Jo nuorena huippupotentiaalia osoittanut Anniina Kaitala tasapainoilee arjen ja maajoukkueunelman välillä

Naisten Liiga / Haastattelu
Kaitala kuuluu Ilveksen kärkihyökkääjiin.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ilveksen hyökkääjä Anniina Kaitala pelasi U18-maajoukkueessa kaksissa MM-kisoissa ja voitti jopa joukkueen sisäisen pistepörssin ohi nykyisten maan kärkipelaajien. 24-vuotiaana unelma Naisleijonista elää yhä, mutta arki on myös hoidettava.

Ilves voitti lauantaina Naisten Liigassa RoKin numeroin 4−2. Tiukassa kamppailussa johtopaikka vaihtui ja tilanteita syntyi. Myös muutama kovempi fyysinen vääntö ja raju taklauskin nähtiin. Tupsukorvien Anniina Kaitala viihtyi taiston tuoksinassa, eivätkä katsomoa hätkähdyttäneet tapahtumat häirinneet.

− Kyllähän ne (tilanteet) herättävät ja peliin tulee sitä kautta tunnetta lisää. Meille painotettiin sitä, ettei pidä lähteä noihin juttuihin mukaan, vaan keskitytään omaan tekemiseen.

HPK:sta täksi kaudeksi Ilvekseen palannut Kaitala on tehnyt 15:ssä ottelussa tehot 10+8=18.

− Ihan hyvin mennyt. On tullut uusia juttuja pelaamiseen ja harjoitteluun. Nousujohteisesti on lähtenyt, Kaitala summasi kokemaansa.

Kaitala kuuluu 24-vuotiaana Ilveksen kokeneempaan kaartiin, sillä joukkueessa on paljon 20 ikävuoden havinoilla olevia kiekkoilijoita.

− Meillä on nuori joukkue, mutta meiltä löytyy paljon luisteluvoimaa. Kun pääsemme pelaamaan vielä enemmän yhdessä, niin peli kehittyy. Potentiaalia päästä pitkällekin.

Kaitala on pelannut pitkään Naisten Liigaa. Hänen seuroinaan ovat toimineet Ilves ja HPK. Hyökkääjä on seikkaillut Tampereen ja Hämeenlinnan väliä viime kausien aikana tiuhaankin.

− Kun pari kautta sitten kävin täällä, niin kuljin paljon Hämeenlinna-Tampere-väliä. Tuli olo, että voisi vaihtaa maisemaa ja saisi sitä kautta uudenlaista treeniä ja erilaisia maisemia pelaamiseen. Nyt muutin Tampereelle, joten enää ei ole ollut sitä kulkemista. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni.

Nuorena lähellä läpimurtoa maajoukkueeseen

Kaitala iski tehoja naisten pääsarjatasolla jo 15−16-vuotiaana. Hän pelasi myös Suomen maajoukkueessa kaksissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joista viimeisimmissä peittosi pistetilastoissa nykyisistä maajoukkuekasvoista niin Sanni Hakalan, Petra Niemisen ja Ronja Savolaisen. Aikuisten tasolla Kaitalalla on vyöllään vain muutamia maaotteluita.

− Sinne on tosi kova kilpailu. Tietysti itsellänikin on ollut haastavaa, kun opiskelin sairaanhoitajaksi pelaamisen ohella ja kävin töissä. En pystynyt ylläpitämään sellaisia treenimääriä kuin olisi vaadittu.

Hyökkääjä ei ole luovuttanut maajoukkueen suhteen, vaan unelma Naisleijonien edustamisesta elää yhä.

− Täytyy katsoa, miten saan arjen rullaamaan. Se on kuitenkin fakta, ettei tästä (pelaamisesta) saa rahaa. En ole poissulkenut maajoukkuetta, mutta tiedän, että se vaatii paljon töitä.

Ilves kohtaa seuraavassa Naisten Liigan ottelussaan sunnuntaina vieraskentällä Team Kuortaneen.

− Hyvien palautteluiden ja verryttelyiden kautta uutta peliä kohti. Hyvä, että voitimme tänään, mutta edessä on taas uusi päivä ja uusi peli, Kaitala muistutti lauantaisen RoKi-matsin jälkeen.

Sunnuntain otteluun lähdettäessä Ilves on sarjataulukossa neljäntenä pistekeskiarvolla 1,75 pistettä per ottelu. Team Kuortane on seuraavalla sijalla saldollaan 1,57 pistettä per ottelu. Tamperelaiset ovat pelanneet tulevaa vastustajaansa kaksi ottelua enemmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle