Kirjallisuutta, koulutehtäviä ja tietenkin PlayStation – Nuoret Leijonat ovat valmiita kuplaolosuhteisiin

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Juuso Pärssinen on valmistautunut MM-mittelöihin opiskelemalla "Voittamisen anatomiaa".
Kuva © Saimi Airaksinen
Nuorten Leijonien lentokone on laskeutunut Kanadan maaperälle. MM-kisat pelataan tänä vuonna Edmontonin kuplassa.

Nuorten Leijonien joukkue on perillä Edmontonissa. Seuraavaksi ohjelmassa on tiivis karanteeni hotellihuoneissa, joista ei saa poistua neljään päivään. 

Lauantain mediatilaisuudessa pelaajat ja päävalmentaja Antti Pennanen kertoivat ajatuksiaan siitä, miten pitkästymistä ja hotellikuolemaa ehkäistään pandemia-aikana.

– Virkistystoimintaa on tulossa. Ainakin Zoomin välityksellä pidetään tietokisoja ja katsotaan videoita, Pennanen kommentoi.

Pennanen uskoo, että nuoret ovat hyviä keksimään itselleen tekemistä. Koska kuplasta ei pääse kaupungille ja hotellielämän virikkeet ovat vähäiset, pelaajat ovat pakanneet mukaan ajanvietettä, erityisesti viihde-elektroniikkaa. Jääkiekkoilijoiden kestosuosikki, PlayStation, löytyy lähes jokaisen matkatavaroista.

TPS:n keskushyökkääjä Juuso Pärssinen on ottanut mukaansa myös lukemista. Pärssinen on varustautunut Aki Hintsan "Voittamisen anatomia" -teoksella, jonka aikoo lukea loppuun Edmontonissa. Hintsan teos valottaa menestymisen ja hyvinvoinnin yhteyttä ja keinoja niitä kohti pyrkimiseen.

Tapparaa ja Tutoa edustava Kasper Simontaival on valinnut matkalukemiseksi jännitystä pitkiin karanteenipäiviin tuovan Jo Nesbøn dekkarin "Veitsi". Kirjoja hänellä on mukana enemmänkin opiskelua varten. Simontaival arvelee, että hotellissa aikaa jää koulutehtävien tekemisellekin.

Innostuneissa tunnelmissa pelaajat eivät murehdi pitkiä päiviä hotellissa suljettujen ovien takana.

– Ei pelota hotellikuolema. Varmasti pitkät neljä päivää on tulossa, mutta eiköhän niistä selvitä. Tietokone, pelikonsoli ja yksi koulukirjankin on pakattu mukaan. En kyllä muista mikä koulukirja se oli, hyväntuulinen Kärppä-puolustaja Topi Niemelä nauraa.

» Lähetä palautetta toimitukselle