Koovee kartoittaa pelaajamarkkinoita rauhassa − "Pandemian vuoksi olemme olleet maltillisempia joukkueen rakentamisessa"

MESTIS / Haastattelu
34-vuotias Pekka Hemmilä aloitti toisensa kautensa Kooveen toimitusjohtajana.
Kuva © Matias Lahtinen
Kooveen toimitusjohtaja Pekka Hemmilä kertoo, että seura on varautunut pandemian toiseen aaltoon. Kooveen kulukuri entistäkin tiukempi.

Mestis-joukkue Tampereen Kooveessa on vietetty työntäyteistä korona-ajan arkea. Seuran toimitusjohtaja Pekka Hemmilä kertoo, että Koovee on varautunut myös Suomen koronaviruspandemian toiseen aaltoon.

− Aika nopeasti käärimme työrukkaset keskeytyneen viime kauden jälkeen. Koronaviruspandemia on vaikuttanut tähän syksyyn niin, että olemme olleet maltillisempia joukkueen rakentamisessa. Meillä on tieto ja ymmärrys siitä, että korona voi vaikuttaa vielä meidän alkavaankin kauteemmekin, Hemmilä sanoo.

Kooveella on sopimukset vasta kahden maalivahdin, neljän puolustajan ja kahdeksan hyökkääjän kanssa. Hemmilän mukaan pelaajamarkkinoille ei kiire, sillä tarjontaa riittää yhä.

− Kun Suomen Cupkin peruttiin, niin nyt meillä on seitsemän viikon preseason-jakso. Tiedostamme myös sen, mikä on tilanne pelaajamarkkinoilla. Korona vaikuttaa myös siten, että pelaajia on aika paljon markkinoilla. Meillä ei ole sen suhteen kiirettä vahvistaa joukkuetta.

− Meidän yhteistyöseuramme on Ilves. Olemme pitäneet heidän kanssaan palavereita. Tiedämme, minkälainen heidän tilanteensa on ja puolestaan minkälaisia pelimiehiä me tänne Mestiksen puolelle haluamme.

− Rauhassa kartoitamme ja katselemme tilannetta. Annamme nyt varsinkin elokuun aikana paljon näytönpaikkoja meidän U20-pelaajillemme. Haluamme nähdä, miten he pärjäävät miesten Mestiksen tasolla.

Kesän aikana useat Mestis-pelaajat ovat pakanneet laukkunsa ja siirtyneet joukolla muun muassa Ruotsiin ja Slovakiaan. Hemmilää trendi ei huoleta.

− Sehän on pelaajille hyvä, että he saavat jääkiekosta ammatin − varsinkin jos me Kooveena pystymme auttamaan pelaajia siinä. Se on meidän tavoitteemmekin, että haluamme sellaisia pelaajia, jotka tähtäävät Liigaan, Keski-Eurooppaan tai muualle.

Koovee aloitti torstaina harjoitusottelunsa voittamalla FPS:n 3−1.
Kuva © Samuli Huikuri

Kooveen talous on tiukalla kulukuurilla

Kooveen uudeksi päävalmentajaksi tuli kesällä 37-vuotias Juuso Hahl. Hemmilä uskoo, että Hahl sopii Kooveen strategiaan erinomaisesti.

"Tässä kohtaa Juuso Hahlin ura ja Kooveen intressit kohtasivat."

− Mietimme huolellisesti seuraavaa siirtoa, kun viime kauden päävalmentajamme Miikka Kuusela siirtyi Ilveksen liigaorganisaatioon (U20-joukkueeseen). Emme laittaneet avointa hakuilmoitusta, vaan rupesimme itse kartoittamaan meille uutta valmentajaa.

− Me halusimme myös päävalmentajaksi tavoitteellisen ja eteenpäin pyrkivän kaveri. Hahl oli neljä edelistä kautta Mikkelin Jukurien liigajoukkueen varavalmentaja. Hän on nyt ensimmäistä kauttaan miesten päävalmentajana. Tässä kohtaa Hahlin ura ja Kooveen intressit kohtasivat. Päätimme, että hän on oikea mies kehittämään meidän urheilupuoltamme seuraavat kaksi vuotta.

Keväällä huhuttiin Kooveen talousvaikeuksista. Toimitusjohtaja myöntää, että kulukuuri on kova, mutta toiminta ei ole vaarassa.

− Korona on iskenyt aivan varmasti jokaiseen Mestis-seuraan. Kyllä me kulukurilla olemme ja seuraamme budjettiamme viikkotasolla. Olemme jopa vieläkin tarkempia kuin aiemmin, jos mahdollista. Tietysti olemme varautuneet koronan toiseen aaltoon, mutta tällä erää ei ole synkkiä pilviä taloutemme taivaalla.

Juuso Hahl toimi Jukurien liigajoukkueen varavalmentajana edelliset neljä kautta.
Kuva © Timo Savela

"Tampereella on kysyntää Mestis-kiekolle"

Historiansa aikana myös 27 Liiga-kautta pelannut Tampereen Koovee pelaa nyt kolmatta perättäistä kauttaan Mestiksessä. Kaudella 2018−2019 sijoitus oli 12:s, viime kaudella puolestaan viides.

Hemmilä ei aseta tiettyä sijoitustavoitetta, vaan luottaa vahvasti joukkueen vahvaan urheilulliseen tekemiseen.

− Tulos- ja sijatavoite on tietysti monen sattuman summa. Niiden toteutumiseksi tarvitaan tuuriakin kevään pudotuspeleissä. Kyllä meidän päivittäinen arkemme ja toimintamme on sen ympärille rakennettu, että urheilullinen tekemisemme riittää varmasti korkealle.

"Vaikka menemme amatööripohjalta, niin aika hyvin olemme pystyneet rakentamaan urheilullisen suorittamisemme niin ammattimaisesti kuin vain mahdollista."

− Olemme löytäneet hyviä pelaajia, jotka pystyvät harjoittelemaan kaksi kertaa päivässä: on aamuharjoitukset, fysiikkaharjoitukset, välissä ruokailut ja päiväunet ja sitten illaksi uudestaan harjoitukset. Vaikka menemme amatööripohjalta, niin aika hyvin olemme pystyneet rakentamaan urheilullisen suorittamisemme niin ammattimaisesti kuin vain mahdollista.

Kahdella edellisellä Koovee oli kerännyt kotiotteluihinsa keskimäärin 498 katsojaa (2018−2019) ja 539 katsojaa (2019−2020). Toimitusjohtaja Hemmilän mielestä Tampereella on tarvetta viihdyttävälle Mestis-kiekolle.

− Kyllä minä uskon siihen, että Koovee pelaa voittavaa ja viihdyttävää jääkiekkoa. Kyllä Tampereella on kysyntää Mestis-kiekolle. Tietyllä tapaa kahden ensimmäisen kautemme aikana kaikki eivät ole ehkä sisäistäneet, kuinka viihdyttävää kiekkoa tämä on.

» Lähetä palautetta toimitukselle