Jokerien pääomistaja Harkimo kertoo myyntiaikataulustaan: "Ennen vuodenvaihdetta se varmaan tapahtuu"

KHL / Haastattelu
Hjallis Harkimo kertoi huhtikuussa myyvänsä Jokerit.
Jokerien pääomistaja Harry "Hjallis" Harkimo on ilmoittanut myyvänsä osuutensa Helsingin Jokereista. Hän on kuitenkin vielä toistaiseksi vahvasti mukana seuran toiminnassa.

Jokereista 51 prosenttia omistava Hjallis Harkimo, 64, luopuu lähitulevaisuudessa seuran omistajuudesta ja samalla hallituksen puheenjohtajuudesta. Mies ilmoitti syyskuun puolivälin paikkeilla – kirjoittamansa kirjan julkistustilaisuudessa – myynnin olevan ajankohtainen kuukauden tai kahden kuluessa. Asiasta kirjoitti tuolloin Ilta-Sanomat.

Enää mies ei ole myyntiaikataulun suhteen aivan yhtä täsmällinen. Ulkomailta ostajaa ei ole haettu eikä haeta, vaan sen on oltava ehdottomasti suomalainen vaihtoehto.

– Ennen vuodenvaihdetta se varmaan tapahtuu, kertoo Harkimo seurasta luopumisen tämänhetkiseksi aikataulukseen.

Myyntiaikeista huolimatta hän on mukana Jokerien toiminnassa aktiivisesti.

– Olen hallituksen puheenjohtaja, niin toki me käydään kaikki hommat läpi siellä. Jokaisen kotipelin olen käynyt katsomassa eli olen kyllä ollut aika tiiviisti mukana.

Harkimo seurasi tyytyväisenä Jokerien otteita loppuunmyydyssä Tondiraban jäähallissa Tallinnassa.

Perjantaina Harkimo seurasi Jokerien edesottamuksia Tallinnassa. Hän ei itse ole ollut juurikaan mukana tapahtuman rakennusprosessissa, mutta on näyttänyt sille vihreää valoa oman roolinsa puolesta. Hän painottaa kuitenkin, että Viron pääkaupungissa toimeenpantu jääkiekkotapahtuma on Jokerien toimitusjohtajan ja seuran toimiston luomus.

– Täällä on hyvä tunnelma ja täysi jäähalli, että onhan tämä hieno jääkiekkojuttu. Meille tämä on hieno tilaisuus tulla tänne ja markkinoida Jokereita, kertoo Harkimo tapahtuman hyödyistä.

Jokerit pelaa Tallinnassa vielä toisen kotiottelun sunnuntaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle