Jukurien Frans Tuohimaa ruotii sekä itsensä että joukkueensa peliotteita – "Jos veskarilla on huono päivä, silloin melkein aina hävitään"

LIIGA / Haastattelu
Frans Tuohimaa saapui Mikkeliin täksi kaudeksi.
Kuva © Tiia Mahkonen

Mikkelin Jukurien alkukausi on ollut vaikea. Vuoden 12 ensimmäisestä ottelusta joukkue on onnistunut voittamaan vain kolme.

Viimeisimmässä ottelussa Ässiä vastaan mikkeliläisillä oli voitto käsissä aivan loppuhetkille saakka. Kovassa vireessä oleva Ässät kuitenkin nousi rinnalle ja ohi ja vei voiton aivan Jukurien edestä.

Jukurien maalivahti Frans Tuohimaa toteaa joukkueen kuitenkin pelanneen suurimman osan ottelusta hyvin.

– Kyllähän se aika karvasta kalkkia oli. Meillä on tässä nyt todella vaikea jakso ollut ja eilen mielestäni pelasimme 52–53 minuuttia aika hyvää lätkää. Toki olisi siihen mennessä ehkä pitänyt tehdä enemmän kuin yksi maali.

– Pelattiin kuitenkin kokonaisuutena aika hyvin siihen asti.

Huima joulukuu vaihtui kiviseksi tammikuuksi

Karvas tappio kuvastaa hyvin joukkueen tammikuuta.

– Silloin kun on vaikeaa, on vaikeaa. Silloin tulee voittamisen vaikeus. Perjantaina taas pelit jatkuvat, ja tänään on uusi päivä, eikä eiliseen enää voi vaikuttaa, Tuohimaa summaa.

Tarkkaa syytä Tuohimaa ei joukkueensa rämpimiselle osaa nimetä.

– Vaikeaa kaikin puolin. Siellä on itselläni huonoja pelejä, ja sitten niitä pelejä, joissa olen onnistunut hyvin, eikä omiin ole mennyt kuin kaksi maalia tai vähemmän. Niinä päivinä ei taas olla onnistuttu tekemään maaleja.

– Jotenkin se voitto kiertää tällä hetkellä koko ajan todella kaukaa.

Jukurien joulukuu oli jopa vähän yllättävän vahva. CHL:ssä vielä mukana ollut joukkue paini todella hurjan otteluruuhkan keskellä. Kova tahti ei näkynyt tulostaululla, vaan joukkue onnistui kääntämään ottelut voitoiksi. Tuohimaa toteaakin joukkueen pelanneen kauden parhaan jaksonsa tuolloin.

Mutta sitten kurssi kääntyi.

– Sitten kun se putki loppui, niin jostain syystä olemme päätyneet toiseen ääripäähän. Jos jokainen joukkueen jäsen tarkalleen tietäisi, mistä kiikastaa, olisimme varmasti jo ratkaisseet ongelman, Tuohimaa pohtii.

Myös henkilökohtainen taso saa kritiikkiä

Tuohimaa saapui täksi kaudeksi kovin odotuksin Mikkeliin. Peliotteet ovat kuitenkin jääneet vaisuiksi. 33 pelatun ottelun jälkeen tilillä on 11 voittoa, päästettyjen maalien keskiarvo 2,85 ja torjuntaprosentti 89,46.

Luvut eivät ole sitä, mihin hän olisi tyytyväinen.

– En ole ollenkaan tyytyväinen. Siihen omaan tasoon, jossa haluaisin olla, olen pystynyt vain ajoittain, Tuohimaa ruotii itseään.

– Oikeastaan siinä joulukuun pätkässä, jossa joukkueenakin pelasimme hyvin, pelasin itsekin sellaisella tasolla, missä odotan ja vaadin itseni pelaavan.

Tuohimaa nimeää joulukuun huuman ainoaksi ehjäksi kymmenen pelin jaksoksi, jolloin hän on pystynyt pelaamaan haluamallaan tasolla. Varsinkin alkukausi oli maalivahdille heikko.

– Ihan se kauden alku oli tosi vaikea. En tiedä, mistä se silloin johtui. Ensimmäiset viikot olivat surkeaa suorittamista, Tuohimaa myöntää.

Tuohimaan kausi on ennen kaikkea ollut ailahteleva. Välillä tulee pelejä, jolloin hän kokee kliseisesti pystyvänsä antamaan joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Sitten taas vastapainona on pelejä, jolloin hän ei ole ollenkaan tyytyväinen omaan suoritukseensa.

Tuohimaa suhtautuu otteisiinsa ankarasti, mutta tietää, että jääkiekko on pohjimmiltaan joukkuepeli.

– Samalla kun analysoi ja painii itsensä kanssa, pitää myös nähdä se kokonaisuus ja ymmärtää, niin kliseistä kuin se onkin, että joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään.

– Mutta alleviivaten sitä, että veskari on iso osa voittamista. Oikeastaan, jos veskarilla on huono päivä, silloin melkein aina hävitään.

Kolme maalivahtia oli liikaa

Aivan kauden alussa joukkueen nimellinen kakkosmaalivahti Markus Ruusu loukkaantui, ja häntä paikkaamaan hankittiin Karolus Kaarlehto. Kaarlehto pelasi Jukurit-paidassa vahvasti kilpaillen peliajasta Tuohimaan kanssa. Kun Ruusu vuodenvaihteessa palasi takaisin, ajautui joukkue kolmen maalivahdin loukkuun.

Tuohimaa myöntää tilanteen olleen haastava.

– Totta kai se on erikoinen tilanne, ja sen takia joukkueilla ei yleensä ole kolmea maalivahtia.

– Toki usein joukkueessa on mukana kolmas maalivahti esimerkiksi junioreista. Mutta nyt meillä oli pitkän aikaa kolme veskaria, joista kaikki haluavat jatkuvasti olla maalissa ja ovat urallansa siinä vaiheessa, että ei halua treeneissä alistua laitojen pystyssä pitelijäksi.

Joukkue ratkaisi ongelman kauppaamalla Kaarlehdon Ouluun Kärppiin. Tilastollisesti Kaarlehto oli kolmikon vahvin maalivahti, mutta Jukurit päätti tukeutua maalivahtiduoon, jolla se lähti kauteen.

Tuohimaa ei kuitenkaan halua laittaa ailahtelua maalivahtitilanteen piikkiin.

– Ei se ole mikään selitys millekään. Tällaisiin tilanteisiin joskus ajaudutaan, mutta nyt se tilanne on selvitetty.

Tulevaisuus vielä auki

Kauden alussa Tuohimaa kertoi Olli Jokisen valmennusryhmän antaneen hyvän ensivaikutelman. Yli 40 runkosarjaottelun jälkeen tunne on edelleen positiivinen.

– Meillä on avoin ja rehellinen meininki. Olli on meillä se, kehen tämä henkilöityy, mutta ylipäätään koko valmennuskokonaisuus toimii. Olen tykännyt arjen meiningistä ja tekemisestä, Tuohimaa myötäilee.

Joukkueen kapteeni Juhamatti Aaltonen on pelannut vahvaa kautta, josta hän sai palkintona kutsun Ruotsin EHT-turnaukseen. Paljon nähnyt ja kokenut Aaltonen pelasi viimeksi Leijonissa vuoden 2017 MM-kisoissa. Tuohimaa kehuu joukkueen kapteenia.

– Hän on kapteenin C:n saanut olemalla oma itsensä, eikä se ole häntä mitenkään muuttanut. Siinä mielessä hän on ollut C-kirjaimen arvoinen. Niin sen pitää mennäkin. Jokainen on oma persoonansa ja johtaa omalla persoonallaan.

Tuohimaa on aiemmin kertonut tavoittelevansa pelipaikkaa ulkomailta. Tällä hetkellä fokus on kuitenkin kuluvassa kaudessa.

– Nyt keskitytään Jukureihin ja loppukauteen. Tässä on työsarkaa ja hommia niin paljon meidän viimeisille 14 pelille. Ei ole kyllä aihetta siirtyä tulevaisuuden pohdintaan.

– Pysytään tässä hetkessä, Tuohimaa linjaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle