Julius Mattila tyrmää huhupuheet Lukon heikosta yhteishengestä: "En tiedä, mistä toimittaja on tällaisia huhuja kuullut"

LIIGA / Haastattelu
Julius Mattila ratkaisi ottelun jatkoerässä.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Perjantai-illan sankariksi noussut Rauman Lukon Julius Mattila kokee joukkueensa pelanneen mollivoittoisessa pudotuspelisarjassa välillä jopa erinomaisesti. Tulostaululla se ei vain ole näkynyt. Hän myös kiistää väitteet joukkueen heikosta yhteishengestä, ja kokee joukkueen pitäneen yhtä läpi vaikeiden aikojen.

Rauman Lukko otti ensimmäisen pakkovoittonsa Helsingin IFK:sta perjantai-illan kuumassa ja tasaisessa koitoksessa. Vaikka HIFK löi kovaa painetta Lukko-päätyyn jatkoerässä, kokee ottelun ratkaisijaksi noussut Julius Mattila joukkueensa suoriutuneen paineen alla hyvin.

– Mielestäni meillä oli hyvä alku jatkoerään. Kun toisen erän säännöillä pelataan tuo jatkoerä, niin välillä siinä pitää sietää. Pääasiallisesti teimme ihan hyvää työtä. Puolustimme keskustaa ja (Artjom) Zagidulin hoiti muutaman paikan. Sitten saimme pienen vastaiskun siitä ja maalin. Hyvä näin.

Tulostaulu ei aivan anna kunniaa Lukon peliotteille. Tappioista ja vähämaalisuudesta huolimatta joukkue on pelannut paikoittain oikein hyvää jääkiekkoa läpi pudotuspelien. Tulos on vain jäänyt piippuun.

– Olemme yrittäneet katsoa tuloksen taakse ja uskoa omaan tekemiseen. Mielestäni parhaimmillaan olemme pelanneet erinomaista jääkiekkoa, mutta onnetar on antanut aikamoista pajunköyttä meidän suuntaamme, Mattila kertoo.

Heti perään hän lisää, että tämä oli vasta ensimmäinen voitto. Työsarkaa riittää vielä.

– Tämä oli ensimmäinen, ja meidän työmme jatkuu huomenna. Työ ei todellakaan ole valmis.

– Meillä oli tänäänkin aika hemmetin monta paikkaa. Pakko se vaan on uskoa siihen, että onnetar kääntyy puolellemme jossain vaiheessa.

Takaisin kotiin

Ottelusarja jatkuu heti seuraavana päivänä Raumalla. Mattila ei koe kovan ottelutahdin olevan ongelma, vaan odottaa jo pääsemistä kotiyleisön eteen.

– Kyllä se (kotihallissa pelaaminen) on hemmetin hyvä homma. Tiesimme, että jossain vaiheessa pitää riistää. Huomenna saamme kotiyleisön tuen.

– Olemme saaneet erinomaisia ensimmäisiä eriä siellä. Toivotaan, että saamme maalin siihen ensimmäiseen erään ja siten energiaa kotihalliin, Mattila toivoo.

Edellisen kotiottelun jälkeen kannattajien keskuudessa heräsi pientä purinaa siitä, ettei kotijoukkue käynyt kiittämässä kannattajiaan mahdollisesti viimeisen kotipelin myötä. Mattila kokee, että joukkueelle oli tuolloin parempi siirtyä suoraan valmistautumaan seuraavaan peliin sekä siihen, että pelit Raumalla eivät olisi vielä päättyneet.

Siinä he myös onnistuivat.

– Halusimme päästä nopeasti nollaamaan sen matsin. Emme halunneet tappion jälkeen siellä pyöriä. Hyvä, että päästään sinne (Raumalle) takaisin näyttämään, mitä osaamme.

Yhteishenki ei ole kadonnut – vaikeista otteista huolimatta

Lukon ympärillä on puhuttanut joukkueen yhteishenki. Joukkueesta jo usean kauden ajan välittynyt lämmin ja rento olemus on ulkoapäin katsottuna muuttunut vaisuksi. Puhutaan, ettei samanlaista hauskanpitoa ja huulenheittoa, mitä ollaan totuttu näkemään, ole ollut viime viikkojen harjoituksissakaan.

Mattila ei allekirjoita tätä.

– En tiedä, mistä toimittaja on tällaisia huhuja kuullut. Tyrmään täysin alas.

– Mielestäni joukkuehenki on ollut erinomainen läpi kauden. Olemme yhdessä tappion jälkeen pohtineet, mitä voisimme tehdä paremmin. Ei missään nimessä ole ollut mitään negatiivisuutta joukkueen keskuudessa. Tietenkin se, että saimme voiton tänään, antaa itseluottamusta kaikille, Mattila vakuuttaa.

Liikaa omilla henkilökohtaisilla suorituksilla Mattila ei kehuskele. Joukkueen etu on tärkein – oli se kliseistä tai ei.

– On suuri helpotus, että saimme joukkueena voiton. Nyt minä tein sen hienon homman, mutta en ole kantanut huolta, etten itse ole saanut maaleja. Olen ollut enemmän huolissani sen puolesta, etten ole pystynyt auttamaan joukkuetta voittamaan.

– Minulle on ihan sama, kuka tehopisteet tekee. Voitto on kaiken a ja o, Mattila linjaa.

Nähdäänkö Lukko vielä Nordiksella?

– Kyllä meidät nähdään.

» Lähetä palautetta toimitukselle