Kauden avausmaalinsa iskenyt Blood kehui Tapparan joukkuepeliä: "Näytimme, että joukkueessa on syvyyttä"

LIIGA / Haastattelu
Ben Blood kehui kovista poissaoloista kärsineen Tapparan joukkuepeliä.
Kuva © Saana Hakala
Tappara palasi tiistaina voittojen tielle, kun se kaatoi TPS:n Hakametsässä luvuin 5-1. Kotijoukkueen viidennen maalin iski hieman yllättäen yhdysvaltalaispuolustaja Ben Blood, jolle täysosuma oli kauden ensimmäinen.

Tappara sai viime lauantaina Kouvolassa pelatun ottelun jälkeen huonoja uutisia, kun tähtihyökkääjä Tyler Morley joutui sairastuvalle ja maalipyssy Charles Bertrand sai viiden ottelun pelikiellon pään alueelle kohdistuneesta poikittaisesta mailasta.

Näin ollen Tapparan ykkösketjusta jäi jäljelle vain Kristian Kuusela, joten Tappara oli pakotettu laittamaan käytännössä kaikki ketjukoostumuksensa uusiksi ennen TPS-ottelua. Haastavasta tilanteesta huolimatta illan tulos oli tamperelaisittain varsin hyvä.

- Hyvä ottelu, pelasimme erittäin hyvin ja olimme yhtenäisiä. Pelasimme joukkueena ja meillä oli hauskaa. Meillä on nyt erilainen kokoonpano muutaman pelin ajan, joten on hyvä, että pystyimme tällaiseen suoritukseen, luottopuolustaja Ben Blood totesi.

Voitosta huolimatta kahden kärkihyökkääjän puuttuminen näkyi jäällä muun muassa siinä, että kotijoukkueen viidestä maalista kolme oli puolustajien viimeistelemiä. 

- Tietenkään Morley ja Bertrand eivät ole korvattavissa, mutta meillä on paljon kavereita, jotka osaavat pelata. Näytimme, että joukkueessa on syvyyttä, Blood muistutti.

Myös Blood itse nousi esiin tekemällä kauden ensimmäisen maalinsa ottelun päätöserässä. 

- Olisin toivonut, että maali olisi ollut vähän tärkeämpi, sillä peli oli jo käytännössä ohi. Aina on kuitenkin mukavaa tehdä maali ja sain siihen hyvän syötön, jonka ansiosta maali oli helppo tehdä, Blood kehui.

"Nousut ja laskut kuuluvat jääkiekkoon"

Aiemmin lähinnä kovista otteistaan tunnettu Blood yllätti viime kaudella varmasti kaikki liigakiekon ystävät, kun karskin maineen alta paljastui pelitaitava ja varmaotteinen puolustaja. Kuluvalla kaudella isokokoinen puolustaja on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta mies itse oli kuitenkin tyytyväinen alkukauden otteisiinsa.

- Alkukaudella taistelin vammojen kanssa ja sitten sairastuin, mutta mielestäni olen pelannut ihan hyvin. Tärkeintä on kuitenkin, että joukkueella menee hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä, Blood totesi.

Tappara aloitti kautensa ennätyksellisellä voittoputkella, mutta sittemmin myös tappioita on tullut. Syyksi on epäilty niin otteluruuhkaa kuin kovaa harjoitteluakin. Myös Bloodilla oli aiheesta oma näkemyksensä.

- Emme ole saaneet samalla tavalla pomppuja kuin aiemmin. Aiemmin kaikki tekivät maaleja jatkuvasti, mutta tiesimme, ettei se voi kestää koko vuotta. Nousut ja laskut kuuluvat jääkiekkoon, mutta näytimme, että kestämme sen. 

Loppuviikosta Tapparaa odottaa vielä kaksi kovaa ottelua, kun joukkue matkustaa perjantaina Mikkeliin Jukurien vieraaksi ja lauantaina sillä on vastassaan kotiottelussa HIFK. 

- Meidän täytyy olla pelin päällä joka ilta, sillä yleensä jokainen joukkue esittää parastaan meitä vastaan. Pelaamme paljon pelejä, mutta olemme ammattilaisia, joten kestämme sen, Blood päätti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle