Kapteeni Jukka Peltola intoa piukalla kauden kynnyksellä − lupaa yllätyksellistä Tapparaa kaukaloihin

LIIGA / Haastattelu
Jukka Peltola nähdään alkavalla liigakaudella maalintekotilanteissa useastikin.
Kuva © Timo Savela
Kirvesrintasydämiselle Jukka Peltolalle riitti toistaiseksi kaksi kautta KHL:ssä. Paluu kotiin riemastutti niin kannattajat kuin seurajohdonkin. Kapteeni Peltolan paluu Tapparaan tuo lisää jämäkkyyttä entisestäänkin vahvaan joukkueeseen.

Tappara-kannattajien riemunkiljahduksilla ei ollut vapun jälkeen rajoja, kun monivuotisen kapteenin Jukka Peltolan paluu Tapparaan julkistettiin.

Kaksi kautta KHL-seura Sibir Novosibirskin riveissä pelannut hyökkääjä ei jättänyt ruplakaukaloita sen vuoksi, ettei olisi sarjasta pitänyt, vaan halusi päästä takaisin itselleen tärkeän joukkueen riveihin.

− Tykkäsin kyllä hirveästi KHL:stä sarjana enkä todellakaan ole poissulkenut mahdollisuutta vielä joskus siellä pelata. Nyt vaan tuntui siltä, että oli aika palata kotiin.

− Ei oikeastaan käynyt edes mielessäkään muut vaihtoehdot, sillä kyllä Tappara on minulle aina se ykkösvaihtoehto. Täällä haluaisin uranikin joskus päättää, Peltola kertoo.

Sibirin paidassa Jukka Peltola pysäytti Marko "Mörkö" Anttilankin.
Kuva © Saimi Airaksinen

Kahden vuoden aikana Tapparassa ei Peltolan mukaan isompia muutoksia ole tapahtunut.

Jukka Rautakorpi on vaihtunut Jussi Tapolaan, mutta muutoin ei päivittäisessä tekemisessä oikein muutoksia olekaan. Kaikki tehdään edelleen hyvin, ellei jopa paremmin. Täällä huokuu sellainen hyvä tekemisen kulttuuri.

"Pääsimme palaamaan aika myöhään Venäjältä Suomeen"

Korona vaikutti myös Peltolan kesäharjoitteluun, mutta ammattimies osaa pitää itsensä hyvässä kunnossa tilanteesta riippumatta.

− Varsinkin siinä alkuvaiheessa karanteenien ollessa käynnissä oli hiukan outoa. Mekin pääsimme palaamaan aika myöhään Venäjältä Suomeen. Paljon siinä oli sitten omatoimista harjoittelua fysiikkavalmentajan ohjeiden mukaan ja kohtahan sitä sallittiin harjoittelu pienryhmissäkin.

− Kesä oli sellainen hyvä sekoitus omatoimi- ja pienryhmäharjoittelua valmentajien ohjeiden mukaan. Syksyn testitulosten perusteella ei ainakaan mitään heikennystä ollut havaittavissa. Tosin Venäjälläkin harjoittelimme kovaa ja laadukkaasti. Varsinkin paikallinen fysiikkavalmentaja oli alansa huippua.

Alkavaa liigakautta Peltola odottaa jo vesi kielellä. Vaikka Tappara vielä pelaakin harjoituspelejä ennen Liigan starttia, niin kapteeni on tyytyväinen harjoituskauden anteihin toistaiseksi.

− Tosi hyvällä fiiliksellä ollaan, harjoituspelit ovat antaneet meille hyviä kokemuksia. Joukkue vaikuttaa todella hyvältä. On muutama huippulahjakas, röyhkeä ja nälkäinen nuori pelaaja sekä todella hyviä ulkomaalaisia vahvistuksia. Ammattimaisia, taitavia sekä kovia pelimiehiä.

− Nuorista kannattaa seurata Simontaipaleen Kasperia, jolta sitä maalinälkää löytyy, sekä Vanhatalon Lassia, joka osaa hyvin käyttää kokoaan ja ajaa röyhkeästi maalille.

Jukka Peltola onnistui pienpeliturnauksessa maalinteossa myös Ilvestä vastaan.
Kuva © Timo Savela

Pienpeliturnaus oli Peltolan mieleen

Liigan uusi harjoituskauden pelimuoto 3 vs 3 Super Series saa kokeneelta hyökkääjältä pelkästään positiivista palautetta.

− En yhtään tiennyt mitä odottaa, kun kuulin näistä peleistä, mutta pelien alettua tykkäsin todella paljon. Varsinkin tällaisen melko pitkän ja synkän alkusyksyn aikana oli hauskaa päästä niitä pelaamaan.

− Turnaus toi sellaisen virkeän tuulahduksen harmaan arjen keskelle − varsinkin, kun kaikilla joukkueilla oli sellainen oikeanlainen lähestymistapa näihin peleihin. Siellä vähän kikkailtiin, musiikit soi ja silti pelattiin voitosta. Toivottavasti yleisökin tykkäsi.

"Meilläkin Charles Bertrand iski paljon maaleja juurikin kelaamalla itsensä täyteen vauhtiin ja kohti maalia"

Pelimuodossa pääsivät myös tietynlaiset pelaajat selvästi esille.

− Kaksi osa-aluetta nousee noissa peleissä selvästi esille. Luistelu on kaiken tärkein. Meilläkin Charles Bertrand iski paljon maaleja juurikin kelaamalla itsensä täyteen vauhtiin ja kohti maalia. Toisaalta siinä tarvitaan erittäin hyvää pelinlukutaitoa.

− Siellä täytyy osata ennakoida tilanteita miettiä, mitä mistäkin seuraa. Nämä ovat sellaisia nopeiden ja ovelien pelaajien pelejä.

Luottavaisin mielin kauteen lähtevä Peltola aikoo käyttää KHL-vuosilta saamaansa kokemusta hyväkseen myös liigakaukalossa.

− Tappara on tällä kaudella jämäkkä, yllätyksellinen ja nälkäinen, samoin tietysti minä itsekin. KHL:ssä tuli vastaan paljon erilaisia tilanteita ja vastassa oli aina huipputaitavia yksilöitä. Innostuneena lähden kauteen ja pyrin olemaan pelirohkea pelaaja, joka pystyy noita Venäjän-oppeja hyödyntämään niin hyökkäys- kuin puolustuspelaamisessakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle