Jukurivahti Sami Rajaniemi iloitsi Ilves-vierasvoiton jälkeen: "Tämä oli kiva peli maalivahdin näkökulmasta"

LIIGA / Haastattelu
Sami Rajaniemi torjui keskiviikkona Ilvestä vastaan 30 kertaa.
Kuva © Saana Hakala

Jukurien maalivahti Sami Rajaniemi urakoi Ilvestä vastaan keskiviikkona 10+11+9=30 torjuntaa.

Hän korostaa kuitenkin joukkueensa puolustuksen roolia 3−1-vierasvoitossa.

− Viime aikoina olemme puolustaneet hyvin. Otin torjuntoja, mutta vaarallisia paikkoja Ilves ei saanut. Varsinkin alivoimalla kenttäpelaajamme pelasivat uhrautuvasti. Tämä oli kiva peli maalivahdin näkökulmasta, kehui Rajaniemi.

− Ilveshän hyökkää todella hyvin ja on vaarallinen, mutta saimme pidettyä heidät parhaan maalintekosektorin ulkopuolella.

Avauserän puolivälin jälkeen Rajaniemi jäi maalin sisälle verkkoon kiinni, ja peli jouduttiin pysäyttämään. Hän naureskelee tilannetta ottelun jälkeen.

− (Ilveksen Kalle) Maalahti liukastui johonkin banaaniin ja tuli päälleni. En tiennyt, mitä teen, mutta yritin, ettei kenellekään ei ainakaan sattuisi mitään.

− Jäin sitten maalin sisälle ja lopulta verkkoon kiinni. Siinä oli ainakin katsojille viihdettä, Rajaniemi virkkoi.

Toinen päätuomari Jukka-Pekka Koistinen katseli, kuinka Sami Rajaniemi pyrki irti maaliverkosta avauserässä.
Kuva © Saana Hakala

Jukurien Liiga-taipaleen vakituinen ykkösmaalivahti jatkaa seurassa ensi kaudellakin

Rajaniemi teki Jukurien kanssa yhden kauden jatkosopimuksen marraskuun 2019 lopussa. Hän korostaa, että ensin joukkue pelaa tämän kauden loppuun. Vasta sen jälkeen hän miettii ensi kauden tavoitteita.

27-vuotias maalivahti kuitenkin mainitsee, että hän uskoo kehittyvänsä Jukureissa.

− Jukurit on hieno seura ja organisaatio. Olen kyllä viihtynyt Mikkelissä. Aina näissä joutuu puntaroimaan montaa asiaa. Itselläni on todella iso halu mennä urallani eteenpäin. Koin, että Mikkelissä on mahdollisuus ottaa se askel eteenpäin.

Oulaisista lähtöisin oleva Rajaniemi on ollut Jukurien ykkösmaalivahti koko seuran Liiga-taipaleen, kaudesta 2016−2017 alkaen. Seuraikoniksi hän ei suostu itseään tituleeraamaan.

− Toivottavasti kuitenkin jonkinlaisen jäljen olen pystynyt Jukureihin jättämään. Pyrin jatkossa pystyn jättämään enemmänkin muisteltavaa.

− Jokaisella kaudella kaikki on pitänyt ansaita, eikä mitään ole annettu ilmaiseksi minulle. Juhana Aho on ollut viimeiset kolme vuotta toisena maalivahtina, ensimmäisellä kaudella taas oli Mika Norja.

− Aina me maalivahdit olemme potkineet toisiamme eteenpäin, kun vain toinen saa pelata.

Sami Rajaniemellä on vahva luotto siihen, että hän pystyy kehittymään Jukureissa entisestään.
Kuva © Saana Hakala

Parhaat ominaisuutensa ja kehityskohteensa Rajaniemi tietää tarkkaan.

− Rauhallisuus ja pelinluku ovat vahvuuksiani. Teknisellä puolella jäässä liikkumista pystyisi vielä kehittämään.

"Kyllä meillä on mahdollisuus pudotuspeleihin"

Jukurit on käytännössä menettänyt saumansa pudotuspeleihin, sillä kymmenen kierrosta ennen runkosarjan päätöstä se on viimeisestä pudotuspelipaikasta eli kymmenennestä sijasta jo 23 sarjapisteen takamatkalla.

Jukuripäävalmentaja Marko Kauppinen sanoikin Ilves-voiton jälkeen, että Jukurit lähtee runkosarjan loppuun asti kiusaamaan vastustajiaan, mutta kuitenkin pelaamaan voitosta.

Rajaniemikin oli realistinen pudotuspelipaikan suhteen.

− Kyllähän se pudotuspelipaikka ihmettä vaatisi. Toki tätä tilannetta ei kenellekään toivoisi, että joukkue ajautuu siihen, ettei homma ole omissa käsissä, pohti Rajaniemi.

− Ei auta miettiä kuin päivä kerrallaan ja nauttia tästä − kyllä meillä on mahdollisuus.

» Lähetä palautetta toimitukselle