KalPa päästi viikonloppuna 3. erässä ensin 4 maalia ja sitten 6 maalia. Kuudesta kolme oli alivoimamaaleja. Päävalmentaja: "Emme ole kriisissä"

LIIGA / Haastattelu
Kokematon päävalmentaja Tommi Miettinen on tiukassa paikassa KalPassa.
Kuva © Jarno Hietanen
"Asia, jota haluan muuttaa, on henkinen jänteemme. Ottelu on 60 minuutin juoksu. Pään pitää kestää", KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen kommentoi omiensa kriisiytynyttä tilaa.

KalPan viikonloppu oli katastrofi. Joukkue hävisi perjantaina Kärpille Oulussa 7–1 ja lauantaina Tapparalle Kuopiossa 2–6. Kärppiä vastaan KalPa päästi kolmannessa erässä neljä maalia, Tapparaa vastaan kuusi. Tapparan kuusi maalia syntyivät vajaassa viidessä minuutissa. Kolme niistä oli alivoimamaaleja, jotka syntyivät puolessatoista minuutissa.

KalPa on voittanut edellisistä kymmenestä ottelustaan kolme ja kerännyt niistä yhteensä 10 sarjapistettä. Sarjasijoitus kolmennaksi viimeinen.

Päävalmentaja Tommi Miettisen mukaan kyse ei ole kriisistä.

– Emme ole missään tapauksessa kriisissä. Tämä on meidän matkaamme tällä hetkellä. Emme ole kriisissä.

Miettinen kuitenkin ruotii tilannetta selkeäsanaisesti.

– Kun tulee vaikeuksia, me herpaannumme. (Lauantain) 1–2-maali kun tuli mielestäni selkeästi väärän tuomion jälkeen, sen jälkeen me vähän kuin notkahdimme henkisesti. Se on nyt meidän historiamme. Joukkue ei ole viime vuonna voittanut paljon, ja nyt me opettelemme sitä. Nyt taistelemme sen asian kanssa. Tietynlainen pelipää ei ehkä oikein pidä loppuun asti. Ja vastustajilla taas pitää.

– Se johtuu tästä meidän henkisestä tilastamme. Me vähän notkahdamme, kun tulee vaikeaa ja vastoinkäymisiä. Niissä hetkissä ote herpaantuu. Niin kävin perjantainakin Kärppiä vastaan. 3–1-tilanteessa tietyllä tavalla ilmainen maali vastustajalle, ja sen jälkeen niskamme katkesi. Tietyllä tavalla nyt(lauantaina) kävi lopulta heidän kolmannen maalinsa jälkeen samoin. Meidän käytävä tämä läpi ja opittava.

Miettinen sanoo, ettei pane vaikeuksia kokemattomuuden tai pelaajien kehittämisen piikkiin. Hän panee ne henkisen heikkouden piikkiin.

– Asia, jota haluan muuttaa, on henkinen jänteemme. Ottelu on 60 minuutin juoksu. Pään pitää kestää.

– Meillä on paljon nuoria ja kokemattomia pelaajia, jotka käyvät nyt läpi, mitä voittaminen vaatii tällä saralla. Mutta minä en missään tapauksessa sano, että meillä menee tämä kokemattomuuden piikkiin. Meillä on paljon kokeneitakin pelaajia. Kyse on meidän joukkueemme yhteen kasvamisesta. Ei meillä ole erityisen kokematon pelaajisto – tai nuorempi kuin monella kilpailijalla on. Siitä ei ole kyse, Miettinen linjaa.

Päävalmentaja puhuu rohkeasti voittamisen vaateesta.

– En missään tapauksessa halua jeesustella, että tässä jotain pelaajia kehitetään. Ei. Pelaajien kehittäminen ja voittaminen kulkevat käsikädessä. Jos me häviämme koko ajan, en voi sanoa, että me tässä pelaajia kehitellään. Meidän täytyy löytää voittavia pelaajia organisaatiostamme. Jotta pystymme voittamaan jollakin aikavälillä. Älä missään tapauksessa tee otsikkoa, että minä sellaisia puhun. En puhu. Meidän pitää voittaa.

Vaikka lopputulokset kielivät päinvastaista, KalPa esiintyi eritoten Tapparaa vastaan noin 50 minuuttia sangen rohkaisevasti. Joukkue iski kolmannen erän puolivälissä 1–0-johtomaalin. Jota toki seurasi nolo viiden minuutin syväkyykky.

– En halua muuttaa pelillisesti mitään. Siitä mitä olemme olleet parhaimmillamme, en mitään. Tai totta kai on pieniä nyansseja, joista haluan löytää meille lisäarvoa. Hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa: miten saamme maalille painetta enemmän, löydämme linjat, saamme kahta pelaajaa maalille, saamme takatolppauhkaa. Nuo kaikki kasvattavat maalinteontehokkuutta. Mutta esimerkiksi suorahyökkäyspelaamisessa ja kiekonriistojen jälkeen olemme olleet hyviä. Niistä olemme luoneet tilastojemme mukaan vastustajia selkeästi enemmän maalintekopaikkoja koko alkukauden ajan, Miettinen luettelee.

– Me pelaamme pitkää peliä sen suhteen, että suoritus on keskiössä, eikä niinkään tulos koko ajan. Emme voi tuijottaa tulosta niin, että lakaisemme 51 minuuttia maton alle ja muistamme vain viimeiset yhdeksän minuuttia ja asiat, joissa olimme heikkoja. On pystyttävä rakentamaan itsetuntoa ja kyvykkyyden tunnetta sen päälle, missä me olemme tälläkin hetkellä hyviä.

Miettinen näkee omiensa suorittamisen kehittyneen selkeästi kauden kymmenestä ensimmäisestä ottelusta. KalPa hyökkäsi tuolloin yltiöpäisesti. Miettinen muistelee, että takakolmio ei pitänyt ja vastustajat saivat liikaa vastaiskuja kuopiolaisten huonon hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen takia.

Paradoksi on se, että pelillinen tasapaino on petraantunut, mutta henkinen hukkunut.

Lauantainen Tappara-kohtaaminen oli KalPan 90-vuotisjuhlakauden juhlaottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle