Kanadan avausmaalin finaalissa iskenyt Dylan Cozens: "Tämä on urani isoin hetki"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Dylan Cozens pääsi tuulettamaan Kanadan avausmaalia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Venäjä ja Kanada kohtasivat toistamiseen kisojen aikana sunnuntai-illan finaalissa. Kanada voitti jännittävien vaiheiden jälkeen 4-3. Ottelu oli kahden kovan joukkueen vääntö, kuten finaalin kuuluu ollakin. Venäjä johti parhaimmillaan 3-1, mutta Kanada nousi voittoon.

− Oli kova paikka, kun he saivat kahden maalin johdon. Uskoimme vain omaan tekemiseemme ja onnistuimme lopulta nousussamme, Kanadan avausmaalin viimeistellyt Dylan Cozens kertaa.

Kanadan kirin viimeisteli neljä minuuttia ennen loppua Akil Thomas turnauksen ensimmäisellä maalillaan. Nelosketjussa pelannut hyökkääjä pääsi Venäjän puolustukselta karkuun ja viimeisteli ratkaisumaalin.

− Olen niin iloinen hänen puolestaan, hän sai maalinsa niin tärkeään paikkaan. Aivan upea juttu hänelle.

Vasta 18-vuotiaan Cozensin uralla nuorten maailmanmestaruus nousee saavutuksena kaiken muun ylle. Alkusarjassa 6-0 Venäjälle hävinnyt joukkue pelasi vaikeita pelejä lohkossaan, mutta onnsitui nousemaan mestaruuteen. Joukkue kärsi loukkaantumisistakin turnauksen aikana.

− Tämä on urani isoin hetki. Kaikki kohtaamamme vastoinkäymiset, kuinka kasvoimme yhteen ja taistelimme yhdessä. Pelaajat olivat kokeneet kovia, mutta kaikki laitettiin vielä likoon, Cozens tunnelmoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle