Kasvutarina maailmanmestareiksi käynnistyi jo vuosi sitten - ”Oli iso opin vuosi”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Nuoret Leijona päätti MM-kisat kultajuhliin.

Nuorten Leijonien turnaus MM-jäillä päättyi kultajuhliin. Dramaattinen finaalipeli Yhdysvaltoja vastaan ratkesi vasta puolitoista minuuttia ennen päätöstä.

Jännitystä ja käänteitä ei puuttunut.

– Olihan se aikamoinen ottelu. Niin se kuuluu ollakin, kun mietitään sitä kasvutarinaa, joka meillä on tämän turnauksen läpi ollut, Suomen valmentaja Olli Salo kertoo.

Niin, melkoinen kasvutarina on Nuorilla Leijonilla ollut niin turnauksen sisällä kuin viimeisen vuoden aikana.

Jussi Ahokkaan luotsaaman alle 20-vuotiaiden maajoukkueen vuodentakainen turnaus päättyi tappioon puolivälierässä. Turnaus oli heikko niin pelillisesti kuin tuloksellisesti.

Ahokkaan tavoin viime vuonna Suomen penkin takana ollut valmentaja Salo kertoo, että vuodentakaisista kisoista ammennettiin oppia, mikä näkyi myös Suomen pelaamisessa.

Suomen tarina kohti tämän vuoden MM-kultaa alkoi jo vuosi sitten.

– Henkilökohtaisella tasolla, ja voin puhua monen muunkin puolesta, se oli tosi iso opin vuosi. Näimme, mitä se peli täällä on, kun mennään kunnon peleihin. Kyllä me paljon viilasimme sitä, mitä se meidän pelaaminen pitää olla, ihan lähtien paineenannoista ja paineen alta lähdöistä, Salo kertoo.

– Muutettiin aika paljon pelaamista. Näköjään se toimi, hän iloitsee.

Pelillisiä asioita täsmennettiin. Niistä isoimpana oli viisikon tiiveys, joka uupui Suomen pelaamisesta vuosi sitten.

Salo avaa tiiviin viisikon saloja. Hän muistuttaa, että sillä on hyökkäyspelillisten ulottuvuuksien lisäksi myös puolustuspelillisiä tavoitteita. Menetyksen jälkeen kiekko voidaan riistää nopeasti takaisin.

– Vaikka pystyisikään pelaamaan lavasta lapaan, meillä on aina tuki siinä lähellä, kun pelaamme tiiviillä viisikolla. Aika paljon noita tilanteita tässäkin turnauksessa käännettiin vastahyökkäykseksi, hän kertoo.

Harjoituspelit toivat uskoa

Kokonaisuutena Suomen turnaus oli ailahteleva. Alkulohkossa joukkue paini monien pelillisten ongelmien, kuten kiekonmenetysten ja erikoistilanteiden parissa. Pelissä oli kuitenkin jo heti ensimmäisestä kiekon pudotuksesta lähtien näkyvissä muutosta viime kisoihin: Suomi pyrki pelaamaan kiekolla monipuolisemmin.

Suomi pelasi valmistavissa harjoitusotteluissa Tanskaa ja Kanadaa vastaan. Valmentaja Salon mukaan etenkin Kanada-voitto antoi joukkueelle uskoa tulevaan turnaukseen.

– Meillä oli hyvä kokemus Kanadaa vastaan harjoituspeleistä. Siitä pystyimme ammentamaan ja saimme peliämme siinä kasaan. Se toi meille uskoa. Sillä pohjalla pystyimme painamaan loppuun asti.

"Paljon Pelaajat jättivät tänäänkin itsestään tuonne kentälle."

Kävi kuitenkin niin, että Suomi ei päässyt Salon mukaan Kanada-harjoituspelin tasolle, kun turnaus alkoi Victoriassa. Suomi hävisi avausottelunsa Ruotsia vastaan, ja kunnolla viisikkopeli lähti rullaamaan vasta kisojen kolmannessa pelissä Slovakiaa vastaan.

– Etäisyydet kasvoivat viisikkotasolla ja menimme vähän pois siitä, mitä oikeasti olimme, Salo kuvailee pelillisiä haasteita.

Peli kehittyi turnauksen aikana kuitenkin siihen malliin, että maailmanmestaruus oli mahdollista napata.

Vaikka finaalipeli ei ollut Suomelta pelillisesti missään nimessä turnauksen paras, yksi osa-alue nosti siinäkin pelissä tasoaan.

– Peli kehittyi monella osa-alueella. Mietitään tänään meidän alivoimaa. Sitä ollaan jumpattu paljon. Se on ollut hyvää, mutta silti on aina vähän pomppinut. Tärkeimpään peliin tapettiin paras ylivoima, Salo ylistää.

Yhdysvallat ei onnistunut lukuisista yrityksistään huolimatta murtamaan Suomen alivoimapeliä finaalissa.

Suomi iski voittomaalin puolitoista minuuttia ennen loppua. Kaapo Kakko suti kiekon sisään, ja Suomen vaihtopenkki räjähti riemuun.

Salo muistuttaa, että Suomi onnistui kasaamaan maalin jälkeen rivinsä vielä viimeiselle rutistukselle.

– Kun tehtiin maali, pystyimme sen jälkeen vielä rauhoittamaan. Siinä oli kuitenkin puolitoista minuuttia jäljellä. Piti pystyä vielä keskittymään.

Sen jälkeen alkoi riemu.

– En oikein edes tiedä, mitä siinä ajatteli, Salo kuvailee hetkeä, kun päätössummeri pärähti.

Suomi näytti turnauksessa henkistä kovuuttaan. Kanadaa vastaan nousu viime hetkillä tasoihin ja jatkoaikavoitto sekä finaalipelissä loppuminuuttien ratkaisu osoittivat, että nuoret eivät ota taka-askelia. Salo haluaa nostaa esiin Suomen pelaajien terveen itsetunnon.

– Pelataan rinta rottingilla, hän sanoo.

– Hatunnosto noille jätkille siitä, millaisen työn he ovat tehneet ja miten he ovat kasvaneet ryhmänä. Paljon he jättivät tänäänkin itsestään tuonne kentälle, Salo ylistää.

» Lähetä palautetta toimitukselle