KalPan uusi apuvalmentaja Sami Tervonen: "Olen todella otettu mahdollisuudesta päästä Kuopioon"

LIIGA / Haastattelu
Sami Tervonen ehti viettää kuusi kautta Sportin organisaatiossa.
Kuva © Timo Savela
Sami Tervosella on ikäänsä nähden jo paljon valmennuskokemusta, mutta lähes yksinomaan apuvalmentajana. Sportista KalPaan siirtynyt Tervonen ei vielä pääkäskijäksi kiirehdi.

KalPan penkin taakse on rekrytoitu uutta verta. Tommi Miettisen tiimiin liittyi tänä kesänä 30-vuotias Sami Tervonen, joka on nuoresta iästään huolimatta toiminut ammattivalmentajana jo pitkään.

Tervonen joutui lopettamaan oman pelaajauransa jo nuorella iällä useiden loukkaantumisten vuoksi. Melkeinpä heti lopettamispäätöksen jälkeen, kaudeksi 2012-13, Tervonen siirtyi Jokereiden C-junioreiden apuvalmentajaksi.

Valmennettuaan Jokerien junioriorganisaatiossa kaksi kautta Tervonen sai Tomek Valtosen ehdotuksesta tilaisuuden siirtyä juuri Liigaan nousseen Vaasan Sportin apuvalmentajaksi. Tervonen viettikin Vaasassa lopulta kuusi vuotta.

− Olihan siinä hieman haikeat fiilikset, kun kuitenkin niin pitkään samassa seurassa sai olla. Toisaalta kuusi vuotta samassa paikassa on melko pitkä aika, joten on ihan hienoa päästä uuteen kaupunkiin, uuteen seuraan ja uusien haasteiden pariin, Tervonen kertoo.

Ajastaan Sportissa Tervoselle jäi hyvä maku.

− Olen todella kiitollinen Vaasan vuosista ja etenkin kaikista opeista mitä sain seuran ja valmentajien ansiosta, painottaa Tervonen.

Uudet tuulet puhaltavat

Tervonen siirtyi tälle kaudelle Kuopioon KalPan apuvalmentajaksi. Tervonen avaa sopeutumistaan uuteen seuraan.

− Olen erittäin hyvin sopeutunut uuteen seuraan. Myös perheen kanssa on sopeuduttu hyvin uuteen kaupunkiin. Olen todella otettu mahdollisuudesta päästä Kuopioon.

− Neuvotteluista lähtien on jäänyt sellainen kuva, että se miten seuran puolesta arvoja ja toimintaa esitettiin ovat kätelleet hyvin sen kanssa miten niitä on arjessa eletty ja työstetty.

Siirtyminen uuteen seuraan tuo Tervoselle uusia haasteita. Omien sanojensa mukaan hänellä on KalPassa varsin perinteinen apuvalmentajan rooli.

− Perinteisellä tarkoitan työtä videoiden parissa oman joukkueen pelaamisen, yksilöiden, erikoistilanteiden sekä vastustajan pelaamisen parissa.

Työnjako on Miettisen valmennusryhmässä selvä.

− Meillä on onneksi hyvä yhteistyö kaikkien valmentajien kanssa ja saamme hyvin jaettua tehtävät toisillemme. Jokainen tuo pöytään infoa, minkä pyrimme kuitenkin yhdessä pilkkomaan pukuhuoneen suuntaan selkeäksi kokonaisuudeksi, Tervonen kuvaa.

Tähän mennessä Tervonen on tyytyväinen KalPan harjoituksissa näkemäänsä. 

− Hyvin ovat treenitkin mielestäni lähteneet käyntiin. On pyritty saamaan meidän perusarkeemme oikeita asioita ja saada se toimimaan mahdollisimman hyvin, mikä on tällä hetkellä meidän pääprioriteettimme, Tervonen linjaa.

− Harjoitusotteluissa on ollut paljon hyviä asioita, mutta myös paljon missä on kehitettävää. Mielestäni ottelu ottelulta ollaan menossa oikeaan suuntaan, Tervonen sanailee.

"Haluan rakentaa oman työkalupakkini ihmisten ja jääkiekon johtamisessa kunkin pestin vaatimalle tasolle."

Viime kaudesta täysin poikkeuksellisen teki yhä jylläävä koronapandemia. Tervosen kokemus on, että sopeutustoimien ja muiden haasteiden keskeltä seurat selvisivät suhteellisen hyvin.

− Taloudellisesti varmasti jokaista seuraa on koeteltu ankarasti. Oma kompetenssini ei riitä kertomaan miten pitkään nämä vaikutukset näkyvät seurakohtaisesti, mutta hopeareunuksena usein kuitenkin kriiseillä on tapana synnyttää myös uudistuksia, joita monet seurat ovat varmasti kehittäneet tukemaan vanhoja toimintamalleja.

Pääkäskijäksi on halu, muttei kiire

Tervonen on nuori valmentaja, mutta kokemusta hänellä on jo suhteellisen paljon. Olisikohan jo aika tavoitella päävalmentajan paikkaa?

− Oma tavoite on se, että voin tehdä tätä hommaa intohimoisesti ja onnellisena mahdollisimman monta vuotta. Ei niinkään ole kiire päästä päävalmentajaksi mahdollisimman nopeasti mahdollisimman korkealle tasolle.

Suunnitelma Tervosella kuitenkin on. Se on maltillinen, mutta kunnianhimoinen. 

− Haluan auttaa seuraa, joukkuetta ja pelaajia kussakin pestissä niin hyvin kuin osaan ja tulevaisuudessa se rooli on myös päävalmentajan rooli. Haluan kuitenkin rakentaa oman työkalupakkini ihmisten ja jääkiekon johtamisessa kunkin pestin vaatimalle tasolle.

KalPan itselleen asettamista tavoitteista Tervonen on toistaiseksi vaitonainen.

− Ei olla vielä mitään joukkueellista tavoitetta päätetty, mutta ainahan sitä haluaa menestyä urheilussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle