Kapaselle kertyi aikaa ylivoimalla, mutta maalit jäivät puuttumaan: "Oli vähän tökkimistä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kapanen piti pelin alusta.
Kuva © Tiia Honkamaa tiia.honkamaa@jatkoaika.com

Nuoret Leijonat kokivat ensimmäisen tappionsa nuorten MM-kisoissa Kanadalle. Ottelun ensimmäiset peliminuutit menivät Suomen pillin mukaan kanadalaisten tutkaillessa peliä. Oliver Kapanen summasi kahden ensimmäisen erän tapahtumat Jatkoajalle.

− Alku tultiin hyvin peliin, mutta en tiedä, mitä sitten tapahtui. Meille tuli pieni nukahtaminen ja kaveri iski tehokkaasti meidän päähämme maaleja.

Hyviäkin asioita löytyi karuista 6−3-lukemista huolimatta.

− Olemme koettaneet turnauksen ajan löytää keinoja, millä saadaan pelien alut paremmaksi. Tänään saatiin hyvä flow siihen alkuun.

Kapanen oli ottelussa myös Suomen paras aloittaja. Hyökkääjä voitti 12 aloituksestaan seitsemän.

Kolmannessa erässä jalka alkoi luistamaan paremmin ja laukaukset olivat erän jälkeen 7−9 Suomelle. Ylivoima-aikaa siunaantui Kanadan sortuessa jäähyilyyn ja Will Cuyellen polvitaklauksesta saatu ottelurangaistus takasi Suomelle viiden minuutin ylivoiman. Maalit kuitenkin jäivät viiden minuutin aikana tekemättä.

Yleensä joukkueessa alivoimaa pelaava Kapanen sai tänään peliaikaa myös ylivoimalla.

− Meillä oli vähän tökkimistä alkuun, mutta saimme yhden onnistumisen. Mutta ei mitään maineen arvoista peliä, niin pitää pystyä parantamaan siinäkin.

Keskiviikon puolivälierävastus ei ollut vielä haastattelun aikana selvillä. Ruotsi ja Saksa pelasivat B-lohkon toisen ja kolmannen sijan määrittelevän ottelun vasta Suomen ottelun jälkeen. 

− Lähdetään hotellille purkamaan peliä paremmin. Palautellaan kunnolla ja isketään sitten ylihuomenna.

» Lähetä palautetta toimitukselle