Kaksi edellistä Liiga-finaalia joukkueelleen hävinnyt HPK:n maalivahti Emil Larmi nousi nyt sankariksi

LIIGA / Haastattelu
Emil Larmi torjui tänään finaalisarjan toisen nollapelinsä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

HPK:n ykkösmaalivahti Emil Larmi lähti torstaina finaalisarjan kuudenteen osaan koruttomasta tilanteesta: vastustaja Kärpät oli voittanut kaksi edellistä kohtaamista, ja hämeenlinnalaisten ratkaisevin epäonnistuja kummassakin ottelussa oli ollut Larmi.

Tänään Larmi torjui nollapelin, HPK voitti 1–0 ja ottelusarja tasoittui 3–3:een.

– Katselimme viime ottelusta muutaman selkeän asian, joita oli mahdollista parantaa näin nopeallakin aikataululla, Larmi myönsi taiston tauottua.

Mitä ne asiat olivat?

– Pidetään ne vielä salaisuuksina.

Vaikka Larmi iltapuhde oli loppujen lopuksi menestys, hän vaikutti tänään ottelun alussa maalillaan hermostuneelta. Kun vastapäädyssä taiteillut Kärppien Veini Vehviläinen napsi lauotut kiekot kiinni, Larmilta pääsi paluukiekkoja vaarallisillekin sektoreille. Hän kielsi olleensa hermostunut.

– Minulla oli alussa ihan hyvä tunnelma. Tiesin mielessäni, miten pitää parantaa ja pelata, jotta suorittaminen paranee.

Maalivahtien väliseen otatusasetelmaan Larmi suhtautui empien.

– Peli on tietysti täynnä kaksinkamppailuja. Ja onhan kenttäpelaajillakin omansa.

Seuraava kohtaaminen lauantaina Oulussa ratkaisee Suomen mestarin. Voittaja juhlii, häviäjä suree.

– Oli tuolla ottelussa nytkin asioita, joissa pystyn parantamaan. Varmasti lauantaina pitää pystyä pelaamaan lähellä omaa huippua. Niin varmaankin vastustajakin toki tekee, Larmi pohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle