KeuPa-luotsi Westerlundin kovan kritiikin taustalla huoli pelaajien terveydestä − "En tiedä mitä tässä uskaltaa sanoa"

MESTIS / Haastattelu
Tomas Westerlund sai joukkueelleen kaivatun lepotauon vasta pakon edessä.
KeuPa HT:n tulevan viikonlopun ottelut siirtyvät koronatartuntojen vuoksi, mutta joukkue on painiskellut vastaavien huolien kanssa koko alkuvuoden. Päävalmentaja Tomas Westerlund ei ole mielissään tilanteesta.

Pahasti vajaamiehinen KeuPa kärsi keskiviikkoiltana Savonlinnassa kolmannen perättäisen tappionsa muutaman päivän sisään. Tappioita yhdistää se, että keuruulaiset ovat pelanneet jokaisen ottelun vajaalla kokoonapanolla.

Keskiviikkona miehistö oli parsittu kasaan väkisin, melko kirjaimellisesti. Omia pelaajia oli kahden kentällisen verran, yksi kentällinen kertaluontoisia lainoja oli saatu Liiga-joukkueilta. Silti oli pakko pelata. Tappion jälkeen päävalmentaja Tomas Westerlundin turhautuminen kuohahti pintaan.

− Se mitä tuolla kulisseissa tapahtuu, meitähän painostetaan pelaamaan kahdella kentällä. Siinä ei mun mielestä ajatella pelaajan terveyttä, vaikka niin jotkut herrat puhuu tuolla mediassa, Westerlund manasi C Moren haastattelussa.

Uuden päivän valjettua Westerlund on sanoissaan harkitseva. Peli-illan ulostulo on aiheuttanut porinaa kulisseissa.

− En tiedä mitä tässä uskaltaa sanoa, on tullut jo hässäkkää, Westerlund hymähtää.

KeuPan tilanne konkretisoitui ulospäinkin keskiviikon jälkeen. Joukkueen tulevan viikonlopun ottelut RoKia ja Hokkia vastaan on siirretty koronavirustartuntojen vuoksi. Westerlund toteaa, että Keuruulla taukoa on peräänkuulutettu jo aiemmin.

− Tammikuun alussa meillä sairasti puoli porukkaa sen ja silloin pelejä siirrettiinkin. Nyt on viimeisetkin sairastuneet. Ja myös kertaalleen tervehtyneitä on joutunut sivuun.

− Nyt saatiin sitten seuraavat pelit siirrettyä, kun ei yksinkertaisesti ole enää pelaajia tarpeeksi. Liiga-joukkueet tarvitsivat lainapelaajansa takaisin, Westerlund summaa.

KeuPa-luotsi asettelee sanansa huolella, mutta on selvä kannassaan. Häntä huolestuttaa omien pelaajien turvallisuus. Tilanne on ongelmallinen kaikille osapuolille, mutta urheilijoiden terveydellä ei pitäisi leikkiä.

− Tiiviisti kun ollaan pelattu, moni pelaaja on joutunut nopeasti hyppäämään takaisin peleihin sairastumisen jälkeen. Ja meilläkin on pelaajia, jotka ovat joutuneet sitten jäämään uudelleen pois jälkioireiden takia, Westerlund toteaa.

Koronan sairastaneiden urheilijoiden lopullisesta tervehtymisestä ei tarkkaa tietoa ole. Myös muissa Mestis-seuroissa on tiettävästi kohdattu vakaviakin sairastumisia ja pitkittyneitä jälkioireita.

− Keskiviikon kaltaisissa peleissä ei ole pelkästään se stressi pelaajien vähyydestä, vaan myös omanlaisensa jännitys siitä, ettei satu mitään muuta. Sitä tässä eniten pelkään, että jollekin pelaajalle sattuisi jotain vakavampaa. En halua olla sellaisen joukkueen valmentaja.

− Terveys edellä pitää mennä, ja lääkäreitä pitäisi kuunnella sen suhteen, ketkä voi pelata ja ketkä eivät, Westerlund tiivistää tuntonsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle