"Joukkueessa on paljon pelaajia, joita vastaan olemme jo pelanneet" – Kanadan kapteeni Thomas Chabot odottaa innolla MM-finaalia

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Thomas Chabot kertoi odottavansa jälleen Suomen kohtaamista MM-finaalissa.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Kanadan kapteeni Thomas Chabot kehui joukkueensa ykkösketjua, joka oli jälleen pelipäällä ja takasi 6–1-voiton välierässä Tšekkiä vastaan. Chabotin tavoitteena on pitää hauskaa ja hiljentää kotiyleisö.

Kanada ei omassa välierässään lannistunut Tšekin tekemästä nopeasta avausmaalista. Joukkue kokosi rivinsä ja oli lopulta näytelmän pääroolissa voittamalla kamppailun peräti 6–1. Joukkueen kapteeni Thomas Chabot oli tyytyväinen omiensa otteisiin pelin jälkeen.

– Tämä oli hyvä peli meiltä. He viimeistelivät ottelun alussa, mutta emme häiriintyneet siitä. Viidellä viittä vastaan pelatessa olimme niskan päällä. Loimme painetta ja yritimme pysyä mahdollisimman kauan hyökkäysalueella, se oli tavoitteemme ja onnistuimme siinä mielestäni hyvin, Chabot kertasi.

Tšekki teki ainoan osumansa jo ajassa 07.07. Kanada otti ensimmäisen erän puolivälissä kaksi lähes peräkkäistä jäähyä, mutta joukkue onnistui selvittämään ne. Lopulta Dylan Cozens tasoitti mittelön ajassa 19.27 Pierre-Luc Dubois'n syötöstä. 

Cozens teki ottelussa tehot 2+1 ja koko ketjun panos oli hyvä (2+5). 

– Saimme tärkeän maalin ensimmäisen erän loppuun. Kaikissa otteluissa se on henkisestikin tärkeää iskeä maali juuri ennen erätaukoa, oli tilanne mikä tahansa. Ykkösketju on on ollut suuri syy siihen, että olemme menestyneet. He ovat tehneet suuren osan pisteistä ja niin kävi tänäänkin.

– Päivän päätteeksi olemme kuitenkin vain onnellisia siitä, että voitimme ja teimme työmme. Olemme valmiita huomiseen, kapteeni virkkoi.

Suomi ja Kanada pelaavat kolmannen kerran putkeen MM-finaalissa. Vuonna 2019 voittaja oli Suomi, vuoden 2020 turnaus peruttiin koronan vuoksi ja vuosi sitten kanadalaiset veivät pystin jatkoaikamaalilla.

Chabot oli mukana vuoden 2019 joukkueessa, joten Suomea vastaan pelattava finaali ei ole puolustajalle ensimmäinen laatuaan. Hän kertoo odottavansa innolla finaalia sekä joidenkin tuttujen vastustajien kohtaamista.

– Silloin 2019 oli tietenkin eri tilanne, mutta ottelusta tulee varmasti hauska. Suomella on hyvä joukkue, joka on yhtenäinen ja pelaa vahvasti, vaikka olisi tappioasemassa ottelun alussa. Joukkueessa on paljon pelaajia, joita vastaan olemme jo pelanneet. Teemme parhaamme ja yritämme olla valmiita.

– Yleisö tekee ottelusta vielä paremman. Pelaamme sellaista joukkuetta vastaan, jota emme ole vielä turnauksessa kohdanneet. Nyt kohtaamme heidät MM-finaalissa. Tällaisissa tilanteissa pelaajana haluaakin olla. Lepäämme kunnolla ja yritämme hiljentää hallin huomenna, Chabot heitti.

» Lähetä palautetta toimitukselle