Jussi Olkinuora ylisti Leijonien kokonaissuoritusta: "Ei tämä ole pelkästään minun ansiotani"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Olkinuora sai huhkia maalillaan toden teolla.
Kuva © Samuli Huikuri

Vaikka Suomi voittikin Tšekin niukasti 1−0, peliesitys oli vahva ja yhtenäinen. Maalivahti Jussi Olkinuora oli illan kuumimpia nimiä ja oli yhtä hymyä pelin jälkeen.

− Kyllä tämä oli maukas voitto. Olihan tämä todella maagisen hieno homma. Toivottavasti on vielä isompia voittoja tulossa. Olen ollut peleissä, joissa olemme olleet isommassakin pesukoneessa, pelasimme tänään kyllä hyvin.

− Pelasimme kollektiivisesti todella hyvin. Tässä turnauksessa on ollut aiemminkin tiukkoja pelejä, ja olemme pelanneet samalla lailla, Olkinuora ylisti.

Kun maalivahdilta kysyttiin, oliko nähty peli Leijonien tämän turnauksen oman pelin kaltaista, Olkinuora totesi, että vastaus on sekä kyllä että ei.

− Kyllä voisi sanoa, että tuollainen on meidän pelimme, jos sellaisesta voi puhua. Meillä on myös parannettavaa, se tässä onkin siistiä, että kun kaikki ovat kunnianhimoisia, pystymme pelaamaan tiettyjä juttuja vähän paremmin

Tšekki ajoi Leijonien johtoa takaa kuin riivattu varsinkin päätöserässä ja Olkinuorakin sai venyä parhaimpaansa. Maalivahti ei tunnustanut stressanneensa, vaan totesi saaneensa hyviä apuja joukkueelta.

− Sehän on vain peliä, ei siinä sen enempää ajatella. Olimme tarkastelleet jo ennen peliä, että heillä saattaa olla laukojia siinä keskellä ylhäällä, se oli ihan tiedossa, Olkinuora kertasi tšekkien taktiikkaa.

− Hyvin puolustajat ja hyökkääjät pelasivat läpi pelin, varsinkin tietyt pelaajat kuten Petteri Lindbohm ja Olli Määttä, olivat todella isossa roolissa tänään heti alusta lähtien. Ei tämä ole pelkästään minun ansiotani, vaikka tulos olikin nolla.

Yksi villeimmistä tilanteista nähtiin, kun siniviivalta lauottiin pomppiva laukaus, joka kimpoili pitkin ja poikin kohti maalia ja tšekkitähti Jan Kovář pääsi vielä tinttaamaan lähietäisyydeltä. Olkinuora virnisteli, että siinäkään tilanteessa eivät paineet liiaksi nousseet.

− Kyllä se kiekko pomppi puolelle ja toiselle, mutta ei ollut hätää. Aina, kun Hannes Björninen on jäällä, pystyy ottamaan vähän rennommin vielä.

Suomen maalivahtikolmikon muodostavat Olkinuoran lisäksi Harri Säteri ja Janne Juvonen. Olkinuora jakoi kiitosta hyvin sujuneesta turnauksesta myös kollegoilleen ja valmennukselle.

− Tämä on mielenkiintoinen juttu. Kaikki maalivahdit haluavat pelata kaikki pelit, mutta totta kai kun on näin tiivis rytmi, on se hienoa myös, että on sellainen kuin Säteri tuossa, joka on vetänyt todella hienon turnauksen, Olkinuora kertasi kilpailutilannetta.

− Hän on pelannut todella hyvin ja sen takia olemme saaneet hyvät asetelmat näihin jatkopeleihin. Olen todella ylpeä hänestä ja iloinen.

Kilpailutilanne tuo omaa mielenkiintoaan kaikkeen Olkinuoran mukaan. Myös maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen sai kiitosta.

− Ehkä minulla on myös sellainen luonne kuin hänelläkin, että pelaan paremmin, kun on koko ajan tuli takapuolen alla. Kaikin puolin on ollut nättiä olla, meillä on ollut hyvä maalivahtikolmikko ja maalivahtivalmentaja ja hyvä meininki päällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle