Jukka Jalonen ei halunnut olla kansallissankari: "Olen vain tavallinen suomalainen mies"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pekingin 2022 olympialaisten miesten jääkiekon loppuottelussa Suomi - ROC, National Indoor Stadiumilla, Pekingissä, Kiinassa, 20. helmikuuta 2022.

Jukka Jalonen sai Pekingissä vakuuttavalle meriittilistalleen uuden komean saavutuksen, olympiakullan. 

– On kunnia olla Suomen maajoukkueen päävalmentaja. Teimme jonkinasteista suomalaista urheiluhistoriaa, ja olen hyvin ylpeä siitä.

– Olen erittäin tyytyväinen, kuinka pelasimme tänään. Voitto oli erittäin ansaittu ja olen varma, että suomalaiset ovat hyvin onnellisia, Jalonen totesi.

Jalonen kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että häntä odottaa puhelu varsin arvovaltaiselta tasolta.

– Kuulin vasta äsken, että presidentti Sauli Niinistö soittaa minulle. On hienoa kunnia päästä puhumaan hänen kanssaan.

Huimista saavutuksistaan huolimatta Jalonen antoi varsin perisuomalaisen vastauksen kysymykseen siitä, että kokeeko hän olevansa kansallissankari?

– Olen vain tavallinen suomalainen mies, Jalonen naurahti.

Rautaisen tiimityön tulos

Jalonen korosti koko valmennusjohdon merkitystä voiton taustalla ja ennen kaikkea pelaajien panosta.

– Jos tämän taustalla on jotain salaisuuksia, niin se on yhteistyö. Meillä on aina sitoutuneita pelaajia joukkueessa, jotka ovat helppoja valmennettavia.

– Yritämme rakentaa hyvän ilmapiirin ja toimivat henkilökemiat, ja näiden ansiosta meillä on mielestäni aina mahdollisuus pelata mitaleista, Jalonen kertoi.

"Meillä on hyvin yksinkertainen sapluuna, ja pelaajat ovat sen ostaneet."

Leijonien voiton taustalla oli rautainen puolustuspelaaminen ja etenkin tasaviisikoin upeasti toiminut yhteispeli.

– Viidessä viimeisessä ottelussa emme päästäneet maaleja tasakentällisin, mikä kertoo joukkueen asenteesta. Meillä on hyvin yksinkertainen sapluuna, ja pelaajat ovat sen ostaneet.

Roolitus ja ryhmähenki, siinäpä ne tärkeimmät.

– Kaikkia arvostetaan roolista riippumatta, ja se on iso asia suomalaisen jääkiekon pärjäämisen takana, kultavalmentaja niputti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös