Kolmen peräkkäisen mestaruuden Ville Paalanen nauttii menestyksestä

MESTIS / Haastattelu
Kuva © Topi Lainio
Hyökkääjä Ville Paalanen on niittänyt Mestiksessä menestystä runsain mitoin. Ketterän tämänkautinen mestaruus oli jo kolmas peräkkäinen Paalaselle.

Ketterän Ville Paalanen nosti kolmatta kertaa perättäisellä kaudella mestaruuspokaalia. Erityistä tilanteessa on, että jokainen Mestis-mestaruus on tullut eri joukkueessa. Mitään salaisuutta hyökkääjällä tähän ei ole, vaan Paalanen korostaa kyseessä olevan hyvän yhteistyön joukkueessa.

− Ei se minun salaisuuteni ole, vaan joka kerta ollaan yhdessä tehty tätä hommaa. Tämä on joukkuepeli. Ei se ole mistään muusta kiinni kuin, että hiotaan loppupelejä kohti timantiksi porukkahenki, niin sitä kautta menestytään.

Mestaruuksiin tottunut Paalanen totesi voittamisen tuntuvan todella hienolta, vaikkakin siinä on kyse kauden loppuhuipennuksesta kaiken jälkeen.

− Onhan tämä voittaminen hienoa, mutta me ollaan syksystä lähtien yhdessä tehty hommia ja joka päivästä olen nauttinut ihan älyttömästi. Meillä on kivaa jätkien kanssa ja se näkyy jäällä.

Finaalisarja oli huikean tasainen kamppailu paremmuudesta. Vaikka voitot menivät Ketterälle 4−1, niin missään vaiheessa voitot eivät irronneet helpolla.

− Ihan oikeutetusti KeuPa pääsi finaaleihin. He pelasivat voittavaa kiekkoa, osasivat puolustaa hyvin ja pelasivat todella tylyä peliä.

− Hyvin vaiheikas sarja. Jokainen peli oli hyvin erilainen, vauhtia paljon ja välillä tuli paljon maaleja, välillä vähemmän. Tiukkoja matseja.

Muiden mukaan juhlintaan kolminkertainen mestari ei aio mennä, koska torstaiaamuna on paluu arkeen ja toisen unelma-ammatin pariin.

− Olen erityisopettajana Kosken koululla, niin pitää mennä töihin muksujen kanssa kansankynttiläksi. Ei mitään sen ihmeellisempää.

Moni työpaikan lapsista onkin seurannut opettajansa menoa jäällä, paikan päälläkin.

− Heistä on saanut hyvää lisäenergiaa jäälle, Paalanen hymyili leveästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle