Kisadebytantti Ahti Oksanen: "Tempo oli askeleen kovempi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ahti Oksanen esiintyi MM-jäillä ensimmäistä kertaa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kolme leijonapelaajaa esiintyi ensimmäistä kertaa MM-kisoissa, kun Suomi avasi kotikisansa Yhdysvaltoja vastaan tappiollisesti. Kolmikon ainoa hyökkääjä Ahti Oksanen tiedosti vastustajan vahvuudet ja myönsi, että oma pelillinen suoritus jäi kauas parhaasta.

Ahti Oksasen lisäksi MM-kisadebyyttinsä tekivät maalivahti Emil Larmi sekä puolustaja Nikolas Matinpalo. Lisäksi uusista pelaajista joukkueeseen kuuluu avausottelussa katsomossa ollut Christian Heljanko. Waltteri Merelä odottaa vielä kisapassinsa leimausta.

Oksanen oli Leijonien leiriryhmässä mukana Norja-harjoituspeleistä asti, ja valloitti lopulta paikan kisajoukkueen nelosketjusta. 30-vuotias hyökkääjä näki ottelun huomattavasti kovempana kuin turnausta edeltäneet ottelut.

− Olihan peli aika vauhdikasta. Tiesimme jenkkien tulevan vauhdilla ja tempo oli askeleen kovempi kuin harjoituspeleissä. Ei se yllättänyt meitä, mutta kyllä se jäi vähän harmittamaan, ettemme siihen pystyneet vastaamaan. Tänään ei jostain syystä lähtenyt, Oksanen myöntää.

Oksanen pelasi yhdessä kahden kulttimaineeseen nousseen pelaajan kanssa ollessaan Hannes Björnisen ketjussa, jossa toisella laidalla pelasi Suomen joukkueen kapteeni Marko Anttila.

− Hyvä siinä heidän kanssaan on pelata. Olemme olleet monta viikkoa yhdessä, ja tiedämme mitä kukin tekee, joten siinä on helppo olla, Oksanen arvioi.

Yhdysvaltojen peli pääsi Oksasen mukaan yllättämään Suomen jossain määrin lähinnä sillä, että muut vastustajat eivät pelaa samalla tavalla.

− Yhdysvallat pelaa tiiviisti ja ajaa vahvasti vastaan, ja se oli vähän erilaista mihin ennen kisoja tottui.

Leijonien turnaus jatkuu heti lauantai-iltana. Oksasella on selvä näkemys tärkeimmistä parannuskohteista turnauksen toiseen peliin, jossa vastaan asettuu Saksa.

− Pelivalmiuden on syytä parantua. Tässä pelissä tuli liikaa kiekonmenetyksiä ja huonoja syöttöjä. Kiekollisen pelin pitää siistiytyä seuraavaan peliin, Oksanen evästää.

» Lähetä palautetta toimitukselle