Jukka Peltola kovin tavoittein alkavan kauden alla - "maajoukkue on ehdottomasti tavoitteeni"

LIIGA, MAAJOUKKUE, KHL / Haastattelu
Jukka Peltola valmiina hyppäämään maajoukkueen matkaan.
Kuva © Saana Hakala
Sibir Novosibirskin suomalaishyökkääjä odottaa ehjää ja hyvää kautta KHL:ssä, ja asettaa tavoitteekseen myös maajoukkueeseen pääsemisen. Suurkaupungin sykkeestä nauttiva Peltola on mielissään myös suomalaisista joukkuetovereistaan.

Sibir Novosibirsk oli elokuun alussa perinteisellä jääleirillään Valkeakoskella. Joukkue kohtasi tuolloin harjoitusotteluissa sekä HPK:n, että Jokerit. Toista vuotta Sibirissä pelaava Jukka Peltola kärsi viime kaudella hiukan loukkaantumisista, joten nyt toivelistalla onkin pelata ehjä kausi.

− Viime kausi loppui todella aikaisin ja nyt on kovaa vedetty kesä. Joukkue vaikuttaa kovemmalta ja tasaisemmalta kuin viime vuonna. Kaikilla on suuret tavoitteet ja halu mennä pidemmälle.

Alkavalla kaudella Sibirissä nähdään peräti neljä suomalaista, kun joukkueeseen siirtyvät kaksikko Mikael Ruohomaa ja Juuso Puustinen Neftekhimikistä ja maalivahti Harri Säteri puolestaan toiselta Pohjois-Amerikan reissultaan.

− Kivahan se on kopissa suomen kieltä puhua, mutta kyllä kaikki toiminnot käydään läpi venäjäksi. Onneksi meillä on (englanninkielinen) tulkki apuna.

Peltola on myös erittäin kiinnostunut pukemaan maajoukkuepaidan päällensä. Viime kaudella hän edusti Suomea kolmessa A-maaottelussa, mutta kiinnostusta löytyy enempäänkin.

- Kiinnostaa ehdottomasti, henkilökohtaisista tavoitteista kun puhutaan, niin maajoukkue on ehdottomasti tavoitteena.

Katso Peltolan haastattelu kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä. Haastattelu on tehty Valkeakoskella elokuun alussa HPK - Sibir ottelun alla.

» Lähetä palautetta toimitukselle