Jukureiden tehohyökkääjä Patrik Puistola tähyää NHL:ään: "Luistelu ja kamppailupelaaminen ovat tärkeimmät kehityskohteeni"

LIIGA, NHL / Haastattelu
22-vuotias Puistola pelaa toista peräkkäistä kauttaan Jukureissa.
Pitkäjänteinen työnteko laadukkaassa arjessa ja Olli Jokisen valmennus ovat Patrik Puistolan mukaan eniten auttaneet häntä kehittymään pelaajana.

Jukureiden Patrik Puistola pelaa upeaa kautta – 22-vuotias toisen polven kiekkoilija on jo rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä ja parhaimmillaan Puistola on mahtunut pistepörssin kärkikymmenikköön.

– Kovan työn kautta on tullut tulosta. En ole mielestäni muuttanut harjoittelussa mitään, vaan ratkaisevaa on ollut kärsivällinen ja pitkäjänteinen työ, Puistola taustoittaa vahvaa kauttaan.

Puistola aloitti liigauransa Tapparassa, mutta kausilla 2018–20 syntyi 40 ottelussa vain kolme tehopistettä – kaikki syöttöjä. Kaudella 2019–20 nuorukainen haki peliaikaa ensin Jukureista, missä syntyi tehot 3+2 seitsemässä ottelussa.

Sittemmin Puistola on pelannut KooKoossa ja JYPissä ennen paluutaan Jukureihin viime kaudella. Nyt kärsivällisyys on alkanut tuottaa tulosta.

– Tapparassa en uran alussa saanut peliaikaa ja hain vastuuta muista joukkueista, niin nyt on ollut hyvä, kun on Jukureissa päässyt keskittymään arkeen. Monta vuotta meni paikasta toiseen juoksemiseen.

Jokainen valmentaja on totta kai auttanut, mutta Olli on varmasti eniten.

Puistolan liigaura on ollut rikkonainen, sillä nykyinen pesti Jukureissa on aikuisuralla ensimmäinen kerta, kun hyökkääjä on pelannut kaksi kautta putkeen samassa paikassa. Sopimus Jukureiden kanssa kattaa myös ensi kauden.

Kamppailuvoimaa kehittämällä kirkkaimpiin valoihin

Carolina Hurricanes varasi Puistolan kolmannella kierroksella vuonna 2019. Edeltävällä kaudella taitava hyökkääjä pelasi Mestiksessä yli piste per peli -tahdilla ja alle 18-vuotiaiden MM-kisat maali per peli -tahtiin. Puistolan mukaan kontakti NHL-oikeudet omistavaan seuraan on ollut vähäistä.

– Hurricanesin suunnalta ei ole ollut aktiivista yhteydenpitoa, vaan he ovat antaneet minun keskittyä peleihin täällä. Kävin vain varauksen jälkeisenä kesänä Hurricanesin leirillä. Se oli hyvä kokemus nähdä sitä maailmaa ja tekemistä.

183-senttinen laitahyökkääjä kertoi leirin antina tarpeen kehittää fysiikkaansa.

– NHL:ssä pelaaminen on tavoite, mutta se vaatii kovaa työtä ja kärsivällisyyttä. Olen kuitenkin aika nuori pelaaja vielä.

22-vuotiaan hyökkääjän NHL-varaus raukeaa tänä kesänä, joten Hurricanesin on kesäkuun alkuun mennessä tehtävä Puistolan kanssa sopimus säilyttääkseen hänen pelaajaoikeudet.

– En tiedä itsekään, kuinka se sopimuskuvio menee. En ole perehtynyt niin tarkasti.

Joka tapauksessa Puistola painottaa keskittyvänsä nyt Jukureiden kauteen.

– Tärkeitä pelejä on vielä edessä.

NHL:ssä pelaaminen on tavoite, mutta se vaatii kovaa työtä ja kärsivällisyyttä. 

Jukureissa Puistolaa valmentaa Olli Jokinen, joka pelasi yli 1 200 runkosarjaottelun NHL-uran. Puistolalle on siis tarjolla opastusta NHL:n vaatimustasosta.

– Olen tykännyt Ollin tyylistä valmentaa: hän vaatii pelaajilta paljon, mutta hänen kanssa on myös helppo keskustella. Hän ymmärtää pelaajia, kun on itse pelannut pitkän uran.

Tapparassa Puistola pelasi vähät pelinsä Jukka Rautakorven valmennuksessa, ja hänellä on kokemusta myös esimerkiksi Jussi Ahokkaan valmennuksesta. Eniten arvoa Puistola antaa Jokiselle, mikä on ymmärrettävää, koska kyseessä on ainoa kunnon prosessiksi luettava valmennussuhde.

– Jokainen valmentaja on totta kai auttanut, mutta Olli on varmasti eniten. Siitä lähtien kun viime kaudella Jukureihin tulin, hän on ollut todella auttavainen. Luistelu ja kamppailupelaaminen ovat tärkeimmät kehityskohteeni.

Puistola myöntää mainittujen osa-alueiden vahvistamisen olevan oleellista myös NHL:ään pääsyn kannalta.

Puolustamisen kautta hyökkäystehoja

Vaikka Puistola pelaa uransa tehokkainta kauttaan, on Jukureilla selvästi vaikeampaa viime kauteen verrattuna. Jokisen debyyttikaudella Jukurit ylsi yllättäen runkosarjan toiseksi, mutta täksi kaudeksi muun muassa Frans Tuohimaalla ja Juhamatti Aaltosella vahvistunut joukkue taistelee viimeisestä paikasta pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

– Valmentajan olisi helpompi vastata tähän, mutta pelaaminen yleisellä tasolla on ailahdellut. Ollaan menty vähän vuoristorataa, Puistola vastaa kysymykseen Jukureiden tämän kauden vaikeuksista.

Tuska ei Puistolan mukaan kuitenkaan ole asettunut taloksi.

– Pääsääntöisesti kaikki tulevat hallille hyvällä fiiliksellä, mutta kyllä se häviäminen vie hymyn huulilta. Isossa kuvassa tekeminen hallilla ei kuitenkaan ole mielestäni muuttunut.

Kultakypärää kantavalla Puistolalla on kirkkaana mielessä, kuinka hän itse pystyy joukkuettaan auttamaan.

– Ensinnäkin pitää puolustaa niin, ettei tule maaleja omiin. Omat vahvuudet ovat hyökkäyspelissä, niin pyrin tekemään tulosta tasaviisikoin ja varsinkin ylivoimalla.

Puistola on ylivoimalla jakanut viidenneksi eniten maaliin johtaneita syöttöjä ja seurakaveri Niko Huuhtanen johtaa kymmenellä osumallaan ylivoimamaalipörssiä. Viimeisimmissä peleissä juuri tämä kaksikko on löytänyt toisensa mainiosti.

– Ylivoimapeli on toiminut ihan hyvin, ja yritetään pitää sitä yllä ja myös parantaa tasoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle