Kasper Simontaival ja Santeri Hatakka painottivat ylivoimamaalien merkitystä − välipäiviksi tarjolla yhteistä aikaa sekä konsolipelaamista

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kasper Simontaival oli yksi Nuorten Leijonien onnistujista tänään.
Kuva © Saimi Airaksinen
Lauantain erikoistilanneharjoittelu tuotti sunnuntaina tulosta Sveitsiä vastaan, sillä kolme onnistunutta ylivoimamaalia ratkaisivat ottelun lopulta Nuorille Leijonille. Lehdistötilaisuudessa sekä Kasper Simontaival että Santeri Hatakka korostivat osumien merkitystä.

Suomen ykkösketju Roni Hirvonen − Anton Lundell − Kasper Simontaival on kahdessa ensimmäisessä ottelussa esiintynyt terhakkaasti, ja tulosta syntyi myös Sveitsiä vastaan. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Simontaipaleelta kysyttiin ketjun kemiasta.

− Tuntuu tosi hyvältä pelata yhdessä, kemiat toimivat erittäin hyvin. Pelasimme jo Imatralla syksyn maajoukkueleirillä yhdessä. Kyllä pelaaminen silti vaatii meiltä kovaa työntekoa ja puolustusvalmiutta, varsinkin kovaa työntekoa.

Suomen kahdesta ylivoimakentällisestä varsinkin Lundellin johtamalla kentällisellä on ollut vaikeuksia maalinteossa. Sveitsiä vastaan se sai vihdoin tehtyä maalin. Maalintekijänä kunnostautui nimenomaan Simontaival.

− Lauantaina oli erikoistilannepainoitteinen treenipäivä, ja siellä haettiin hiukan erilaisia variaatioita tuohon ylivoimaan. Viimeiseen ylivoimaan sitten lähdettiin kahdella pakilla, jolloin minun paikakseni tuli olla siinä keskellä. Osasin odottaa "Rondon" (Hirvonen) syöttävän minulle ykkösellä ja olin varautunut laukomaan takakulmaan. Siellä sitten oli puoli maalia tyhjänä, eikä siitä voinut olla osumatta.

Ykkösketjun takana puolustaa pari Ville Heinola − Santeri Hatakka, joista jälkimmäinen oli kutsuttuna myös lehdistötilaisuuteen. Myös heiltä löytyy yhteisiä pelejä taustalta ja roolituskin on selvä.

− Kaikkihan tietää, että Ville on huippupakki. Olemme aikaisemminkin pelanneet yhdessä, jo viime kisoissa olimme parina. Roolitukset ovat meillä aika lailla kunnossa. Autan Villeä puolustuspäässä, ja hänelle jää siten enemmän aikaa nousta hyökkäyksiin mukaan.

Hatakka oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin. Vaikka peli oli maalien perusteella tasainen, eivät pelaajat olleet huolissaan.

− Mielestäni pelasimme tänään aika hyvän 60-minuuttisen. Kahdessa ensimmäisessä erässä jäi vähän maalit vielä puuttumaan, mutta tiedettiin palkinnon lopussa odottavan, mikäli vaan tekisimme omat hommamme oikein. Oli myös tärkeää saada nuo ylivoimamaalit tänään.

Suomen seuraava ottelu on keskiviikkona, jolloin vastaan luistelee Slovakia. Pelaajilta kysyttiin, miten he aikovat saada aikansa kulumaan. Sekä Simontaival että Hatakka kaipasivat yhteistä aikaa ja epäilivät konsolipelien pelaamisen täyttävän ison osan ajasta. Varsinkin Hatakalle olisi tärkeää saada yhteistä tekemistä joukkueen kanssa.

− Toivottavasti saadaan hengata yhdessä joukkueen kanssa, jotta saadaan hitsattua joukkue vieläkin yhtenäisemmäksi. Onneksi meillä on myös noita konsolipelejä, joita tulee varmasti aika paljon pelattua.

» Lähetä palautetta toimitukselle