Kaski povaa heikentyneestä Tanskasta kovaa vastusta

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Oliwer Kaski on toistaiseksi alustanut yhden maalin MM-kisoissa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Leijonat kohtaa lohkovaiheen neljännessä ottelussaan viime vuoden kisaisäntä Tanskan. Vaikka vastustajien vahvuudesta poistui paras pistemies, ei Kaski odota ottelusta tulevan helppoa.

− Aika odottavaiset fiilikset ovat ottelusta. Pari välipäivää ollut niin haluaa taas päästä pelaamaan. Tiukka ilta tiedossa, Pelicansissa läpimurron tehnyt Oliwer Kaski kuvailee tuntemuksiaan.

Vaikka viisi tehopistettä mätkinyt Lars Eller puuttuu Tanskan kokoonpanosta, Kasken mukaan ei pidä löysäämään otetta missään vaiheessa.

− Vähän olemme videoita katsottu ja pian lienee ottelupalaverin aika. Kova tekijä tippui heiltä pois, mutta siellä on silti todella hyvä joukkue. Pelasimme heitä vastaan jokunen harjoitusottelu ja myös heillä on runko pysynyt pitkälti samana,

− Ne ottelut olivat jo silloin, ja odotan ihan samanlaista taistoa tänään, Kaski enteilee.

Leijonat on kohdannut turnauksessa nopeatempoiset Yhdysvallat ja Kanada, sekä fyysistä kiekkoa pelaavan isäntämaa Slovakian. Kaski on nauttinut otteluista joka hetki.

− Upeaa on ollut päästä pelaamaan ja vielä hienompaa päästä pelaamaan maailman kärkipelaajia vastaan. Näkee missä he menevät ja se on ollut hienoa. Loppujen lopuksi erot eivät ole niin suuria, kyllä nämä muutkin maat ovat yhtä kovia pelaamaan. Ei saa antaa siimaa, enkä usko meidän sitä antavan, puolustaja päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle