Korona keskeytti NHL-läpimurron − kesämoodissa oleva Kaapo Kähkönen pohtii asemaansa Minnesota Wildissa: "Monta pähkinää on pähkäiltävänä"

NHL, Muut Sarjat / Haastattelu
Kähkönen on päässyt tällä kaudella Wildin maalille viidessä ottelussa. Voittoja Kähkönen on napsinut kolme.
Kuva © Getty Images
Tällä kaudella NHL:n porteista sisään astunut ja hienosti kirkkaissa valoissa esiintynyt Kaapo Kähkönen elää monen muun jääkiekkoilijan tavoin mielenkiintoista aikaa. Pelien jatkamisen ajankohdasta ei ole varmaa tietoa, ja sopimukset uhkaavat umpeutua. Kähkönen on yrittänyt pysyä positiivisena haastavina aikoina ja täyttänyt päivänsä treenillä.

Suomalaismaalivahti Kaapo Kähkönen, 23, on ollut viime aikoina epävakaan tilanteen keskellä kahdestakin syystä: Minneapolisin aiemmasta tulenarasta tilanteesta ja kesäkuun lopussa päättyvästä pelaajasopimuksesta johtuen. Jos NHL-kausi vielä saatetaan päätökseen, ei Kähkösellä ole täyttä varmuutta, mikä hänen roolinsa show'ssa on.

− Ei ole oikein varmaa tietoa mistään tällä hetkellä. Sopimukseni päättyy kesäkuun lopulla ja samalla menee työlupa, joten monta pähkinää on pähkäiltävänä.

Mikäli NHL-kausi pelataan päätyyn asti, pelaajien täytyy pohtia, kuinka harjoittelu jatkuu kauden jälkeen. Kähkönen ei itse vielä tiedä, kuinka tässä hypoteettisessa tilanteessa tulisi toimia.

− Jos pelit jatkuvat ja edettäisiin pitkälle, olisihan se mielenkiintoinen skenaario. Pitäisikö sitä pelien päättymisen jälkeen lomaa vai jatkaisiko suoraan harjoittelua? Entä millaista harjoittelua? Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa, pohtii Kähkönen.

Kähkönen on koronaviruspandemian aikana treenannut Suomessa pitkän tauon edellyttämällä tavalla eli peruskuntoharjoittelulla.

− Peruskuntoa on tässä nyt vedetty. Jos kausi jatkuu, niin ollaan hyvissä asetelmissa valmistautumisen suhteen, ja jos taas ei, ollaan hyvässä aikataulussa myös ensi kautta ajatellen, paljastaa Kähkönen.

Kähkönen avaa myös hieman tarkemmin, mitä peruskuntoharjoitteluun kuuluu.

− Voimaa, nopeutta ja reaktioita on treenailtu nyt aika mukava määrä. Oikeastaan kaikkea, mikä jää kauden aikana vähemmälle. Kun jäälle en ole päässyt, ollaan menty kovinkin kesämoodi päällä.

Kähkönen aikoo jatkaa hyväksi todetulla harjoitustyylillä valmistautuessaan ensi kauteen.

− Samalla tavalla mennään kuin edellisenä kesänä. Aluksi mennään vähän kovempaa ja laitetaan paljon toistoja sisään. Kun kausi alkaa lähestyä, siirrytään jääharjoitteluun, räjähtävämpiin suorituksiin ja nopeuteen. Räjähtävyyttä on aika haastavaa tehdä jään ulkopuolella muutoin kuin isompien painojen muodossa. Jäällä ollaan saatettu vetää maalivahtivalmentajan kanssa kahdestaan harjoituksia, joissa hiotaan tekniikoita ja laitetaan liikeradat kuntoon.

− Jäällä harjoittelu on aika monipuolista. Harjoituksiin saattaa sisältyä esimerkiksi potkuja ja sivuttaisliukuja maalilta siniviivalle ja takaisin. Kun näitä toistetaan paljon, pystyy luottamaan siihen, että pelissä samat liikkeet tulevat ikään kuin selkärangasta.

Kysyttäessä Kähkösen vahvuuksista suomalainen on nöyrän nuoren miehen tavoin vähäsanainen.

− Ehkä sellainen yleinen kyky liikkua ja sijoittua. Ne ovat ainakin minun kohdallani menneet paljon eteenpäin viime vuosina. Maalivahdille tärkeintä on kyky liikkua hyvin kontrollissa ja siten pitää koko työkalu − eli kroppa − kasassa. Maalivahdit kun ovat niin erilaisia ja kokoisia, niin aina jollakin ominaisuudella pyritään kompensoimaan jokin toinen.

"Maalivahtivalmentajan merkityshän on valtava"

Kähkönen korostaa myös maalivahtivalmentajan merkitystä hyvän maalivahdin takana.

− Maalivahtivalmentajan merkityshän on valtava. Jonkun valmentajan opit eivät välttämättä suoraan toimi jollekin maalivahdille. Esimerkiksi jos maalivahdilla on jokin rajoite, joka estää pääsyn tiettyyn asentoon tai maalivahti ei pysty suorittamaan tiettyä torjuntaa, maalivahtivalmentajan merkitys kyseisen puutteen hoitamisessa ja kompromissien etsimisessä on mittaamaton.

Kähkönen on luottavainen NHL-paikan vakiinnuttamisen suhteen kahden muun Wild-kilpailijan, Devan Dubnykin ja Alex Stalockin, yksisuuntaisista sopimuksista huolimatta.

− Olen luottavainen, että tätä samaa kaavaa tottelemalla ja laadukkaalla päivittäisellä tekemisellä se paikka ylhäältä aukeaa. Tietenkin se mutkistaa, kun ensi kaudesta minulla ei ole sopimusta. Jos saisin kirjoitettua kesällä itsekin yksisuuntaisen sopimuksen, helpottaisi kummasti, hymähtää Kähkönen.

Kähkönen allekirjoittaa väitteen siitä, että hänellä on käynyt todella huono tuuri viimeisten kuuden kuukauden aikana, kun sekä koronavirus että Minnesotan mellakat ovat heittäneet märän rätin läpimurtoa tekevän maalivahdin kasvoille.

− Onhan tässä paljon asioita kyllä tullut eteen. Kaiken tämän harmauden keskellä olen yrittänyt etsiä paljon positiivisia asioita. Oli kuitenkin aika hyvä kausi itsellä menossa. On maailmassa kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin jääkiekko.

» Lähetä palautetta toimitukselle