Jasse Ikonen lähti idylliseen Italiaan hakemaan uusia kokemuksia ja viemään ammattimaisuutta nousijajoukkueeseen: "Täällä paistaa aurinko enemmän"

Muut Sarjat / Haastattelu
Jasse Ikonen hyökkäsi HC Pustertal Wölfen ykkösketjussa myös HK Olimpija Ljubljanaa vastaan.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Lähes kokonaan saksankielisessä Bruneckissa, tai italialaisittain Brunicossa, jääkiekkotaistelu HC Pustertal Wölfen ja HK SŽ Olimpija Ljubljanan välillä on päättynyt jonkin aikaa sitten. Halli on jo tyhjentynyt katsojista, mutta musiikki raikaa edelleen ja areenan päätyravintolassa on meno ylimmillään kotijoukkueen tappiosta huolimatta.

Hallin uumenista juttutuokiolle saapuu hyväntuulinen, vaikkakin tappiota harmitteleva Jasse Ikonen.

− Meillä on ollut tässä muutamia pelejä että ollaan voitettu. Mutta on ollut myös liikaa sitä, että ei olla vielä tiedostettu, mitä voittaminen vaatii. Nytkin tuli paljon vastahyökkäyksiä vastustajalle ja ne sai siitä momentumia päälle. Voittamisen kulttuuri pitää vielä saada iskostettua, se on pienistä asioista kiinni, Ikonen tiivistää illan ottelun ja vertaa sitä seuran yleiseen kehityskaareen.

Joukkue on tehnyt huimaa nousua sen jälkeen, kun Raimo Helminen astui marraskuun puolivälissä päävalmentajan paikalle korvaten Luciano Basilen. Potkujen hetkellä ensimmäistä kautta ICEHL:ää pelaavat Pustertalin sudet olivat sarjan pahnanpohjimmaisia, mutta nyt Wölfe on noussut jo pudotuspeliviivan yläpuolelle.

Miten kokenut hyökkääjä näkee Helmisen kääntäneen nousijajoukkueen kelkan?

− Sitä tämä seura tarvitsee, että kun hypättiin uuteen [liigaan] niin yksinkertaistetaan palettia jäällä. Kun meillä on kuntoa joukkueen puolesta, niin haetaan sitä yksinkertaisuutta. Meillä on taitaviakin äijiä, mutta ei niin paljoa, enemmän se menee työnteon kautta, KalPa-kasvatti kiteyttää.

Pistetahdista ollaan varmasti tyytyväisiä katsomossa ja seuran kravattiosastolla, mutta Helminen on myös pelaajien keskuudessa erittäin pidetty valmentaja.

− Itse pidän, ja mitä olen jutellut muiden kanssa niin hekin pitävät, koska "Raipe" pitää kaiken selkeänä. Ei ole lähtenyt hakemaan mitään sen suurempaa. Se on työnteon kautta, paljon annetaan painetta, periaatteessa simppeliä hommaa. Jäätreenit, mitä Raipe on tuonut, niin viisikko pysyy tiiviinä, avaa Ikonen nousun taustoja.

HC Pustertalilla on jäljellä 11 ottelua ja erittäin tiukassa sarjassa töitä riittää, jotta pelit jatkuvat runkosarjan jälkeenkin. Seuraavana edessä on vierasreissu Itävallan puolelle Innsbruckiin. Die Haie vaanii pistekeskiarvolla järjestyvässä sarjassa aivan Wölfen perässä pisteen verran enemmän keränneenä, mutta myös ottelun enemmän pelanneena.

− Paljon pitää parantaa peliä, että nuo pienet asiat saadaan kuntoon. Kaikki on tällä hetkellä tärkeitä pelejä, kun taistellaan paikasta jatkopeleihin, hyökkääjä painottaa.

− Justhan ne kävi täällä, niin on vähän osviittaa minkälainen porukka sieltä on tulossa vastaan, hän lisää viitaten Wölfen vajaan viikon takaiseen kotivoittoon.

Ikonen odottaa innolla, että halli ja kannattajakatsomo Rienzkurve saadaan ottaa täyteen ilman kapasiteettirajoituksia.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Yhteisellä päätöksellä kohti uusia kuvioita

Kun Ikonen pohti, mistä kuluvan kauden pelipaikka löytyisi, koko perhe oli mukana päätöksenteossa.

Kokenut pelimies kaipasi jotain kuvioihin jotain uutta, olihan alla jo lähes 500 Liiga-ottelua 14 kauden ajalta KalPan, JYPin, HIFK:n, Kärppien, Ilveksen ja Ässien riveistä ja niiden kruununa Suomen Mestaruus Kärpissä kaudella 2017−18.

− Aika paljonhan tuota tuli jo Suomessa oltua ja tehtiin perheenä päätös, että lähdetään. kun tuli tämmöinen vaihtoehto. Uusi sarja, kaikki fasiliteetit kunnossa, lähdetään koettamaan. Kyllä on ollut hyvä sarja pelata, tyytyväinen Ikonen taustoittaa päätymistään Etelä-Tiroliin.

HC Pustertal pelaa kotiottelunsa viime syksynä käyttöönotetulla Intercable Arenalla, jonne joukkue siirtyi pienellä viiveellä aloittaen kauden vieraskiertueella. Suurimman hämmästyksen Ikonen koki, kun seura harjoitteli ennen kauden alkua vielä vanhassa hallissa.

− Siellähän oli avoimet sivut. Se oli mulle semmoinen... kun olen Suomen liigassa pelannut, siellä on nähnyt vähän erilaista. Se oli ihan hauska kokemus. Ei sitä jäällä huomannut että se oli avonainen, mutta jos olisi ollut kovat pakkaset niin sitten varmaan. Elokuussa harjoiteltiin. Kosteutta oli sen verran, että välillä oli kaikki huurussa, Ikonen kertoo ja jatkaa vielä, että hallissa oli oma puhallin huurun- ja kosteudenpoistoa varten.

Uusi halli saa paljon kehuja. Tilat tehty viimeisen päälle jääkiekon tarpeita ajatellen ja hallista löytyy muun muassa oma koppi seuran joka joukkueelle U9-junioreista alkaen.

Myös katsojia ja kannattajia on ajateltu ja päädyistä löytyvätkin suuret seisomakatsomot sekä koti- että vieraskannattajia varten. Aivan täyttä käsitystä kannattajakatsomo Rienzkurven tuottamasta äänekkäästä tuesta ei Ikosella vielä ole, sillä katsojakapasiteettia on rajoitettu.

− Ei ole ollut vielä sataa prossaa. Aluksi oli 60 ja nyt tippui 35:een. Mutta saa nyt nähdä, miten kuukauden päästä. Olisihan se hieno nähdä tämä ihan täynnä, hän kaipailee.

30-vuotias pelimanni on viihtynyt hyvin niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Kaukalossa paikka on löytynyt joukkueen ykkösketjusta toisen Liigasta tutun hyökkääjän, Zach Budishin viereltä. Molemmilta löytyy kokemusta ja ammattitaitoa, ja esimerkillään he kuuluvat joukkueen johtaviin pelaajiin yhdessä NHL:ssäkin piipahtaneen Johan Harjun kanssa.

− Virheitäkin täällä tulee paljon, pitää vaan sitä työteliästä kulttuuria [saada aikaan]. Suomessa tehdään hyviä asioita ja paljon tehdään hommia myös jään ulkopuolella. Jääharjoittelu on laadukasta, niin koitetaan tuoda sitä, miten joka puolella pitää harjoitella ammattimaisesti, Ikonen kertoo ja kehuu joukkueen sitoutumista uuteen.

− Välillä on joutunut fysiikkavalmentaja olemaan poissa ja laittanut vaan ohjelman, niin kaikki on tehneet hommansa. Joukkueessa on hyvä fiilis ja kaikki ovat samankaltaisia huumorintajultaan, hän vakuuttaa.

Aivan kaikki ei ole kuitenkaan mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Korona on kiusannut sarjaa ottelusiirtojen muodossa, mutta myös siviilipuolella suunnitelmia on jouduttu muuttamaan.

− Meillä kävi lapset saksankielistä koulua ja tykkäsivät. He joutuivat kyllä lähtemään koronan takia. Kun täällä rupesi [tapausten määrä] nousemaan, he lähtivät Suomeen, mutta todennäköisesti tulevat vielä käymään tässä.

Muutoin Ikonen kuulostaa tyytyväiseltä.

− Onhan sen huomannut, että täällä paistaa aurinko enemmän, siitä olen tykännyt paljon.  Jään ulkopuolella kaikki asiat, asunnot ja tämmöiset, on hoidettu hyvin. Ja maisemat on upeat, Ikonen tunnelmoi.

Pienellä paikkakunnalla kaikki on lähellä, joten pelaajat ehtivät nauttia muustakin kuin kaukalosta ja bussimatkoista.

− Kyllä tuossa ehtii päivisin, kun on valoa, käydä jossain vuoren päällä katselemassa. Tosi upeaa on. Lapset kävi laskettelemassa, onhan tämä huippupaikka siihenkin, hän päättää, ja vaikuttaa aidon tyytyväiseltä uuteen sivuun elämässään.

» Lähetä palautetta toimitukselle