Juuso Vainio haluaa pysyä terveenä kauden loppuun: "Tiedän joukkueen toimintatavat"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Vainio on sonnustaututunut leijonapaitaan jo useammalla kaudella.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Puolustaja Juuso Vainio on tuttu nimi maajoukkueessa, mutta aikuisten arvokisoihin hän ei ole vielä päässyt pelaamaan. Suurimpana syynä siihen ovat loukkaantumiset kauden lopulla.

Juuso Vainio pelasi Tšekkiä vastaan 12 minuttia ja 21 sekuntia. Tänä aikana ei nähty maaleja kumpaankaan kenttäpäätyyn, joten hän näki pelin ratkaisuvaiheet pitkälti vaihtoaitiosta.

− Nopeat maalit vastustajalle jäivät tästä pelistä mieleen. Se ratkaisi tänään. Olihan meillä paikkoja nostaa tasoa varsinkin toisessa erässä, mutta emme saaneet maaleja.

Vainion maaottelumäärä lähentelee kahtakymmentä, mutta kaikkein isoimmat pelit ovat vielä kokematta nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2014 voittaneelta puolustajalta.

− Onhan Euro Hockey Touria tullut kierrettyä, ja muutenkin maajoukkueen mukana on tullut oltua. Tiedän kyllä valmennuksen toimintatavat ja vastaavat, hän kommentoi.

Vainiolla onkin selvä syy siihen, että aikuisten arvokisat ovat ainakin toistaiseksi jääneet pelaamatta:

− En ole vain pysynyt terveenä kauden lopulla, jotta olisi mahdollista taistella paikoista keväällä. Aika haastavia keväitä on ollut. Terveyshuolia on ollut melkein joka kevät, kun olisi ollut mahdollisuus taistella kisapaikoista.

Tällä kaudella hänellä on kova usko siihen, että tuleva kevät tuo muutoksen asiaan.

− Näen kisapaikan tavoittelun ihan mahdollisena, jos vain olen kunnossa ja kun pelaa hyvin. Näin, että tässä pelissä pelasin sellaista peliä, millä minut on joukkueeseen valittukin. Yksittäisiä tilanteita saattoi mennä heikosti, mutta yleisesti varmaotteista, mitä minulta vaaditaankin.

Loput ottelunsa Suomi pelaa Vainiolle tutussa paikassa, sillä hän siirtyi täksi kaudeksi Sveitsin pääsarjaan Fribourg-Gottéronin joukkueeseen.

− On todella hienoa päästä pelaamaan sinne. Tuttu halli ja Fribourgissa on hienot puitteet. Kiva kaupunki kaiken lisäksi, hän toteaa.

Sveitsin joukkueessa on kolme Fribourg-Gottéronin pelaajaa: kanadalaissyntyinen maalivahti Connor Hughes sekä hyökkääjät Christoph Bertschy ja Killian Mottet. Näin ollen Vainiolla olisikin toive päästä sunnuntaina kehiin, kun Suomi pelaa Sveitsiä vastaan.

− Olisi kiva pelata siinä pelissä, kun on tuttuja pelaajia vastassa. Muutama Fribourgin pelaaja, ja kaikkia muita vastaan olen pelannut sarjassa, joten olisi kiva kohtaaminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle