Kenties Liigan maaliahnein veskari? "Kyllä minä aina yritän, kun paikka tulee"

LIIGA / Haastattelu
Mailapelaaminen on yksi Tuohimaan vahvuuksista.
SaiPan maalivahti Frans Tuohimaa teki Jukureita vastaan erikoisen seuraennätyksen. Hän hamuaa myös kovempaa temppua, maalia.

SaiPan ykkösvahti Frans Tuohimaa teki SaiPan edellisessä kotiottelussa Jukureita vastaan erikoisen seuraennätyksen. 3−2-kotivoittoon päättyneessä ottelussa Tuohimaalle merkittiin ainoastaan yhdeksän torjuntaa. Kyseessä on pienin torjuntamäärä koko ottelun SaiPa-paidassa pelanneelle maalivahdille.

− Sellainen ennätys, mihin en voinut itse juuri vaikuttaa. Mutta ennätys kuin ennätys. Oli kyllä erikoinen peli, hirveän montaa kiekkoa vastustaja ei maalille heittänyt, Tuohimaa pohtii.

− Luotan omaan vetooni, joten uskallan yrittää.

Tuohimaa täyttää nykyvahtien vaatimukset mailapelaamisen suhteen. Puolustajien kanssa yhteispeli toimii ja hän pystyy tarvittaessa auttamaan joukkueen hyökkäyspelaamista. Tuohimaan mukaan on kuitenkin aina parempi, mitä vähemmän maalivahti joutuu kiekolla pelaamaan.

Hyvän mailapelaamisensa ansiosta Tuohimaalla oli samaisessa Jukurit-ottelussa mahdollisuus  päästä myös toisella tavalla historiankirjoihin. Ottelun lopussa Jukurit haki tasoitusmaalia ilman maalivahtia. Tuohimaalle avautui paikka yrittää maalia ja sen hän myös pyrki hyödyntämään.

− Jukureita vastaan oli vain maalin ero, mutta siinä tilanteessa oli niin paljon aikaa, että ajattelin koettaa, Tuohimaa muistelee.

− Eihän se maalinteko välttämättä ole minun pääasiallista hommaani. Tiedän kiekon lähtevän aina sen verran hyvin, että vähintään keskialueelle menee. Luotan omaan vetooni, joten uskallan yrittää. Kyllä se vähintään siniviivan yli menee.

Kyseessä oli tosiaan jo kolmas perättäinen kotiottelu, jossa Tuohimaa yritti saada kiekkoa vastustajan tyhjään maaliin. Kahdessa ensimmäisessä yrityksessä SaiPa johti kahdella maalilla, joten tilanteet olivat Jukurit-ottelua riskittömämpiä. HIFK:ta vastaan kiekko lipui reilusti ohi maalin ja KalPaa vastaan kiekko jäi jo keskialueelle.

Tuohimaan paras yritys toistaiseksi nähtiin Jukureita vastaan. Vastustaja onnistui lopulta nappaamaan korkean laukauksen hanskallaan alas. Tuohimaa oli silti tyytyväinen yritykseen.

− Se lähti hyvin linjoille, mutta siinä oli vaihto kesken. Siellä oli sinisen ja punaisen välissä vastustaja ottamassa vastaan. 

Maalivahdeilla maalinteko ei ole pelkästään itseluottamuksesta ja laukaisutaidoista kiinni, sillä maalipaikat tulevat harvakseltaan, sattumalta ja yllättäen.

− Aika harvoin niitä tilanteita tulee, vaikka vastustaja pelaisi pitkäänkin kuudella. Jostain kumman syystä viime peleissä olen päässyt yrittämään useammin kuin parilla edellisellä kaudella yhteensä. 

− Pitäisi olla sellainen tilanne, jossa vastustaja antaa koko viisikon voimin painetta hyökkäysalueelle, jotta kiekon saa koko viisikon yli. Jos keskialueella on joku kellumassa, on se pakille aika helppo yleensä ottaa pois. Kyllä minä aina yritän, kun paikka tulee.

Liigassa on maalivahti onnistunut maalinteossa ainoastaan kerran. Kaudella 2008-2009 KalPassa pelannut Mika Järvinen onnistui Lukkoa vastaan. Mestiksessä maalivahdin tekemiä maaleja on nähty useampia. Minnesota Wildissä tällä kaudella pelaava Kaapo Kähkönen on tehnyt urallaan peräti neljä maalia. Viimeisin syntyi Lukon paidassa kesän 2017 Pitsiturnauksessa Ässiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle