Kooveen ja Hokin Mestis-karsinnat käynnistyvät tänään – Valmentajauransa toiseen karsintasarjaan lähtevä Juha Pajuoja: ”Jokaisen pitäisi joskus kokea tämä helvetti!”

MESTIS / Haastattelu
Juha Pajuoja valmistautuu karsintasarjaan päävalmentajana yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tampereen Kooveen ja Kajaanin Hokin karsintasarja käynnistyy sunnuntaina Hakametsän jäähallissa. Kooveen päävalmentaja Juha Pajuoja avaa Jatkoajan haastattelussa omiensa kauden kulkua, Mestiksen tilaa ja karsintasarjan luonnetta.

Kooveen harjoituksista pystyy muutama päivä ennen h-hetken alkua aistimaan, että kohta mennään. Tamperelaisten asema Mestiksen jumboksi sementoitui jo varhain, ja viimeiset viikot ovat olleet karsintasarjaan valmistautumista. Päävalmentaja Juha Pajuoja kuvaa keskiviikkoiltaisen harjoituksen päätteeksi tamperelaisleirin tunnelmia karsintasarjan alla.

— Kun runkosarja loppui, niin alkoi näkemään pelaajistakin, että virtaa tuli lisää. Kaikki tietävät, että seuraavaksi ollaan tosissaan. Meillä on ollut kuukausi aikaa valmistautua näihin peleihin ja valmennuksen tehtävä on nyt myös katsoa, ettei tämä lataus mene yli, Pajuoja toteaa harjoitusten päätteeksi.

Kokenut ja paljon nähnyt valmentaja myöntää, että kipinän ylläpitäminen joukkueessa runkosarjan viimeisten viikkojen aikana ei ole ollut se kaikkien helpoin tehtävä.

— Ei se ihan helppoa ole ollut. Meillä on aika nuori joukkue eikä kauheasti sellaisia pelaajia, jotka olisivat pelanneet tätä sarjaa pidempään. Sieltä ei ole noussut sellaisia kokemusta omaavia johtajia, jotka johtaisivat ja vaatisivat enemmän. Meille tuli lopussa kovempitasoisia pelaajia mukaan ja sellaiset eivät viitsi heti ruveta tuolla kopissa räyhäämään, vaan siinä menee oma aikansa ja se heiltä tuleva johtajuus muodostuu sitten hieman eri lailla, Pajuoja käy läpi kevään haasteita.

Sarjanousija Kooveen lähtö runkosarjaan oli hyvä. Joukkue esitti avauskierroksella häikäisevän nousun LeKiä vastaan, minkä jälkeen tamperelaiset voittivat kaksi seuraavaa otteluaan. Sitten alkoivat ongelmat ja Koovee ajautui kymmenen ottelun tappioputkeen. Juha Pajuojan mukaan Kooveen vahva alku sai vastustajat ottamaan sen vakavasti.

— Me aloitettiin tosi hyvin! Pelattiin ensimmäinen peli hyvin kotona LeKiä vastaan. Oltiin kolme maalia takana, otettiin molari pois ja tultiin tasoihin. Seuraava peli voitettiin, teimme siinä viisi ylivoimamaalia ensimmäisessä erässä. Sitten kaatui Jokipojat kotona, Pajuoja muistelee kauden alkua.

Koovee esitti häikäisevän nousun avauskierroksella.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

— Ehkä hyvä startti pisti meidät luulemaan itsestämme vähän liikaa. Me myös paljastettiin itsemme muille joukkueille, että meidät pitää ottaa todesta. Pelaajamateriaalin kauttahan meidät laitettiin tälle paikalle jo kesällä, ja kun alussa pääsimme yllättämään, niin meidät alettiin ottamaan vakavasti ja yllättäjän etu katosi aika nopeasti, päävalmentaja arvioi.

Myös Ilveksen loukkaantumishuolet heijastuivat Pajuojan mukaan Kooveen tekemiseen.

— Yksi asia, mikä haittasi meitä oli myös Ilveksen syksypuolen ongelmat. Heillä oli tuolloin paljon loukkaantumisia. Olimme ajatelleet, että saisimme sieltä vähän apuja, mutta heillä oli omat ongelmansa ja sielläkin pieni ryhmä, Juha Pajuoja kertaa vielä syyspuolen tapahtumia.

Koovee elänyt Suomi-sarjan arkea

Koovee tuli tälle kaudelle uutena joukkueena Mestikseen, kun se täytti Espoo Unitedin jättämän aukon. Mestiksen sarjan tasaisuus on yllättänyt Juha Pajuojan.

— Se on yllättänyt, että tämä on näinkin tasainen sarja, jossa kuka vaan voi oikeasti voittaa kenet vaan. Kun katsoo playoffeja, niin ei sielläkään ole suosikkia vielä näkyvillä, vaikka muutamalla joukkueella pitäisi olla selkeästi pelaajamateriaalin kautta etulyöntiasema, näkee Pajuoja.

Tampereen Koovee on aikeissa panostaa lähitulevaisuudessa enemmän joukkueeseen, mutta päävalmentajan mukaan tällä kaudella on vielä eletty Suomi-sarjan arkea.

— Jos vertaa harjoittelua ja sitä, mistä arki koostuu, niin meidän arki on vielä aikalailla Suomi-sarjan arkea. Me emme pysty harjoittelemaan päivisin. Osittain sen takia, ettemme saa jäävuoroja, ja jotta me saimme tämän Mestis-paikan, niin meidän piti päästää Ilveksen ja Tapparan a-juniorit edellemme. Harjoittelemme välillä puoli kahdeksalta illalla. Ei siihen aikaan enää kukaan ole fyysisesti pitkän päivän jälkeen täydellisessä iskussa ja ennen kaikkea pää ei ole sellaisessa moodissa, että se olisi kovin valmis oppimaan uutta, Juha Pajuoja kertaa joukkueensa arkitodellisuutta.

— Nämä ovat asioita, joihin Kooveen pitää nyt panostaa, että tämä tilanne muuttuu, Pajuoja jatkaa.

Kooveen kaudessa on riittänyt haasteita.
Kuva © Jarno Hietanen

Mestiksen sarjajärjestelmä kaipaa Pajuojan mukaan muutosta

Juha Pajuoja myöntää rehellisesti, että Mestiksen vastaanotto Tampereella on ollut vaimeampi mitä hän osasi odottaa.

— Odotin kyllä enemmän. Kun menee tuonne Tammelantorille, niin kaikkia tuntuu tämä homma kiinnostavan, mutta ei se yleisömäärissä sitten näy. Meillä täällä on vähän se ongelma, että sulla on Ilves tai Tappara. Koovee on kiva tukijoukkue, jota kaikki sympatisoi, mutta ei oikein peliä lähdetä katsomaan, Pajuoja on hieman pettynyt tamperelaiseen kiekkoyleisöön.

Kauden päätteeksi Kooveen peräsimestä sivuun jäävä Pajuoja kaipaisi myös koko Mestikseen pientä remonttia.

— Mestis voi kokonaisuutena mielestäni vähän huonosti. Olen jo aika pitkään tätä kiekkoa tehnyt, ja tulee peleissä katsottua jo vähän muutakin kuin pelkkää laiturin käännöstä. Tulee katseltua ottelutapahtumia ja mitä siellä taustalla tapahtuu, Pajuoja taustoittaa näkemystään.

— Jos lähdetään siitä, että Liigassa on 15 joukkuetta ja Suomi-sarjassa 17, niin miksi Mestiksessä sitten pitää olla 12 joukkuetta? Jos oikeasti on joukkueita, jotka haluavat tulla Mestikseen, niin eikö sitäkin sitten voisi kasvattaa? Pajuoja kysyy.

— Tuodaan tähän neljä joukkuetta lisää. Täytyy kuitenkin miettiä, miten se tehdään, koska matkat ovat niin pitkiä. Jos tällä joukkuemäärällä pelattaisiin ensin kaksinkertainen sarja ja pudotettaisiin siitä se neljä joukkuetta, aivan kuten Suomi-sarjassa. Näin saataisiin kaksi peliä viikkoon, joka on se ideaalitahti Mestikselle, jolla sen pitäisi pelata, Pajuoja asettaa vaihtoehtoa nykyiselle sarjajärjestelmälle.

— Kasvatetaan Mestistä aluksi muutamalla joukkueella ja laaditaan sarjaohjelma, jossa pelataan kahden pelin viikkotahdilla. Jos halukkuutta on, niin otetaan pari joukkuetta lisää, ja tehdään maantieteellisesti pari lohkoa alkusyksyyn sekä tammikuussa kavennus kuten nyt Suomi-sarjassa.

Myös muut asiat kuin pelkkä pelijärjestelmä askarruttavat Pajuojaa Mestiksessä.

— Mestis ei pelaa esimerkiksi nyt maaottelutauolla. Ehdottomasti pitäisi! Se on jääkiekkoliiton linjaus, koska tämä on heidän pääsarja, mutta silti samaan aikaan Liiga pelaa pelejä ja Suomi-sarja pyörii. En jaksa uskoa, että Mestiksen pyöriminen veisi katsojia esim. Karjala-turnaukselta, tai että Mestis-seuroja haittaisi nuorten pelaajien poissaolot maaotteluiden takia, Pajuoja miettii.

— Talous on Mestiksen kehittämisessä ongelma. Sen tekevät osaltaan jo pitkät matkat. Lisäksi piilotellaan sitä, ettei Mestis olisi mikään farmisarja. Fakta kuitenkin on, että se on sitä aivan samalla tavalla kuin AHL on NHL:lle. Jos ajateltaisiin isommassa kuvassa suomikiekkoa, niin siirtosääntöjen pitäisi ennemmin avautua kuin kiristyä. En ymmärrä miksi tässä asiassa mennään vastaan yleistä kehitystä. Tämä on erinomainen kasvattajasarja nuorille pelaajille päästä eteenpäin, kuten myös pelaajille, jotka haluavat yhdistää pelaamisen ja opiskelun tai työn, Kooveen päävalmentaja lataa ja toivoo samalla laajempaa keskustelua ja ulostuloja sarjan kehittämiseksi.

Kajaanin Hokki on tarkkaan tutkittu

Jotta Tampereella voidaan kehittää Kooveeta hyväksi Mestis-joukkueeksi, sen täytyy pystyä ensin pysymään sarjassa. Edessä on raastava karsintasarja Suomi-sarjan aiemmin viikolla voittanutta Kajaanin Hokia vastaan. Juha Pajuojan mukaan Koovee pääsee sarjaan suhteellisen ehjällä miehistöllä.

— Alex Hukki on sivussa, mikä on meille iso menetys. Hänen kautensa taitaa olla ohi, ei vaan mitenkään taida keretä näihin peleihin. Puolustaja Jesper-Juhani Ilvessuo on yhä toipilas, mutta saattaa tulla joihinkin peleihin mukaan. Muuten tilanteemme on ihan hyvä, joukkueessa on ollut tällä viikolla vähän kuumeilua, mutta ei sen kummempaa, Pajuoja kertaa Kooveen terveystilannetta.

Tamperelaiset iskevät kajaanilaisten kimppuun levänneenä ja latautuneena.
Kuva © Antti Varonen https://anttivaronen.com/

Suomi-sarjan tekemisiä on seurattu jo jonkin aikaa, koska karsinnat ovat olleet tiedossa pitkään. Pajuoja odottaa vastaan nälkäistä ja motivoitunutta kajaanilaisryhmää.

— Me valmentajat ollaan katseltu pelejä, ja toki käymme sieltä poimittuja asioita joukkueelle läpi videon välityksellä, Pajuoja kertoo taustatyöstä.

— Täytyy kuitenkin muistaa, että sarjat ovat erilaisia ja se, miten Suomi-sarjan joukkue lähtee Mestis-joukkuetta vastaan, voi poiketa paljonkin siitä, miten ne ovat omaa sarjaansa pelanneet, jatkaa Pajuoja.

— Varmasti tulee vastaan hyvin motivoitunut ryhmä, joka on itseluottamusta täynnä. Heillä on tällä hetkellä parempi pelituntuma, eikä oikeastaan mitään muuta kuin voitettavaa. Tiedämme, että paineet pelinteosta ja rakentelusta ovat meillä. Emme voi olla tippaakaan ylimielisiä ja meidän pitää olla todella kärsivällisiä. Peruspelaamisemme pitää olla laadukkaampaa, Pajuoja painottaa.

Karsintakokemus yhdeksän vuoden takaa

Liigan ollessa nykyisellään kiinni, on Mestis-karsinta maan korkein kiekkokarsinta. Maasta ei siis kovin paljon löydy sellaisia valmentajia, jotka olisivat kokeneet karsinnan raastavuuden putoamisvaarassa olevan näkökulmasta. Juha Pajuoja on tämän kuitenkin kertaalleen käynyt läpi. Hän valmensi Ilvestä keväällä 2010 Jokipoikia vastaan Liiga-karsinnassa. Ilves säilytti tuolloin paikkansa voitoin 4-1. Kooveen käskyttäjä uskoo, että tuosta sarjasta saadusta kokemuksesta on hyötyä tulevassa Hokki-sarjassa.

— Kyllä se kokemus ehdottomasti antaa tähän. Jokaisen pitäisi joskus kokea tämä helvetti, varsinkin silloin, kun tullaan ylhäältä alaspäin. Toisinpäin se on ihan eri asia. Et voi olla tyytyväinen yhden pelin voittoon, etkä kahden pelin voittoon. Voit olla tyytyväinen vasta silloin kun se koko sarja on hoidettu ja silloin voi huokaista, Pajuoja käy läpi karsinnan luonnetta.

— Kaikki voi kääntyä. Ja suomalaisena pessimistinä pitää koko ajan ajatella, että piano voi pudota niskaan silloin, kun johdetaan sitä viimeistäkin peliä. Valmentajan pitää normaalistikin olla huolissaan koko ajan, mutta karsintasarja lisää tuskan kyllä ihan tappiin, jatkaa Pajuoja.

Juha Pajuoja ilmoitti helmikuun alussa väistyvänsä Kooveen päävalmentajan paikalta kauden päätteeksi ja keskittyvän siviilityöhönsä. Hän pitää kuitenkin portin raollaan jääkiekkotyölle myös tulevaisuudessa.

— Kyllä uskon, että jossain roolissa vielä nähdään. Onko se sitten valmentajana tai jonain muuna ja mikä sarja on, sitä ei vielä tiedä. Kaikelle olen hyvin avoin. Nyt sen vain on nähnyt, että oman yrityksen pyörittäminen ja Mestiksen joukkueen valmentaminen ovat vain yksinkertaisesti mahdoton yhtälö, Pajuoja kertoo tulevaisuudestaan.

— Kaikki lyödään karsinnoissa peliin mitä tarvitaan ja toteutetaan se tavoite mikä seuralla oli kauteen lähtiessä, eli se että Koovee tuli Mestikseen jäädäkseen, Pajuoja naulaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle