Juhani Jasun oli tyytyminen tappioon juhlaottelussaan – Liiga-konkarille jo uran 700. kamppailu

LIIGA / Haastattelu
Juhani Jasu nauttii suurta vastuuta illasta toiseen.
Kuva © Timo Savela
Juhani Jasu pelasi uransa 700. liigaottelun Raksilassa. TPS-konkarin mukaan illan juhlaottelu oli vain peli muiden joukossa.

Juhani Jasu, 33, ylitti tiistai-iltana komean rajapyykin puettuaan pelipaidan ylleen Liigassa jo 700. kerran. Jasun joukkue TPS nöyrtyi Tappioon Kärppiä vastaan voittomaalikilpailussa ratkenneessa pelissä, mutta Jasu oli taiston tauottua hyväntuulinen mies.

Konkarin mukaan ottelu oli tasainen ja paikkoja voittoon oli.

– Tasainen ja laadukas jääkiekko-ottelu. Molemmilla joukkueilla oli paljon ylivoimaa ja siten paikkoja ratkaista ottelu, mutta kummatkin pelasi hyvää alivoimaa, Jasu totesi.

Kun vyöllä on 700 Liiga-kamppailua, sen luulisi tuntuvan jossakin. Jasu ei kuitenkaan allekirjoita tätä.

– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei tunnu kovin erilaiselta verrattuna nuoruusvuosiin. Aika menee todella nopeasti ja ei sitä oikein ehdi edes miettiä. Tämä oli peli muiden joukossa.

Tiistaina kapteenin C-kirjainta rinnassaan kantanut Jasu avaa syitä TPS:n hurjalle nykyvireelle. 

– Alkukausi oli tosiaan aika vuoristoratamaista ja tuntui ettei peli oikein ota tuulta purjeidensa alle. Ollaan kuitenkin nyt löydetty tasaisuutta ja askel kerrallaan saatu asioita kuntoon. Ensin lukkoon loksahti kiekollinen peli ja nyt ollaan alettu pikkuhiljaa puolustamaan paremmin.

– Meillä on todella paljon lahjakkaita hyökkäyspään kavereita joukkueessa, joten nyt kun kiekollinen peli toimii paremmin, se näkyy konkreettisemmin myös tulostaululla, Jasu selvittää.

Joukkueensa yksi konkareista kokee, että hän pysyy itsekin nuorena kun joukkueessa on paljon vikkeläjalkaisia pelaajia.

– Sitä yrittää näyttää konkarina vähän esimerkkiä nuoremmille. Vaikka olenkin jo konkaripelaaja niin olen mieleltäni nuori. Pakko pysyä nuorena pysyäkseen täällä perässä, Jasu päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle