Kari Jalonen odottaa Leijonien kohtaamista ja kertoi mielipiteensä tuomarityöskentelystä – "Tuollaiset tuomareiden päätökset voivat ratkaista koko ottelun"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tšekin maajoukkuetta valmentava Jalonen antoi myös palautetta tuomarien suuntaan.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Tšekin päävalmentajana toimiva Kari Jalonen oli tyytyväinen omiensa otteisiin maanantain Yhdysvallat-kamppailun jälkeen. Tiistaina edessä olevaa Suomi-ottelua Jalonen ei vielä ole miettinyt, mutta hän myöntää odottavansa peliä.

Tšekki ja Yhdysvallat kohtasivat maanantain iltapäiväottelussa. Tiukka ja puolustusvoittoinen kamppailu päättyi Tšekin voitonjuhliin numeroin 1–0. Joukkueen päävalmentaja Kari Jalonen kehui suojattiensa otteita ja kertoi joukkueen hitsautuneen yhteen viimeisten NHL-vahvistusten saapumisen jälkeen.

– Tänään joukkue pelasi ylivoimaisesti parhaan ottelun kokonaisuudessaan. Olemme hakeneet sitä, että joukkue muistaisi pelata koko 60 minuutin ajan tiiviisti ja tänään pelaajat näyttivät, että he pystyvät siihen. Tarvitsimme tämän ottelun tähän väliin, Jalonen tiivisti.

Ottelun ainokainen nähtiin jo ajassa 7.53, kun Matěj Blümel pääsi iskemään kiekon reppuun nuoren puolustajan Luke Hughesin kaatuessa ja menettäessä kiekon hyökkäyssiniviivalla. Yhdysvallat pääsi ajoittain hyvin pelin päälle, mutta maalillaan Karel Vejmelka torjui nollapelin.

– Joukkue taisteli kimpassa ja pelasi maansa puolesta. Pelaajat blokkasivat laukauksia ja puolustivat erinomaisesti. Maalivahti (Vejmelka) on myös saanut hyvän itseluottamuksen, mutta siitä huolimatta meidän täytyy pystyä pelaamaan vahvasti siinä edessä, Jalonen kehui joukkuettaan.

Tšekin MM-joukkue vahvistui vielä useampaan otteeseen turnauksen alkamisen jälkeen. Siitä huolimatta joukkue on Jalosen mielestä hitsautunut loistavasti yhteen.

– Kyllä se joukkuehenki ja yhtenäisyys on koko ajan ollut mukana. MM-kilpailuihin tuli kuitenkin lisää pelaajia turnauksen jo alkaessa, joten sitä tiiviyttä on täytynyt vahvistaa  kimpassa. David Kämpf oli viimeinen palasemme, ja voin sanoa, että joukkue on erittäin yhtenäinen.

"Oma työ on tehtävä, vaikka tunteet ovat pinnassa"

Yhdysvallat-ottelussa Radim Šimek jäi Kieffer Bellowsin taklauksen alle. Yhdysvaltalaishyökkääjän kyynärpää osui suoraan Šimekiä päähän ja tuomarit tarkistivat tilanteen videolta. Tšekki sai viiden minuutin ylivoiman, mutta Bellows ei saanut ulosajoa.

– Siinä oli historiaa hieman edelliseen peliin, kun Blümeliä taklattiin päähän. Kävin silloin viimeksi kovaa keskustelua tuomareiden kanssa ottelun jälkeen ja he myönsivät seuraavana päivänä, että he tekivät virheen, kun he eivät katsoneet tilannetta videolta.

– Kun se työkalu on olemassa, sitä pitäisi myös käyttää. Jos videolta ei näy rikettä, se on ihan fine, mutta otteluissa on täällä pienet marginaalit, joten tuollaiset tuomareiden päätökset voivat ratkaista koko ottelun, Jalonen kertoi painokkaasti.

Yhdysvallat-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta ei tuomittu ulosajoa, mutta Jalosen mielipide tilanteesta oli selvä.

– Kyllä se päähän osui ihan suoraan. Sain heti kuulla sen ylhäältä videovalmentajaltamme.

Tšekki kohtaa alkulohkon viimeisessä kamppailussa Suomen, joten tilanne ei voisi olla suomalaistenkaan kannalta herkullisempi. Ottelussa ratkaistaan mahdollisesti lohkon voittajajoukkue, joten panokset ovat kovat.

– Moni on sitä kysellyt, että miltä minusta tuntuu kohdata Suomi. Eihän parempaa voi ollakaan, kun pelataan MM-kisoja kotimaassa ja valmennan itse vieraan maan joukkuetta. Halli on varmasti täynnä, joten tunnelma tulee olemaan kohdallaan.

– Kyllä meillä on tavoite olla huomenna Suomea parempi joukkue. Oma työ on tehtävä kunnolla ja joukkue valmisteltava, vaikka tunteet ovat pinnassa, Jalonen kertoi

» Lähetä palautetta toimitukselle