Jukka Rautakorpi palasi valmentamaan intohimosta, Jyväskylässä menneet on nyt unohdettu

LIIGA / Haastattelu
JYPin uusi päävalmentaja Jukka Rautakorpi Harjun maisemissa kesäkuussa 2022.
Kuva © Tero Lindeman

Valmennusuransa Jyväskylästä aikoinaan aloittanut Jukka Rautakorpi on palannut sinne mistä kaikki alkoi, kokeneen valmentajan ja kiekkomiehen ympyrä tietyllä tapaa sulkeutuu.

Mutta mikä sai hänet luopumaan Tampereen kultaloistosta? Mikä vetää kokeneen valmentajan takaisin penkin taakse? Vieläpä Jyväskylään, jossa seuran edelliset vuodet ovat olleet hyvin haastavia.

− Tapparassa olen tehnyt pitkän päivätyön, erilaisissa rooleissa ja koen, että se prosessi siellä oli hyvässä maalissa. Seura on nyt urheilullisesti ja taloudellisesti hyvässä mallissa. Täältä hain uusia haasteita. Valmentajuus on itsellä niin vahvasti sisällä ja intohimo myös sitä kohtaan on vahva.

− Jos Tampere on minulle tärkeä paikka, ja tietynlainen kotikaupunki, niin Jyväskylä on toinen. Täällä olen kuitenkin valmentamisen aloittanut. Tunnen täältä paljon ihmisiä. Ne haasteet mitä täällä on ollut, niin ajattelen löytäväni siitä itselleni uutta, koska joudutaan jokainen kivi kääntämään, että pystytään täällä parantamaan. Täällä ei olla säilyttämässä asemia, vaan parantamassa niitä ja koen, että siinä hommassa olen itse parhaimmillani, Rautakorpi kertoo.

Paluu vanhaan kotiin on ollut mieluisa, vaikka toki Rautakorven mukaan kaupunki kaipasi myös vähän uudistusta.

− Ihan hyvin paluu on sujunut. Tietysti täällä käynyt pelaamassa ja jotain pieniä reissuja on tullut tehtyä. Aika vähän on muuttunut keskusta ja Hippoksen alue. Mutta kaupunki on taas muuten muuttunut. Työympäristöä kun miettii, niin aika samalta näyttää.

Viimeiset vuotensa Rautakorpi hoiti urheilujohtajan töitä Tapparassa. Kulunut kausi päättyi mestaruuteen ja hänen aikansa seurassa oli myös todella menestyksekäs, niin valmentajana kuin seurajohdossakin. Mutta mitä urheilujohtajan työstä jäi käteen?

− Urheilujohtajan työ on niin erilainen. Suomessa se vaihtelee myös seurojen välillä. Minun roolini oli kohtuullisen laaja, kun siihen kuului myös junioripuoli ja valmentajien kouluttaminen. Se oli myös sellaista valmentamista valmentajien kautta. Toki myös joukkueen rakentaminen oli osa sitä. Päivästä meni paljon urheilujohtajamiseen, joukkueen rakentaminen taas ei vienyt niin paljon aikaa. Hyvä joukkuehan sinne saatiin kuitenkin kasaan, Rautakorpi avaa.

Seura ylös pohjalta

Edelliset kaudet pohjamudissa velloneen JYPin uusiutunut joukkue on harjoitellut viime viikot ahkerasti. Kesäkuun puolivälin jälkeen pelaajat aloittavat omatoimisen harjoittelujakson, jonka jälkeen joukkue palaa yhteen harjoittelemaan elokuun tiennoilla.

− Olen iloinen siitä, että jätkät on lähteneet tosi hienosti mukaan. Hyvä tekemisen meininki ollut. Alkuun toki, kun oli uusia ihmisiä, niin se vei aikaa. Ollaan pikkuhiljaa alettu löytää sellaista hyvää ilmapiiriä. Ei ole tarvinnut tässä vaiheessa kenenkään motivaation perään kysellä. Motivaation ilmapiiri on paistanut läpi näistä jätkistä. Se on ollut hienoa nähdä, ja sitä kautta kivaa myös koutsata, Rautakorpi hehkuttaa.

Joukkueesta kaikki eivät ole olleet paikalla, kun hurrikaaniryhmä on paiskinut töitä Jyväskylän päässä. Muun muassa aikuisten MM-kisoissa uurastanut Jan Ščotka ei ole harjoitellut uuden joukkueen mukana vielä. Myös tulevalla kaudella JYPissä pelaavat kanadalaiset liittyvät joukkueen vahvuuteen myöhemmin. Heihin lukeutuvat jo ennestään seuralle tutut nimet Reid Gardiner ja Braden Christoffer sekä uutena nimenä mukaan hyppäävä Kyle Platzer.

− Elokuun alussa joukkue palaa jälleen yhdessä harjoittelemaan, silloin kaikki ovat paikalla. Ei noita amerikkalaisia voi tänne vielä pakottaa. Meillä on kuitenkin nyt ollut jo  Jesper Lindgren harjoituksissa mukana, ja Robert Rooba myös, mutta "Robi" on nyt varmaan enemmän suomalainen kuin ulkomaalainen, Rautakorpi kertoo.

Kokenut valmentaja myös tietää, mitä jälkijunassa saapuvilta vaaditaan.

− Kyllä se, että (osa liittyy vahvuuteen myöhemmin) varmaan heihin itseensä vaikuttaa. Se mitä me nyt tehdään, niin se auttaa nyt mukana olevia pelaajia. Pitää myös muistaa, että ne ketkä nyt ovat meillä mukana, niin he luovat tälle toiminnalle arvot, laadun ja toimintatavat. Sitten, kun lisää pelaajia tulee mukaan, niin he tulevat uusina yksilöinä joukkueeseen ja se on heille oma kynnyksensä. Osa sopeutuu nopeammin, mutta meidän tehtävä on auttaa siinä, hän linjaa. 

JYPin joukkueen viimeiset harjoitukset ennen viikkojen taukoa käytiin sateisissa Harjun maisemissa.
Kuva © Tero Lindeman

JYPin uusittu valmennusporukka herättää herkästi sellaisen mielikuvan, että hurrikaanipaidat harjoittelevat tänä kesänä todella lujaa. Ehkä lujempaa kuin Jyväskylässä on koskaan harjoiteltu. Uusi päävalmentaja ei ole kuitenkaan käyttänyt energiaansa siihen, mitä aikasemmin on tehty.

− Ei olla kauheasti katsottu peräpeiliin, vaan nyt ollaan menty eteenpäin. Ollaan lähdetty liikkeelle tähän prosessiin valmennustiimin kanssa ja ollaan pyritty luomaan se meidän prosessi, ja pelaajat on lähteneet siihen mukaan. Yritetään tässä matkan varrella pyrkiä siihen, että sellaista tietynlaista autonomiaa syntyisi, Rautakorpi kertoo.

Rautakorven mukaan hänen kesäänsä mahtuu muutakin kuin jääkiekkoa.

− Oman kunnon ylläpitämistä erilaisten mailapelien parissa ja tottakai perheen kanssa olemista. Heinäkuussa sitten koko perhe tulee tänne, niin ollaan sitten täällä kaikki elokuun alusta lähtien.

JYP syksyllä 2022

Jyväskyläläiset ovat panostaneet joukkueensa materiaaliin nyt enemmän kuin edellisvuosina. Tuore päävalmentaja luottaa ainakin maalivahtiosastoon.

− Hyvä kombo siinä mielessä, että siinä on kokemusta. Sitten on myös potentiaalia. Uskon, että ne auttavat toinen toisiaan. Kaikkien pitää kehittyä, olit sitten nuori tai kokenut. Se on tässä se jutun juoni. He muodostavat omat kombonsa ja annan heille siihen työrauhan. He ovat kuitenkin tosi tärkeitä jätkiä, niin pitää antaa se rauha heille, Rautakorpi avaa.

Eetu Laurikainen palaa kasvattajaseuransa ykkösvahdiksi muutaman vuoden tauon jälkeen.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com

Kenenkään pelipaikka ei ole vielä lukittu kuitenkaan nimen perusteella, vaan pelkästään näytöt ratkaisevat. Niin maalivahdeilla, kuin kenttäpelaajillakin. Se lupaa Rautakorven mukaan myös nuoremmille näytönpaikkoja. 

− Ei me olla edes koko joukkueena vielä vedetty pelin peliä, että pöytä on aika tyhjä. Katsotaan sitten syksyllä missä mennään, kun harjoituspelit alkaa.

Mutta joukkue ei vielä valmis ole. Sen tietää Rautakorpi itsekin.

− Kyllä siirtorajaan asti pitää katsoa, mitä on tarjolla. Kun tällä hetkellä katsoo tätä joukkuetta, niin muutama puolustaja ja mahdollisesti sentteri. Mutta muutamista pelaajista puhutaan tällä hetkellä, JYP-käskijä avaa.

Rautakorven aiempien joukkueiden pelitapoja on laajasti kritisoitu, kun peli ei ole ollut sieltä viihdyttävimmästä päästä. Päävalmentaja kuitenkin osaa vastata, millainen JYP nähdään syksyllä, kun kiekko tippuu jäähän, ja siihen missä, JYP tulee olemaan hyvä.

− Uskon, että siihen (joukkueen hyvyyteen) kuuluu meidän heittäytyminen pelille. Ilmapiiri ja halu on niin kova tässä jengissä, että se väistämättä näkyy kentällä. Sellainen tietty ilmeikkyys. Voi tulla joku ylilyöntikin, mutta sekin kuuluu siihen ilmeikkyyteen.

− Heittäytyminen vain lisää viihdyttävyyttä, koska pelaajat ovat hyvin tunteikkaita silloin. Tiettyä hulluutta ihmiset tulevat katsomaan. Hulluja koutseja ja hulluja pelaajia! Rautakorpi sivaltaa.

Rautakorpi ei kuitenkaan tässä vaiheessa osaa kertoa, millaisessa iskussa JYP tulee olemaan syksyllä. Hänen mukaansa joukkue keskittyy nyt vain laadukkaaseen arkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle