Joona Luoto painotti pelin kehitystä Tapparan pronssiretkellä: "Kumpikaan joukkue ei ollut täysin latautunut"

LIIGA / Haastattelu
Luoto oli tyytyväinen tapaan, jolla Tapparan peli kehittyi perjantaina.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara nappasi Liigan pronssimitalit HIFK:n nenän edestä jatkoerässä maalein 3−2. Tamperelaiset johtivat jo kahdella maalilla, mutta vieraat kampesivat tasoihin. Lopulta Tomas Zaborsky pelasti kirvesrinnat voittoon.

− Aika vaiherikas matsi. Kumpikaan joukkue ei ollut alussa ihan täysin latautunut, mutta siitä se peli sitten lähti, kertasi puolestaan Tappara-hyökkääjä Joona Luoto.

Ottelun kehityskaari oli silminnähtävä. Vauhti lisääntyi erä erältä ja fyysinen puoli nosti päätään.

− Me pystyimme parantamaan peliämme alusta loppuun. Täytyy sanoa, että hyvältä tuntuu, vaikka alkuviikosta olikin mieli maassa.

− Alku oli hieman tunnusteleva ja katselimme, mitä toinen tekee. Lopulta aloimme pelata omaa peliä ja iskimme kiinni.

Kysymykseen siitä, mihin kamppailu lopulta ratkesi, oli LeKi-kasvatilla näkemyksensä.

− Ylivoimamaaliin, Luoto murjaisi ja jatkoi, että jatkoerässä pelaaminen tuntui hyvältä.

21-vuotias hyökkääjä avasi lopuksi syy-seuraussuhdetta Zaborskyn voittomaalin taustalla.

− Pystyimme käyttämään omaa peliämme ja rullaamaan sillä sekä käyttämään hyökkäysalueella kiekkoa toisillamme. Sitä kautta saimme paikkoja ja ylivoimamaalinkin

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös