Kanadan Dufour hehkutti voittomaalin tehnyttä Johnsonia: "Hyppäsin pystyyn ennen kuin kiekko edes meni sisään"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Dufour teki ottelussa Kanadan toisen maalin.
Kuva © Tiia Honkamaa tiia.honkamaa@jatkoaika.com
William Dufour oli haaveillut nuorten MM-kisoista pikkupojasta saakka ja nyt hän päätti turnauksen mestarina.

Kanadan ykkösketjussa pelannut William Dufour oli onnesta soikeana MM-finaalin päätyttyä Kanadalle 3−2 jatkoerässä.

− Olen unelmoinut tästä pikkupojasta asti. Olen aina katsonut turnauksen jouluna, joten on hieman omituista pelata itse kesällä. Oli aivan huippua päättää tämä viime kausi Memorial Cup -voittajana ja nuorten maailmanmestarina. Ei ole mitään tuon parempaa.

New York Islandersin varaus aloitti turnauksensa kolmosketjussa, mutta hänet nostettiin ykkösketjuun ketjukaverinsa Ridly Greigin loukkaannuttua puolivälierässä Sveitsiä vastaan.

Dufour teki ottelussa Kanadan 2−0 maalin ja tovin jo näytti siltä, että joukkue menisi menojaan mestaruuteen. Suomi kuitenkin kampesi otteluun mukaan kolmannessa erässä ja joukkueet lähtivät kisaamaan voitosta kolme vastaan kolme jatkoerän merkeissä.

− Tiesimme, että peli voi päättyä kummin vain, mutta meillä on paljon osaamista joukkueessamme ja lähdimme luottavaisin mielin jatkoerään.

Suomella oli paikka ratkaista ottelu, mutta turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Mason McTavish ehti väliin ja herätti Kanadan penkin eloon.

− Emme voineet uskoa, että hän sai sen estettyä. Suomen voitto oli niin lähellä ja sitten me teimme perään oman maalimme.

Voittomaalin Kanadalle kikkaili Columbus Blue Jacketsin Kent Johnson, joka Dufourin silmissä oli juuri se henkilö, jolle jatkoerämaalin voisi suoda.

− Parissa edellisessä pelissä hän on ollut äärimmäisen hyvä ja tänään hänellä oli jo pari paikkaa aiemmin, jotka hän hukkasi. Mutta tiesin, että hän tekee vielä maalin.

− Tiesin, että saamme maalin heti, kun näin Johnsonin kiekon kanssa. Hyppäsin pystyyn ennen kuin kiekko edes meni sisään. Minulla oli suuri luotto häneen.

» Lähetä palautetta toimitukselle