Jukka Jalonen paljasti, mitä ennen MM-kullan ratkaissutta osumaa tapahtui: "Hän totesi ennen kuin pojat menivät jäälle, että nyt tehdään voittomaali"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jukka Jalonen nostelemassa MM-pokaalia. Se on hänelle tuttua hommaa.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Jukka Jalonen teki sen taas. Leijonat voitti jälleen maailmanmestaruuden kultaluotsinsa johdolla. Nyt mestaruuden yhteydessä Jalonen kertasi finaalin ratkaisuhetkiä ja sitä, miksi Suomi pärjää vuodesta toiseen.

Jukka Jalonen johdatti Leijonat jälleen kerran MM-kultaan. Kotikisoissa tehty temppu tuntui kokeneesta luotsista erityisen hyvältä.

− Huikea fiilis tietenkin. Moni on todennut, että kotikisoissa on vaikea voittaa kultaa. Ruotsi oli sen tehnyt reiluun 30 vuoteen ainoana joukkueena. Ei se helppoa ollut nytkään. Mutkia oli matkassa, mutta olimme sitkeä joukkue ja ansaitsimme voiton. Mielestäni olimme hieman kurinalaisempi joukkue kuin Kanada oli, Jalonen pohti ottelun jälkeen.

Kanadalaiset ottivat ottelussa ratkaisevia jäähyjä. Myös voittomaali syntyi Leijonien pelatessa ylivoimalla.

− En tiedä, eikö heillä sitten kantti kestänyt. He ottivat sellaisia jäähyjä, joihin lopulta peli ratkesikin. Se on sitten heidän ongelmansa. Jätkämme löivät kaiken likoon tänään.

Ottelun erikoisin tilanne nähtiin Kanadan toisen maalin kohdalla, kun ottelun ruotsalainen päätuomaripari veivasi päätöstä eteen ja taakse. Myös maalia edeltänyt tilanne jäi Jalosen mukaan oikeudenjakajilta huomiotta.

− He olettivat ensin, että siinä olisi maali siirtynyt paikaltaan. Siinä oli selvä törkeä poikittainen maila ennen kuin se laukaus lähti. Sellainen, josta annetaan kakkonen yhdeksän kertaa kymmenestä. Ruotsi-tuomarit paskoivat housuunsa, eivätkä uskaltaneet antaa (rangaistusta). Sitten verkko heilui.

Jalonen piti tuomarit Mikael Nordin ja Linus Öhlundin pihdeissään myös kamppailun ratkaisuhetkillä.

− Piti yrittää vähän psyykata jatkoerän alkuun, sillä he tiesivät itse tehneensä virheen. Yleensä, jos jäähy on fifty-fifty, niin se käsi nouseekin ylös. Tämmöistä se on ja tuomaritkin ovat ihmisiä. Ei se kuitenkaan silloin hyvältä tuntunut.

Kultainen hetki

Jatkoerä pelattiin IIHF:n sääntöjen mukaan kolmella kolmea vastaan. Ennen Sakari Mannisen iskemää voitto-osumaa peli oli puolin ja toisin seesteistä. Leijonat sai lopulta ylivoiman, jonka turvin Manninen pamautti limpun ohi Matt Tomkinsin. Jalonen paljasti, mitä ennen ylivoimaa tapahtui.

− Sehän pelattiin kohtuullisen varovasti, eikä kumpikaan ottanut riskiä. Ei siinä ollut oikein maalipaikkaakaan. Kun saimme neljällä kolmea vastaan ylivoiman, niin Mikko Manner huippukoutsina kävi kertaamassa pelaajille, miten tuollainen tilanne pelataan. Hän totesi ennen kuin pojat menivät jäälle, että "nyt tehdään voittomaali".

Jalonen ei lähtenyt vertailemaan saavutuksiaan Leijonien peräsimessä. Kaikissa menestyshetkissä on omat ominaispiirteensä, mutta yhtäläisyyksiäkin on.

− Kaikki ovat olleet kovan työn takana ja kaikissa on pitänyt olla huippupelaajia sekä huippu johtoryhmä. Vaikka nimet ja ihmiset ovat vaihtuneetkin, niin noin meillä on aina ollutkin. Ne ovat erilaisia tarinoita kaikki, eikä niitä voi sillä tavalla verrata. Ihan samalla viivalla kaikki, huikeita juttuja.

Ryhmän voitto

Tiimityö ja roolitus ovat tärkeitä myös Leijonien penkin takana. Kukin tietää, mitä häneltä odotetaan.

− Minä hoidan oman ruutuni niin kuin kaikki hoitavat omansa. Jos meillä joku salaisuus on, niin se on se. Meillä ei ole heikkoja lenkkejä millään osastolla.

Jalonen on nähnyt ja kokenut kaikenlaista omalla valmennusurallaan. Myös maajoukkueessa yksistään vuosia ja kilometrejä on kertynyt melkoisesti.

− On tässä varmaan tullut kokemusta, itseluottamusta ja ymmärrystä siitä, miten näitä pelejä voitetaan ja miten ryhmää johdetaan. Valmentaminen on ryhmätyötä ja meillä on todella hyvä tiimi. Jokaisella on oma osastonsa ja homma toimii saumattomasti. Se on pelaajillekin helppoa ja he voivat keskittyä olennaiseen, Jalonen ruoti.

Jälleen uusi sulka Jalosen hattuun ei ylpistä Riihimäen miestä.

− Ei tässä pidä mitään ruveta leijumaan. Tietenkin pitää olla ylpeä omasta tekemisestään ja siitä, että on saanut olla mukana yhtenä tekijänä. Ei sitä käy kieltäminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös