Kazakstanin Blacker näkee asiat, joita putoamisen estäminen vaatii: "Virheitä vältettävä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Blacker otti vastaan onnittelut Sveitsiä vastaan tekemästään maalista.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Kazakstan on aloittanut MM-kisat kolmella tappiolla. Näin joukkue on kovassa paikassa, mitä tulee putoamisen välttämiseen. Puolustaja Jesse Blacker kuitenkin on optimistinen pelin parantumisesta turnauksen edetessä.

Kazakstan aloitti turnauksen lähes häpeällisellä esityksellä, kun Tanska vei ensimmäisestä pelistä 9−1-voiton. Sen jälkeiset kaksi tappiota ovat tulleet maalin erolla, ensin Ranskaa ja sitten Sveitsiä vastaan.

− Meillä oli muutama joukkueen sisäinen kokous, sillä pari ensimmäistä peliä olivat sellaisia, joita ei voi hyväksyä, puolustaja Jesse Blacker kommentoi.

MM-kisoissa avainasemaan nousee pelin paraneminen turnauksen edetessä. Siihen tarttuu myös Blacker:

− Turnauksessa on paljon pelejä lyhyessä ajassa, joten on otettava isoja askeleita nopeasti.

Ainakin Sveitsi-ottelun esityksen perusteella suunta on oikea, vaikka pistetili näyttääkin vielä nollaa.

− Emme onnistuneet voittamaan tätä peliä, mutta tämä pitää kuitenkin ottaa askeleena oikeaan suuntaan, Blacker arvioi.

Blacker löytää ne asiat, joissa Kazakstanilla on eniten parannettavaa, jotta putoaminen sarjatasoa alemmaksi vältetään.

− Tietysti meidän pitää voittaa joitakin pelejä. Virheitä on syytä välttää, erityisesti puolustuspäässä.

Joukkueen erikoistilannepelaaminen on toistaiseksi kummajainen. Alivoimalla on syntynyt kaksi maalia, joista Blacker vastasi toisesta Sveitsi-ottelussa. Kirill Savitski teki viime hetken lohdutusmaalin Tanskaa vastaan. Vastaavasti ylivoimalla onnistumisia ei ole vielä tullut.

− Valitettavasti olemme olleet otteluissa perässä, joten meidän on pitänyt ottaa riskejä, mikä on johtanut tilanteisiin myös alivoimapelissä. Ylivoimapelissä on kuitenkin asioita, mitä pitää vielä oppia, Blacker näkee.

» Lähetä palautetta toimitukselle