KooKoon D'Astous totuttelee yhä eurooppalaiseen peliin − "Odotan itseltäni enemmän"

LIIGA / Haastattelu
D'Astous pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopassa KooKoo-paidassa.
KooKoon takalinjoille hankittu pisteiden tekoon kykenevä kanadalainen Charle-Edouard D'Astous ei ole tyytyväinen omaan alkukauteensa. Tottuminen uuteen peli- ja elinympäristöön on ollut jossain määrin haastavaa.

KooKoo jäi Kärppien jalkoihin kotikaukalossaan perjantaina lukemin 1−4. Kouvolalaisten kanadalaispuolustaja Charle-Edouard D'Astous harmitteli ottelun tulosta.

− Meillä oli omat paikkamme, mutta vastustaja pelasi tänään suuremmalla sydämellä ja siksi vei pisteet mukanaan.

Kärppiä vastaan D'Astous luuti KooKoon takalinjoilla peliajakseen 16.30. Tilastoihin kertyi kaksi miinusmerkintää. Tavallisesti hanakasti laukovalle pakille ei tilastoitu yhtään kutia ouluaisten maalia kohti.

− En ollut tänään hyvä, mutten huonokaan. Odotan itseltäni enemmän ja uskon, että niin joukkuekin odottaa. Yritän parantaa tästä huomiseksi.

D'Astous iski viime kaudella ECHL:n runkosarjassa 52 otteluun 57 tehopistettä ja pudotuspelien 18 matsiin hurjat 30 pistettä. Mies hankittiin Kouvolaan eittämättä tulosrooliin. Liigassa hän on tehnyt toistaiseksi tehot 2+1.

− Puhuimme tietysti kauden alla, mutta emme sen jälkeen ole käyneet näitä asioita läpi. Tiedän pystyväni olemaan parempi ja auttamaan joukkuetta voittamaan.

KooKoo on perjantai-illan otteluiden jälkeen Liigan sarjataulukossa kahdeksantena. Pisteitä se on kerännyt 13:sta ottelusta 20.

− En sanoisi, että olemme tyytyväisiä, vaikka alkukausi ei ole ollut huono. Olemme parempia kuin sarjataulukko tällä hetkellä näyttää. Kunhan keskitymme oikeisiin yksityiskohtiin, niin saamme parempia tuloksia, D'Astous tuumi.

24-vuotias puolustaja pelaa uransa ensimmäistä kautta Euroopassa. Sopeutuminen ei ole sujunut kuin tanssi, mutta D'Astous tottuu uuteen ympäristöön pikkuhiljaa. 

− Onhan siinä ollut haasteensa. Täällä kaikki on hyvin erilaista kuin Pohjois-Amerikassa. Jääkiekkoilullisesti sekä kulttuurin puolesta on eroja, mutta joukkueemme suomalaiset ovat ottaneet minut hienosti vastaan. Se on helpottanut. Pystyn vielä parantamaan pelissäni monia asioita.

Kouvolalaisten kausi jatkuu lauantaina HPK:n vieraana.

− Tänään voitto ratkesi pelin pieniin yksityiskohtiin, joten niissä on oltava terävämpi. Kunhan keskitymme oikeisiin juttuihin, niin tuloskin seuraa perässä, kanadalainen peräänkuulutti.

Muokattu: 15.10.2022, kello 9.00: Pelaajan nimen kirjoitusasu korjattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle