OTT - BOS 0.00
CHI - MTL 1.00
ANA - NJD 3.00
EDM - CGY 4.00
VGK - DAL 4.00

Kazakštanin tamperelaisin tšekkiläinen ryösti Jokerien mahdollisuuden KHL-ajan seuraennätykseen

KHL / Haastattelu
Dominik Hrachovina oli yhtä hymyä torjuttuaan Barys Astanan voittoon Helsingin perjantai-illassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Dominik Hrachovina vaihtoi viime kauden päätteeksi Suomen kaukalot Kazakstaniin ja KHL-seura Barys Astanaan. Härmässä peräti kahdeksan vuotta viihtynyt tsekki kertoo kaipaavansa Tamperetta päivittäin.

Ottelu Jokereita vastaan Helsingin marraskuisessa perjantai-illassa ei ollut Dominik Hrachovinalle vain yksi KHL-ottelu muiden joukossa.

Se oli nimittäin Tšekistä vasta 16-vuotiaana saapuneen maalivahdin ensimmäinen vierailu Suomessa sitten viime kevään Liiga-finaalien.

Hrachovina oli Tapparan ykkösmaalivahti, kun joukkue taipui hopealle ottelusarjassa Oulun Kärppiä vastaan. Kausi poiki paitsi kutsun Tšekin maajoukkueeseen kevään MM-kisoihin, myös sopimuksen KHL-seura Barys Astanaan.

Arki Kazakštanin pääkaupungissa on ollut Tampereeseen tottuneelle nuorelle miehelle iso muutos, mutta samalla Tampere on pysynyt kirkkaana mielessä.

- Jokainen joka on joskus ollut Venäjällä tietää, että se on hyvinkin erilaista Suomeen verrattuna. Joka päivä kaipaan Suomea ja ennen kaikkea Tamperetta ja niitä ihmisiä, joita tunnen sieltä. Elämässä on kuitenkin välillä mentävä eteenpäin, Hrachovina toteaa jopa hieman haikeasti.

"Joka päivä kaipaan Suomea"

Hymy palautuu kuitenkin nopeasti nuoren miehen huulille, kun hän huomaa haastattelupisteen ohitse marssivat Jokerien tanssiryhmä, jonka naisten kauneudelle mies myös antaa ansaitut kehunsa.

Hän tosin haastattelun jälkeen pyytää kainosti, ettei tätä mainittaisi haastattelussa. Siksi jäikin epäselväksi, eikö Astanassa Barysin kotipeleissä ole tanssiryhmää.

Kotipelien tunnelmasta Hrachovina antaa kuitenkin kiitosta astanalaisille.

- Hieman yllättäenkin on ollut todella hieno tunnelma. Harmittavasti siellä ei saa viedä olutta katsomoon, silloin meininki olisi vieläkin sekavampaa, mies naureskelee ja jatkaa:

- Yleisömäärä riippuu todella paljon siitä ketä vastaan pelaamme. Isot venäläiset joukkueet SKA ja TsSKA kiinnostavat aina. Tällä kaudella myös Avtomobilist, kun paikallisten suuri rakkaus Nigel Dawes pelaa siellä. Silloin on taatusti mökki täynnä, kun he tulevat vieraaksemme.

Jokerien seuraennätys törmäsi Hrachovinaan

Jokereilla oli perjantain ottelussa mahdollisuus tehdä KHL-aikakautensa seuraennätys ottamalla yhdeksäs peräkkäinen kotivoitto.

Helsinkiläiset hallitsivatkin peliä lähes mielin määrin, mutta yritykset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen huippuottelun pelanneeseen Hrachovinaan.

Mies keräsi ottelussa peräti 48 torjuntaa ja torjui kaupan päälle kaikki Jokerien voittolaukaukset. Hrachovina sanoo olleensa tyytyväinen, ettei joutunut olemaan virkaveljensä paikalla.

- Totta kai on helpompaa ja mukavampaa olla maalissa kun laukauksia tulee tasaisesti koko ajan. Parempi se näin oli kuin toisessa päässä, missä (Ryan) Zapolski seisoi pitkään yksin ja yhtäkkiä tulee läpiajo, mies tuumasi viitaten Barysin avausmaaliin ottelun toisessa erässä.

Moni Liiga-seuraaja muistaa Hrachovinan varmasti Tapparasta, missä mies voitti kaksi Suomen mestaruutta ja yhden hopean.
Kuva © Jarno Hietanen

Pelin jälkeen Hrachovina olikin onniteltu mies Hartwall Arenan käytävillä. Myös tampereelta oli tultu miestä tapaamaan lahjapaketin kanssa. Hrachovina oli tamperelaisille epätyypillisesti kuitenkin iloinen kuulleessaan, että paketti ei sisällä mustaamakkaraa.

Mies kuitenkin vakavoitui kertoessaan Barysin tilanteesta.

- Meiltä puuttui kahdeksan tärkeää pelaajaa kokoonpanosta, joten tiesimme että voimme voittaa vain hurjalla taistelulla. Helkkarin hieno voitto meiltä, hän analysoi.

"Yhdestä ja samasta paikasta taistelemme, joten sitähän se on. Taistelua"

Vaikka Hrachovina on tsekkiläinen, puhuu hän täysin sujuvaa suomea. Tampereen vuosien aikana mukaan on tarttunut kuitenkin vahva Tampereen murre, joten Hrachovinaa voidaankin hyvin kutsua Kazakštanin tamperelaisimmaksi tsekkiläiseksi.

Yhteensä seitsemän kautta Tapparan Liiga-organisaatiossa viettänyt maalivahti on saanut tällä kaudella kirittäjäkseen kokeneen entisen jokerivahdin Henrik Karlssonin.

Nykyään Ruotsin ohella Kazakstanin kansalaisuuden omaava Karlsson tarjoaa Hrachovinalle tiukan vastuksen ja miehet ovatkin jakaneet vastuun Barysin maalilla alkukauden aikana lähes tasan.

Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, ettei maalivahtikaksikon välit joukkueen sisällä ole parhaat mahdolliset.

- No yhteispeli toimii miten se toimii, en välttämättä haluaisi sitä sen enempää kommentoida. Yhdestä ja samasta paikasta taistelemme, joten sitähän se on. Taistelua, Hrachovina pohtii.

"Mitään muita tavoitteita ei ole tälle kaudelle kuin pysyä terveenä ja pelikuntoisena"

Tasaista pelimäärää selittää osaltaan kuitenkin Hrachovinan terveysmurheet ja vasta viime aikoina mies on saanut itsensä täyteen kuntoon.

Samalla hän on myös enemmän ja enemmän saanut peliaikaa, joten juuri tällä hetkellä vaaka näyttäisi kallistuvan Barysin sisällä enemmän tsekkiläisen puoleen.

Mies itse ei kuitenkaan halua tällaista johtopäätöstä tehdä.

- Nyt kun jalka on pikkuhiljaa kunnossa, niin pelikin on alkanut rullaamaan. Pitää vain nauttia että saa olla mukana.

Sama vaatimattomuus jatkuu kysyttäessä miehen henkilökohtaisista tavoitteista kuluvalle kaudelle. Yksi asia nousee kuitenkin selkeästi ylitse muiden.

- Mitään muita tavoitteita ei ole tälle kaudelle kuin pysyä terveenä ja pelikuntoisena. Sillä mennään tämä kausi läpi ja katsotaan sitten uusia tavoitteita, mies päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle