muiden maiden pelaajatilanteeseen.

Pohjatyötä oli kuitenkin tehty. Vanhemmat sukupolvet raivasivat tietä ja tekivät hurjat määrät työtä jääkiekon eteen, vaikka fasiliteettien osalta oli vielä paljon parantamisen varaa.

Ketola haluaa nostaa esille unohdetut jääkiekon parissa vaikuttaneet, jotka eivät saaneet työstään juuri mitään.

– Meille oli jo pöytä valmiiksi siloteltu, kun oli hallit ja tekojääradat valmiina. Todellisen työn tekivät ne, jotka tämän meille mahdollistivat. He eivät saaneet työstään mitään. Osa menetti ainoastaan terveytensä, kun selät, lonkat ja polvet eivät kestäneet, ja varusteetkin olivat mitä olivat.

– Raimo Kilpiö, Kalevi Numminen, Oksanen ja Heino Pulli ovat muun muassa tällaisia henkilöitä, jotka eivät valitettavasti ole saaneet tarpeeksi huomiota. He olivat meidän nuorempien idoleita ja arvostin esimerkiksi Kilpiötä paljon. Hänen kanssaan sain myös pelata muutaman vuoden, Ketola painottaa 50- ja 60-luvuilla jääkiekon eteen töitä tehneiden roolia.

Menestystä jouduttiin vielä odottamaan useampi vuosi, sillä lopulta Suomi saavutti ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa vasta Calgaryssä vuonna 1988. 

– Suomalainen jääkiekkoilu alkoi 80-luvulla kasvaa, kun siihen alettiin panostamaan enemmän. Henkilökohtaisesti kuitenkin näen asian niin, että vasta 90-luvulla alkoi kokonaisvaltainen ammattilaisuus. Siitä on siis suhteellisen vähän aikaa, Ketola kertaa.

– En pelannut itse kertaakaan ammattilaisena SM-Liigassa, vaikka lopetin urani vasta kaudella 1982–83. Minulla on ollut tapana sanoa, että aamulla mentiin töihin, illalla harjoituksiin ja sen jälkeen pari kertaa viikossa edustamaan eli pelaamaan.

Vaikka SM-Liigassa pelaamaansa uraa Ketola ei ammattilaisuraksi mainitse, pelasi porilaislähtöinen hyökkääjä kuitenkin ammattilaisena WHA:ssa sekä 44 ottelun verran NHL:ssä Colorado Rockiesin riveissä. Yhteensä Ketola pelasi Pohjois-Amerikassa neljän kauden ajan, ja hän oli ensimmäisiä sinne lähteneitä suomalaiskiekkoilijoita.

Vuoden 1974 Leijonat suuressa osassa kiekkohistoriassamme

Juhani Tamminen kertoi taannoin Jääkiekkoliiton haastattelussa vuoden 1974 kisojen ja leijonajoukkueen tarkoittavan joukkueen jäsenille elinikäistä ystävyyttä. Historian toisesta kotikisajoukkueesta moni pelaaja on myös tehnyt suuren työn suomalaisen jääkiekkoilun eteen uransa jälkeen.

Ketola allekirjoittaa Tammisen toteamuksen ja kertoo olleensa yhteydessä moneen joukkueessa pelanneeseen. Hän toteaa puhuneensa Riihirannan kanssa juuri ennen haastattelua.

Jääkiekon parissa jatkamisen osalta Ketola nostaa esiin halun auttaa sekä jääkiekon jatkumon. Osa pelaajista haluaa kehittää lajia ja viedä sitä eteenpäin, kun vastaavasti joillekin pelaajaura on tarpeeksi.

– Se on selvä asia, kun aika paljon ensin pelaa peliä ja näkee sitä elämää, niin sitä haluaa helposti lähteä myös jatkamaan. Tulee se halu antaa kaikki mahdollinen, mitä annettavana on. Itsekin siitä saa kuitenkin paljon, vaikka se tehtävä vaihtuukin, Ketola kertaa jääkiekon parissa tehtyä uraa.

– Kaikilla vuonna 1974 minun kanssa samassa kentässä pelanneilla on ollut aika voimakas rooli suomalaisessa kiekkoilussa. Hexi (Riihiranta) oli muun muassa 15 vuotta maajoukkueen joukkueenjohtajana.

Ketola halusi nostaa esiin erityisesti Rantasilan, joukkuetoverinsa 1974 MM-kisoista. Rantasila oli keskeisenä tekijänä perustamassa Suomen Jääkiekkoilijat ry:tä, minkä lisäksi hän perusti niin SM-liigan alumnin kuin alumnisäätiönkin.

– Jos ajatellaan merkittävintä pelaajaa, Rantasila on jäänyt liian vähälle huomiolle. Hän on ainutlaatuinen persoona, joka on tehnyt valtavasti töitä. Hän oli mukana perustamassa pelaajayhdistystä vuonna 1973. Hän on säätiöiden kautta myös auttanut taloudellisesti nuoria, jotta he voivat jatkaa jääkiekkoharrastustaan, Ketola listaa Rantasilan merkittäviä tekoja.

– En voi olla sanomatta sitä, kuinka merkittävästi hän on suomalaista jääkiekkoa vienyt eteenpäin. Olen siitä kauhean iloinen.

Ensi sunnuntaina tarinoita kulissien takaa kertoo vuoden 1982 kotikisoissa pelannut Kari Jalonen, joka siirtyi juuri Tšekin maajoukkueen päävalmentajaksi. Jalonen pelasi Suomen tehokkaimmassa ketjussa, ja opiskelijat keksivät ketjua kuvaavan lentävän lauseen, joka muistuu edelleen monien mieleen.