4 Nations -turnauksen loput ottelut pelataan Yhdysvaltojen puolella Bostonissa. Boston Bruinsin kapteeni Brad Marchand odottaa innolla kotiareenassaan pelaamista.
– Olen kiitollinen, että saan pelata tällaisia otteluita tässä rakennuksessa fanien ja rakkaiden ihmisten edessä. Tämä on kotini, Marchand sanoo.
Kanadalainen kuitenkin toteaa, että kaikesta huolimatta on eri asia pelata Bostonissa toisen maan maajoukkueena kuin yleisön rakastamana Bruinsina.
Kanadan turnaus ei ole tähän asti sujunut odotetulla tavalla. Joukkue voitti Ruotsin jatkoajalla, mutta kärsi tappion Yhdysvaltoja vastaan, joka varmisti voitolla finaalipaikkansa. Suomi, Ruotsi ja Kanada ovat tällä hetkellä tasapisteissä.
Finaaliin mieliessään sekä Suomi että Kanada ovat pakkovoiton edessä.
– Meidän täytyy pelata paras ottelumme. Jokainen jätkä pukuhuoneessamme on pelannut isoja otteluita, ja tänään on taas yksi mahdollisuus siihen, Marchand toteaa.
Colorado Avalanchen puolustaja Devon Toews kuvailee Suomen joukkuetta vaikeaksi vastukseksi.
– He ovat puolustussuuntaan erittäin taitava joukkue. Ylivoima on todella vaarallinen, kun siinä on Mikko (Rantanen) toisella ja (Patrik) Laine toisella puolella.
Rantanen onnistui ylivoimalla Ruotsia vastaan, mutta muut Suomen turnauksessa tekemät maalit ovat syntyneet tasakentällisin. Toewsin mukaan Kanada pyrkii hyökkäämään kovaa ja viemään sillä tavalla Leijonien energiaa.
Jos Suomi voittaa maanantaina, Kanadan supertähtijoukkueen turnaus päättyy pettymykseen. Hermostuttaako tilanne joukkuetta?
– Ei. Olemme innoissamme. Saamme pelata parhaat vastaan parhaat -ottelun Suomen hienoa joukkuetta vastaan, Toews sanoo.
– Pakkovoiton edessä pelaaminen on aina hauskaa. Se on hermoja raastavaa, mutta mahtavaa.